Kolmen vuoden merkkipaalu on ohitettu. Tutkinto kotiäitiydestä alkaa olla kasassa.
Palaan päivätyöhöni maaliskuun puolivälissä, kuuden viikon päästä.
Elämä muuttuu taas kerran.
Tulossa on kaahailua kahteen hoitopaikkaan, kolmen vartin työmatkoja aamu- ja iltaruuhkassa, iltatöitä, viikonlopputöitä ja työreissuja.
Nähtäväksi jää, miten omaehtoisuudestaan tunnettu kuopus mahtaa sopeutua perhepäivähoitoon ja miten herkkäsieluinen esikoisemme jaksaa pitkiä päiviä päiväkodin 24-lapsisessa ryhmässään.
Kukaan ei tietenkään edes kysy, miten itse jaksamme innovatiivisina, motivoituneina ja tuottavina päivästä toiseen, kun reissu kotiovelta kotiovelle kestää vähintään kymmenen tuntia.
Kävin jokin aika sitten työpaikallani tapaamassa esimiestäni ja otin esille, että haluaisin tehdä lyhennettyä työpäivää. Siihen kun on periaatteessa mahdollisuus.
Vastaus oli hyytävä. Esimieheni oli sitä mieltä, että työpaikallamme tarvitaan kokoaikainen panokseni: työtehtäväni eivät ole vähennettävissä eikä niiden teettämiseen ulkopuolisella ole varaa. Ehdotin, että vaihtoehtoisena järjestelynä voisin tehdä yhden päivän viikossa etätöitä kotoa käsin: se ei tuottaisi työnantajalleni lisäkuluja mutta helpottaisi arkeni tuomis-viemis-ruuhkassamatkustamispuolta. Sekään ei kuulemma ole mahdollista. Koska hän on aikaisemmin niin päättänyt.
Keskustelu jatkui sellaisella tyylillä, että tulin ulos ovesta melkoisen järkyttyneenä.
Vaikka valtakunnan suurin päivälehti kirjoittaisikin joka päivä työelämän ja muun elämän yhteensovittamisen haasteista ja osa-aikatyöhön kannustetaan valtionjohtoa myöten, yksittäinen pieni työnantaja saa silti elää omaa elämäänsä, oman harkintansa varassa.
Jokainen perheessämme joutuu sietämään, kasvamaan, kestämään uusia asioita työhönlähtöni myötä. Emme ole koskaan olleet tilanteessa, jossa molemmat aikuiset tekisivät täyspitkää työpäivää ja lapset olisivat yli kahdeksan tuntia hoidossa päivittäin. En voi luvata kenellekään, että pystymme asettumaan uusiin asemiimme sutjakasti.
Me siis joustamme kaikki. Työnantajani ei silti voi luvata mitään, mikä helpottaisi siirtymävaihettamme.
Olen alkanut etsiä uutta työpaikkaa, sellaista jossa ihmiselämän inhimillisiä puolia ymmärrettäisiin. Saa nähdä, onko sellaista olemassakaan.
Äitiyspakkaus 
Posted by Tukholmantyttö on 27/01/2013 at 15.00
Ihan karmeaa! oikea painajaistyönantaja!! Ala todellakin katselemaan uusia hommia, minäkin pidän mielessä jos kuulen jostain. Otat yhteyttä kaikkiin tuttuihin ja kerrot että haet töitä, niin se varmimmin löytyy.
Tuo on niin totta, että se on ihan sama mitä poliitikot sanoo tai ollaan valtakunnan tasolla mieltä, jos yksittäiset työnantajat sitten sabotoi kaiken. Mikä ihmeen ongelma se nyt muka voisi olla, että tekisit kerran viikossa etätyöpäivän!?!!! Voi elämä, en kestä. Luottamus työntekijään on ihan nolla, ja lisäksi tuntuu että tarkoitus on tosiaan vaan pomottaa ja osoittaa kaapin paikka.
Tsemppiä teille arkeen ja toivottavasti se uusi työ löytyy. Eikö lapsia voi viedä samaan päiväkotiin/hoitoon, niin helpottaisi edes siltä osaa?
Posted by miia on 27/01/2013 at 22.09
No on kyllä kummallisen joustamaton työnantaja, höh. Toivottavasti löytyisi joustavampi työpaikka!