Täällä taas. On ollut kirjoitustaukoa, vähän tahtomattakin. Pitäisi kai hankkia aipädi, aiphouni tai joku muu tämän maailmanajan laite, jolla voisi kirjoittaa sillloinkin kun on vain pieni hetki aikaa. Tämä vanhanaikainen käynnistä kone > odota vartti > istu alas juuri tämän pöydän ääreen -malli kun ei oikein sovi tähän elämäntilanteeseen.
Tervehdyttiin sitten. Pikkuveli ehti sairastaa melkein kuukauden. Sai samalla kaksi hammastakin ja oppi -vihdoin viimein- kääntymäänkin, juuri 8 kk -päivänään. Nyt rullailee jo vauhdikkaasti sohvan alta kuusen luokse. Ja tavoittelee jo kovasti äiti-sanaa. Tuossa nukkumaan mennessä kovasti hoki ä-i-tä, ä-i-tä….
Joulusuunnitelmat etenivät siten, että vietämme joulua kotona ja Miehen vanhemmat ja sisar ovat tulossa meille, mutta yöpyvät joitakin öitä meillä ja joitakin muualla. Että ei tule ihan viikkoa putkeen seitsemän ihmisen kimppakämppää.
Tämä vaikuttaa ihan hyvältä kompromissilta. Keskusteltiin Miehen kanssa joulunvietosta moneen kertaan, ja varsinkin siitä, että vaikka meillä on kova tarve rauhoittaa joulunaikaa ja varsinkin siihen liittyvää valmistelua ja rampppaamista, haluamme kuitenkin tarjota lapsille ja isovanhemmille mahdollisuuksia yhdessä oloon. Se kun on näille molemmille tahoille silminnähden tärkeää JA nyt isovanhemmista ON vielä viettämään joulua lastemme kanssa. Voi olla että ihan muutaman vuoden sisällä tulee sekin aika, kun heidän voimansa eivät tällaisiin juhliin enää riitä.
No, sitten sattui että anoppi soitteli ja varmisteli, että mitä me oikein aiomme tehdä jouluna, kun ei oikein saa poikansa puheista mitään selvää. Kerroin hänelle, että periaatteessa olisi siis vuorovuosisysteemimme mukaisesti aika mennä äitini luo, mutta koska hän oli juuri meillä kolmisen viikkoa, emme taida olla lähdössä sinne päin. Ja koska emme taida jaksaa lähteä yhtään minnekään, taidamme olla kotona. Ja että he ovat kyllä tervetulleita meille, mutta koska kotimme on niin kovin pieni, emme varmaankaan voi viettää joulua täällä meillä koko porukalla yötä päivää kovin pitkään. Että jos heillä olisi mielessään jokin toinen paikka, missä he voivat osan aikaa yöpyä, niin se olisi paikallaan. Siihen anoppi: Voi voi kun kukahan meillä jaksaisi pakata. Ja kun ei tuosta ajokelistäkään tiedä. Vedin henkeä ja sanoin: jos nyt mietitään, kenen meistä on helpointa ja kenellä meistä on eniten aikaa matkustaa, niin kyllä se minusta tuntuu, että teillä on …
Puhelun jälkeen vannotin Miestä, että puhuisi äitinsä kanssa suorempaan. Ei ole kovin mukavaa, että koska Mies ei uskalla sanoa äidilleen asioita, anoppi joutuu lopulta kyselemään niitä minulta – ja sitten minun on sanottava ne, ja sekös miniästä mukavan tekee.
Nyt vain jännitän lahjashow’n onnistumista. Lokakuussa kirjoittelin lahjalistan ja annoin sen kälylleni, joka lupasi jakaa sen äitinsä kanssa. Anoppi soitteli noin kuukausi sitten ja pyysi, että esittäisimme joitakin lahjatoiveita. Olin ihan ymmälläni: eikö lista ollutkaan tavoittanut häntä?Kyselin kälyltä – hän meinasi että joo, kyllä hän on sen lukenut äidilleen, mutta äiti ei tainnut kirjoittaa siitä mitään ylös. Pyysin, että josko lista toimitettaisiin nyt anopille sitten vaikka sähköpostitse.
Viikko sitten puhelin soi uudelleen, ja anoppi kyseli, mitä hän voisi hankkia esikoiselle lahjaksi. Kerroin, että olemme nimenneet kaksi toivelahjaa, jotka olivat siinä listassa, että jospa vaikka jakaisivat ne kälyn kanssa. -Niin, siinä oli se peli, mutta kun ei niitä täältä saa... Voi herran jee! Mitähän ihmettä sellaista olisin voinut listaan laittaa, jota saisi pienestä kylästä, jossa on kaksi kauppaa, yksi ässä ja yksi koo? Suklaata? Sehän se just on se idea, että lahjojen eteen näkee vaivaa: käy naapurikaupungissa tai tilaa postitse tai netistä… Kyse ei edes ole mistään harvinaisuudesta, vaan sellaisesta pelistä, jonka saa Anttilan tai Höpöhallin nettikaupasta, joita hän käyttää muutenkin sujuvasti pörrösukkien ja paituleiden tilaamiseen.
Tämän lisäksi anoppi vielä jatkoi: Jos paketteja tulee enemmän, niin mitä sinä teet? Laitatko sinä ne roskiin?
Voi Pyhä Jysäys.
Pidin pienen tauon ja sanoin: Ei, en laita niitä roskiin.
(VAIKKA KIUKUTTI KAMALASTI)
Kysyin, miksi hän haluaisi antaa enemmän lahjoja. Sanoin, että itsetehtyjä pehmeitä paketteja saa toki olla, mutta mitään tavaraa emme oikeasti tarvitse. Sitä meillä on jo niin paljon. Ja että emme halua opettaa lapsia siihen, että lahjojen määrä on joulussa tärkeintä.
Vastausta en tietenkään saanut.
Nyt esikoisella on kolme lahjatoivetta: legoja, kamera ja huuliharppu. Toivottavasti lahjojen antajat osaavat kunnioittaa pienen toiveita.
—-
Olimme tänään koko perheellä kaupungilla. Emme oikeastaan ostoksilla, vaan jouluvaloja, joulutoria ja jouluvilinää katselemassa. Tapasimme hyörinässä ystäväpariskunnan – lopen uupuneina. Äiti ihmetteli, mitä hankkia lapsilleen, joilla on jo kaikkea. Ja mitä äidilleen, joka ei halua mitään.
JOSPA VAIKKA EI MITÄÄN, teki mieleni sanoa.
Samalla ystävä jatkoi: Ja kun tuo mies ei aio ostaa minulle mitään!
Minä vastasin, että minä taas en halua mitään. Itse asiassa minua pelottaa, mitä pukki tuo. En nimittäin halua mitään krääsää tähän taloon.
—-
Anopin lahjalistaan kirjoitin miehen toiveeksi Rakennusmaailma-lehden. Vähän aikaa sitten saimme ilmoituksen: Teille on tilattu Tuulilasi lehti.
Aika läheltä, eikös joo! Toivottavasti saadaan pian sitten tilille rahat siihen uuteen autoonkin.
Itselleni nimesin toiveeksi Avotakka-lehden. En yhtään ihmettelis, vaikka laatikkoon tulisi Eläinmaailma.
Äitiyspakkaus 
Kommentit