Vapaita pohdintoja

Nyt tarvitaan Milla Magian kristallipalloa, Pelle Pelottoman tulevaisuuden kurkistuskonetta tai jotakin muuta asiankuuluvaa vimpainta. Huomenna pitäisi osata esimiehelle kertoa, miten pitkäksi aikaa haluan jäädä kotiin lapsia hoitamaan.

Pöpöläistä odottaessani en osannut kuvitella jaksavani kotiarkea siinäkään mittakaavassa, kuin lopulta jaksoin. Olin vain vähää aikaisemmin aloittanut kiinnostavassa uudessa työpaikassa, josta lupailtiin vakituista työsopimusta tietyn ajan sisällä. Minulle oli tärkeää kiinnittää itseni työpaikallani. Samaan aikaan Miehelle oli tärkeää päästä hengähtämään 11 vuoden työputkesta. Meille sopi hyvin, että minä palasin töihin ja mies jäi lasta hoitamaan kotiin.

Mutta nyt ollaan toisissa kuopissa. Minulla on vakituinen työsopimus,  jonka suomin turvin voin jäädä kotiin pidemmäksikin aikaa. Pöpöläisen kanssa opin, miten pitkän tuntuinen mutta kalenterista katsoen lyhyt voi lapsen ensimmäinen vuosi olla.

Eihän minun periaatteessa tarvitsisi tässä vaiheessa ilmoittaa kuin jääväni äitiys- ja vanhempainvapaalle ja ilmoittaa hoitovapaasta sitten kuukautta-paria ennen, kuin työhön pitäisi palata. Toisaalta, koska itselläni on takana tusina pätkätyösuhdetta, ajattelen, että sijaista kohtaan olisi reilua osata sanoa jo nyt, minkä verran suunnilleen aion kotona olla. Saattaisihan myös olla, että tehtävääni saataisiin rekrytoitua  kerralla joku kokeneenpi, kun olisi tarjota pidempää määräaikaisuutta.

Mutta kun … pohdintaa vaikeuttavat noin tusina erilaista z-faktoria…

• Millaiseksi arki kahden pienen kanssa sitten muodostuu?
• Miten tulee pärjänneeksi kahden pienen lapsen kanssa? Miten hanskata kaksi kiehuvaa kattilaa yhtä aikaa?
• Miten jaksaa oman kodin kuvioita? En todellakaan ole edelleenkään pullantuoksuinen äiti, jolle riittävät oman kodin ruutuverhot arjen piristykseksi…
• Saattaapi hyvinkin olla, että tämä toinen lapsi tulee olemaan meille myös viimeinen, ja sitten kun sinne työelämään palaa, siellä saa seuraavat 30 vuotta hyvinkin viettää. Että ehtiihän siellä sitten polkata.
• Kestääkö talous? Asuntolainaa ei kai voi jättää iankaikkisesti lyhentämättä?
• Mies on opintovapaalla, eikä ole selvää, mistä työpaikka opintojen päättymisen jälkeen löytyy. Hänellä onneksi on kyllä ammatti, jolle varmasti löytyy kysyntää vaikka ajat menisivät miten tiukoiksi tahansa. Mutta eri asia on, löytyykö mielekkäitä työtehtäviä…
• Löytyisikö itselle mielekkäitä, kotielämän ohessa suoritettavia työtehtäviä, joista voisi vähän ansaita lisätienestiä kotihoidontuen päälle? (Enkä nyt tarkoita vaate- tai astiamyyntiä tai webbikaupan pitämistä….)
• Hoitovapaata voi pidentää yhden kerran, keskeyttäähän sitä ei saa kuin erityisen painavista syistä. Minun työssäni ei todennäköisesti ole mahdollista palata työpaikalle kesken hoitovapaan, ellei sijainen ole juuri sattunut irtisanoutumaan…
• Toiveena on, että pienintä ei tarvitsisi viedä hoitoon ennen 2,5 vuoden ikää.
• Ja voihan olla, että jahka pojat ovat jo vähän isompia, mieskin haluaa jäädä jo uudelleen kotiin lasten kanssa.

Kun nämä kaikki ainekset pannaan koneeseen ja kammesta käännetään, niin mitä ruutuun tulee?

• Hoitovapaata lokakuuhun 2011 saakka (pieninkin jo 1,5 vuotias). Silloin olisi vielä optio toisesta hoitovapaakaudesta käyttämättä.  Jos vaikka pidentäisi puolella vuodella, maaliskuun 2012 alkuun?  Ja jos sen jälkeen mieskin jäisi vielä puoleksi vuodeksi kotiin? Sitten oltaisiin saatu pienempi 2,5 -vuotiaaksi ja isompi jo 5,5 -vuotiaaksi.

Hurjaa.

Tuntuu kuin puhuisi toisesta maailmanajasta. Siitä, kun ydinvoimasta on jo luovuttu ja maailmanrauha on arkipäivää.

Toisaalta, kun tarkemmin ajattelee – työpaikalla ei varmaan monikaan asia ehdi tuossa ajassa liikahtaa kuin nytkäyksen verran eteenpäin.

Advertisement