Työnainen

Ensimmäinen kuukausi työssäkäyvän äidin elämää takana.
Ja tiedättekös, kaikki on sujunut hyvin.

Pää pysyy paljon paremmin kirkkaana.

Nautin ”uudesta” omasta elämästäni: toimiston rauhallisista hetkistä ja lounaasta joka ei ole jauhaliharuokaa. Lähes lepään töissä, sillä siellä minua ei tarvita tuon tuostakin erotuomarina.

Ajasta on kyllä aidosti pulaa. Vaikka vuorottelemme puolisoni kanssa lasten viennissä ja noutamisessa, täyttä työpäivää on vaikea saada tehtyä. Matka työpaikalleni kestää tunnin suuntaansa, ja pienemmän hoitoaika päättyy puoli viideltä. Vaikka herään kuudelta, jää työpäivä helposti vähän vajaaksi. Toistaiseksi olen kerännyt negatiivista tuntisaldoa, ja täytyy sitten jonkin ajan kuluttua katsoa, mitä sille oikein teen.

Onnenpotku on, että olen osunut aidosti joustavaan ja pikkulapsiperheen elämää ymmärtämään työpaikkaan.

Jokin aika sitten Väestöliitto julkaisi teesejä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.

Todella moni näistä toteutuu tässä uudessa työpaikassani:

http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/lapsiperheet/pikkulapsia-perheessa/

Teen viikoittain yhden etäpäivän, joka helpottaa tätä viemis-tuomis-rumbaa suuresti. Käytössäni on liukuva työaika, jota olenkin testannut jo skaalan molemmista päistä. Lyhennettyyn työaikaan siirtyminen on mahdollista, kun niin haluan.

Arki-illat ovat järkyttävän lyhyitä. Jos kotiudumme viideltä ja lasten uniaika alkaa kahdeksalta, siinä välissä ehtii juuri katsoa pikkukakkosen, syödä, leikkiä yhden rupeaman ja sitten onkin jo aika aloittaa iltatoimet. Opettelemme tätä uutta järjestelmällisyyttä elämässämme.

Taidamme kaikki olla luontaisilta taipumuksiltamme rytmittömiä, spontaaneja, mielijohteiden perusteella asioihin ryhtyviä.

Me aikuisetkin olisimme varmaan mieluiten kellottomia ja aikatauluttomia, mutta meissä on jonkin verran sitä velvollisuudentuntoa,jolla saamme arkemme luisumaan hallintaan.

Usein se olen kuitenkin minä, jonka on oltava se järjen ääni ja totuuden torvi, jonka on torpattava illan muut menot, juuri lentoon lähtevät uudet leikkisuunnitelmat tai ne toiveet, joita lapsi pyytää isältään. Vihaan sitä roolia.

Ei. puoli kahdeksan aikaan ei voi enää lähteä pyöräilemään. Kyllä, nyt on lopetettava leikit ja mentävä iltapalalle, vaikka vielä on valoisaa. Hyvä idea, mutta yritetään tehdä se huomenna, jooko.

Isoveli varsinkin laskee usein, montakö päivää on jäljellä vapaapäivään.

Mainokset

2 responses to this post.

  1. Posted by Tukholman tyttö on 10/05/2013 at 21.16

    Kuulostaapa hienolta, että työelämä on alkanut hyvin! Siitä olen samaa mieltä, että illat ovat järkyttävän lyhyitä. Viikonlopuista nauttii sitten kahta enemmän, ja yrittää jättää paljon vapaata aikaa ettei ohjelmoisi niitäkin täyteen… tsemppiä teille!

    Vastaus

  2. Heippa, törmäsin blogiisi – ,kirjoitatko/kirjoitathan vielä?! JOtenkin niin tuttuja ajatuksia – 3vuoden kotiäitirupeaman jälkeen joutui jo vähän miettimään menoja ja toisaalta työ-pk-arkityötrumbaaa…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: