Lapsista ja aikuisista

Viime viikolla tapasin erästä ystävääni. Jo hyvän aikaa istuttuamme hän kysyi varovasti: ”Tiedän, että tämä on aika henkilökohtainen kysymys, mutta mistä sinä tiesit, että haluat lapsia?” Tuon keskustelunavauksen jälkeen meillä ei ollut puheenaiheesta puutetta. Hän tuntui miettivän samoja asioita kuin mitä olen viimeiset kymmenen vuotta joko yrittänyt työntää pois mielestäni tai pähkäillyt enemmän tai vähemmän kuuluvasti. Erityisesti häntä poltteli, että millä linjalla hän, tiukalla kurilla ja kädellä kasvatettu, osaisi kasvattaa omia lapsiaan.

Niinpä. Toivon todellakin, että osaisin itse tarjota omalle lapselleni enemmän rohkaisua ja rakkautta, kuin mitä tunnen omilta vanhemmiltani saaneeni. Mutta hankala on kauhalla antaa, jos on itse lusikalla saanut. Välillä tuntuu, että raamatullinen ilmaisu ”isien pahojen tekojen ulottumisesta kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka” on synkeä loitsu, jonka rikkominen on lähes mahdotonta.

Mutta yhtä asiaa en odotusaikana näitä asioita pohtiessani ottaa huomioon. Nimittäin fysiologiaa. Siis sitä, mitä raskaus- ja imetyshormonit tekevät: sitä väistämätöntä hoitamisen tarvetta, joka minuun on tullut. En todellakaan tiennyt, että tulisin tuntemaan lapsen itkun itsessäni fyysisesti, lähes kipuun verrattavana asiana. Tai että lapsen ääntelehtiessä maito nousisi rintoihin niin, että tunnen kouristuksen itsessäni. Luonto on kirjoittanut minuun oman, elämää suojelevan ohjelmansa.

Onneksi on myös siippa, jolla on toisenlainen, varmasti rakkaudellisempi lapsuuden eväsreppu mukanaan.

Ehkäpä meillä on tarjota ihan hyvä tavallinen koti.

—

Isänpäivä meni hienosti. Olin hankkinut lahjaksi isälle ja pojalle samanlaiset, tietysti hiukan erikokoiset Reino-tossut, joista isä ilahtui ja lapsi kummastui: Miksi ihmeessä jalkoihin pitää laittaa tuollaiset lärpäkkeet? Huis, kaaressa pois! Yhdellä potkaisulla.

Päivän kokkaukset tuottivat jo etukäteen ahdistusta, mutta onneksi suurpiirteinen Mies ei välittänyt, vaikka paahtopaisti maistui vanhalle ja ratatouille kerättiin yhdessä vaiheessa lattialta takaisin kippoon. Sitä painajaisia jo aiheuttanutta kermakakkua en sitten tehnyt tälläkään kertaa, vaan tyydyimme piirakkaan.