Archive for the ‘neuvola’ Category

Jauhelihakuu

Sain neuvolasta pyynnöstäni lähetteen ravitsemusterapeutille. Kävin siellä kertomassa (=vuodattamassa, tilitykseen sisältyi sekä kyyneliä että kansainvälisiä käsimerkkejä) onnettomasta ruokapöytätappelustamme.

En ollut kuulemma ainoa. Eikä tilanteemme ole kuulemma mitenkään paha.

Sain ohjeet seuraavan kuukauden ajaksi:

Säännölliset ateriat kolmen tunnin välein.

Kaikki pakko pois.

Ei tappelua.

Vain kannustusta,  ja positiivista palautetta, vaikka kyse olisi siitä että lapsi on syönyt pelkästään makaronia.

Kaikki kielteisyys pois.

Syödään VAIN TUTTUJA HELPPOJA RUOKIA.

Ei tarrataulua: lasta ei tarvitse palkita syömisestä.

Ravitsemusterapeutti kyseli, mitä ruokia lapsi syö kohtuullisen mielellään (jauhelihaa, makaronia, raakoja kasviksia, kaakaota, joitakin hedelmiä, pullaa, ruisleipää). Lista on kuulemma hyvä ja riittävän monipuolinen (!!!).

Ohjeeksi tuli aloittaa uusi aika ruokailuissamme siten, että lapselle tarjotaan aluksi vain hänelle tuttuja ja suosiollisia ruokia. Vaikka sitten jauhelihaa eri muodoissaan. Joka aterialla. ”Tee vaikka pakastin täyteen jauheliharuokia, jotta lapsella on aina jotakin, mitä hän voi syödä”.

Aikuiset voivat sitten syödä samoilla aterioilla sen lisäksi jotain muuta, mutta aina pitää olla tarjolla myös lapselle mieluinen vaihtoehto. Jos lapsi alkaa häröillä pöydässä, häntä voi kannustaa syömään, mutta jos kannustus ei auta, hän voi lähteä vaikka katsomaan telkkaria (!!) ja ruokaa saa seuraavan kerran sitten seuraavana ruoka-aikana.

Tarkoitus on, että lapsi oppii tämän kautta tunnistamaan nälän ja kylläisyyden ja ruokailutilanteista saadaan valtataisteluasetelma kokonaan pois.

Uusia ruokalajeja voi sitten jatkossa oppia, kun niitä tarjoillaan jonkin tutun ruuan kanssa riittävän monta kertaa, mutta niiden aika ei ole vielä nyt. Sitten joskus kyllä. Mutta ensin täytyy tasaannuttaa tilanne ja häivyttää valtataistelu.

Ravitsemusterapeutti oli reippaan suorasukainen, räväkkä ja kuitenkin empaattinen. Aika nasta täti kaikenkaikkiaan.

”Ota tämä nyt vaikka sellaisena, että lapsi on allerginen kaikille muille ruokalajeille”

”Lapsi on kuitenkin varsin pieni vielä ja hänellä on aikaa oppia uusia makuja”

”On niitä sellaisiakin lapsia jotka eivät syö hyvin kuin hampurilaisravintolassa. Niille perheille minä olen sanonut että menkää sitten hampurilaisravintolaan”.

Huolesta sykkyrällä

Päivittäin kamppailen huolia vastaan. Pikkuveli ei  nimittäin vieläkään kävele. Eikä edes seiso. Eikä edes nouse pystyyn. Eivätkä sen jalat kanna kuin hetken kerrallaan.

Ainahan se on ollut mukavuudenhaluinen, tykännyt istua sitterissä, köllötellä lattialla kirjan kanssa…mutta joskus talvella aloin jo olla kärsimätön.

Kun nyt oppisi edes kääntymään. 9kk.

Kun oppisi liikkumaan. 10 kk.

Kun oppisi istumaan. 11 kk.

Kun oppisi ryömimään. 14 kk.

Kun oppisi seisomaan….

 Miksi se heijaa itseään? Miksi se hakkaa päätään lattiaan? Miksi se ei syö? Mihin  sanat jäivät?

Lapset oppivat niin eri tahtiin, sanovat toiset. Kyllä se meidänkin kummin kaiman siskon veli oppi kävelemään vasta kaksivuotiaana eikä siitä mitään erikoista enää huomaisi, lohduttaa toinen.

Oletko sinä huolestunut, kysyy neuvolan täti.

OLEN. Saimme lähetteen neuvolalääkärille ja sieltä lastenneurologiselle poliklinikalle. Tapasimme kahta lääkäriä ja fysioterapeuttia. Ei diagnoosia, ei selitystä, arvailuja vain. Kehitys on epätyypillistä ja muista ikäisistään jäljessä. Alhainen lihasjännitys.  Toinen kilpirauhasarvoista on koholla. Sosiaalisesti kuitenkin aivan ikäistensä tasolla: juttelee, ottaa kontaktia, leikkii. Osaa taputtaa, vilkuttaa, kurkistella, piilotella, nauraa, itkeä, leikkiä.

Nyt kotonamme käy jumppari kaksi kertaa viikossa. Kyllä tämä lapsi oppii kävelemään, sanoo fysioterapeutti.

Minkäs ikäinen tämä on, kysyy äiti uimahallissa.  Vuosi ja kolme kuukautta, vastaan.

Eikö se vielä kävele, kysyy äiti uimahallissa. Ei, koska se ei osaa seistä, vastaan.

Eikö edes kun käsistä pitää? Ei, koska sen jalat eivät kanna, kerron.

Kai se nyt sentään tukea vasten seisoo, varmistaa äiti.

Ei, koska sen jalat eivät kanna.

Laiheliini

Olimme eilen 1-vuotisneuvolassa, Pöpöläisellä muuten asiat hyvin mutta raukkaparka oli taas laihtunut. Pituus- ja päänkasvukin oli pysähtynyt. Terveydenhoitaja ei ollut asiasta kovin huolissaan, mutta minua  tilanne jäi vaivaamaan. Nähtävästi liikkeellelähtö, kova touhuaminen, sairastettu flunssa ja yösyöntien loppuminen ovat saaneet lapsosen laihtumaan. Asia pitäisi korjaantua lisäämällä ruokiin rypsiöljylisää. Joudumme myös antamaan Pöpöläiselle ruoan joukossa kalsiumjauhetta, sillä imetyksen vähentyessä myös kalsiumin saanti on vähentynyt, eikä Pöpöläinen pysty sitä maitoallergiansa takia yleiseistä maitotuotteista saamaan.

Viime kesän valokuvissa Pöpöläinen oli vielä niin huvittavan pulska micehlinmies, makkaraa ja jenkkarengasta koko äijä. Nyt puolestaan hieno kuin heinäkorsi.

Sillä on jano!

Kävimme ravintoterapeutilla alkuviikosta. Käynnin syynä oli tutkailla, miten Pöpöläisen maidoton ruokavalio on lähtenyt sujumaan, mutta minulla tietenkin oli noin sata ja yksi muutakin kysymystä alan ammattilaiselle. Mukana meillä oli kahden viime vuorokauden muistiinpanot Pöpöläisen ruokailuista, imetyksistä ja unista.

(Oli muuten ihmeellinen paikka se ravintoterapeutin työhuone: kolme hyllyllistä oli täynnä erilaisiin erikoisruokavalioihin sopivien elintarvikkeiden pakkauksia ja yksi hylly erilaisten ruoka-annosen muovisia jäljitelmiä, kuten puoli lautasellista riisiä….  )

Kädet tutisten työnsin täti terapeutille muistiinpanomme ja miehen kanssa kilvan kerroimme tarinaamme: lapsella on maitoallergia ja ehkä muitakin allergioita, suvussa keliakiaa, kiinteitä on opittu syömään hitaasti ja edelleen menekki on kovin vaihtelevaa, korviketta ei osata juoda, juoda ei oikeastaan osata, vaan vain hörpitään, tuttipullo ei kelpaa, yöt syödään tissiä. Oikein oksensimme koko tilanteemme.

Ja hetken tuumailtuaan täti tuumasi seuraavaa:

Näyttää siltä, että Pöpöläinen tankkaa koko nestetarpeensa yöllä tissistä, eikä siksi juo päivisin. Antamamme ruoka on hyvää ja monipuolista, aterioita voisi olla vielä yksi lisää. Ruokailujen ei saa antaa kestää yli puolta tuntia, ettei lapsi turhaan opi hitaaksi syöjäksi. Ruokiin kannattaa lisätä teelusikallinen rypsiöljyä tuomaan lisää energiaa. Juomaan pitää opetella millä hyvänsä vimpaimella. Vanhempien kannattaa itsekin syödä ja juoda lapsen kanssa yhdessä, jotta lapsi oppii mallista, että ruokailujen yhteydessä myös juodaan. Töistä palatessani tulisi lapsella olla jo päivällinen syötynä, ettei kotiintuloimetys sotke ruokahalua – muuten iltaruoka jää syömättä. Illalla kannattaa syöttää lapselle leipää margariinilla tai öljyllä siveltynä, sillä kuitupitoinen leipä pitää nälkää poissa pitempään kuin soseet ja maito.

Näillä eväillä meillä on jo harjoiteltu muutama päivä. Korvikemaito on alkanut maistumaan päivisin – ei mukista eikä tuttipullosta vaan sellaisesta urheilukorkillisesta vissypullosta (!!!). Myöhemmin urheilukorkki yhdistettiin kuitenkin pieneen muoviseen kerhopulloon, nyt pulloa on helpompi lapsenkin pidellä. Yöunet ovat hieman – siis hieman – parantuneet, viimeisinä öinä on heräilty enää kolme kertaa syömään ja välissä on ollut yhtäjaksoista unta 1,5 -4 tuntia.

Pöpöläisellä oli siis tädin kokemuksen mukaan JANO. Ei ihme, etteivät tassuttelut, silittelyt, hyrinät ja sylittelyt rauhoittaneet itkevää lasta.

Aattelepa omalle kohalles.

Kipeää miesväkeä

…Mies saatiin sairaalasta kotiin viime lauantaina, ja sieltä konkkasi kovasti kipeä nelijalkainen otus kotisänkyyn kolotuksiaan kärsimään. Polvi on vielä aivan tönkkö ja arka.  Oi ja voi.

Apean ja kipeän Miehen mieli tuntuu onneksi pysyvän plussan puolella Pöpöläisen hurmaavilla hymyillä ja hihkunnoilla. Nämä kaksi tuntuvat nyt olevan toisilleen mitä parhainta seuraa ja nauttivat toisistaan täysillä. Mies soittaa Pöpöläiselle kitaraa, köllöttelee samalla matolla tai sängyllä ja leikkii väsymättä tuntitolkulla. Ja sitten siihen päälle yhteiset päiväunet toisiinsa käpertyneinä. Suloista 😉 Äiteetä tarvitaan kuitenkin yhä: kantamaan Pöpöläistä huoneesta toiseen, pesemään pyllyä, valmistamaan ruokaa ja niin: imettämään.

Pesukonekin on saatu vaihdettua. Uusi kone hyrrää mukavaa taustamusiikkia joka päivä.

Mutta mutta: viime viikolla mammatapaamisessa eräs uusi tuttava sanoi katsoneensa, että hänestä näyttää kuin Pöpöläisellä olisi iho-oireidensa perusteella jokin allergia. Tuo lausahdus sai minut vihdoinkin tekemään sen, mikä olisi pitänyt jo tehdä kauan aikaa sitten: varaamaan ajan allergialääkärille. Olinhan minä tuota jo epäillyt: itkuisuus,  heikot unet, kutina, taiveihottumat, hurrrjat kakat… kaikki ne voivat olla allergiaoireita, mutta myös toisaalta ”normaaliin” sopivaa tähän ikään kuuluvaa ohimenevää vaivaa. Kerroin näistä oireista viime käynnillämme neuvolassa, mutta kesäsijainen kuittasi ne tyyliin ”osta apteekista kortisonvoidetta ja käytä sitä”.

Tuosta lähes tuntemattoman äidin lausahduksesta heränneenä tartuin asiaan ja tällä viikolla selvisi ihopistokokein, että Pöpöläisellä näyttäisi olevan lehmänmaitoallergia. Nyt me molemmat olemme maidottomalla dieetillä ja seuraamme, paranevatko nuo oireet.  Mikäli ymmärsin lääkärin puheista oikein, allergiaa testataan vielä myöhemmin uudelleen verikokein.  

Yhtäältä olen helpottunut: ehkä näihin vaivoihin saadaan nyt apua tuosta maidottomuudesta.  Toisaalta pelottaa: en tietenkään haluaisi lapselleni koko elämää kestäviä vaivoja. Suuri osa imeväisikäisten maitoallergioista paranee parin vuoden ikään mennessä, mutta osa lapsista saa lisää uusia allergioita. Ja kun Pöpöläisellä on isänsä puolesta aika tavalla erilaisia rasitteita (keliakia, laktoosi-intoleranssi, siitepöly- ja eläinallergiat), meillä voi hyvinkin olla edessä allergiaperheen tie. Huokaus.

Toimenpiteitä

Vuodattelin nelikuukautisneuvolassa Pöpön murrosikää: malttamattomuutta, ärtyneisyyttä, uniongelmia. Tulos: se on se ikä: kaikki kiinnostaa mutta koska liikkeelle ei vielä pääse niin siitähän tulee sitten hermo. 

Uniongelmiin neuvolan täti yritti ehdotella vanhan kunnon Antaa huutaa vaan -unikoulun pehmeämpää Isä käy lohduttamassa -versiota.  Neuvoista ei-niin-vakuuttuneena kävelin suoraan kirjakauppaan hakemaan jo aikaisemmin selailemani E. Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille -kirjan. Yritämme parantaa sekä päivä- että yöunia sen tarjoamilla hienovaraisemmilla keinoilla. Päiväunissa selkeää muutosta on jo havaittavissa:  jo muutaman päivän unitohtoroinnin jälkeen Pöpö nukahtaa vaunuihin päiväunille (!) vain kymmenen minuutin (!) paikoillaan (!) vatkauksen jälkeen. Tosin kaveri on edelleen herkkä heräämään ensimmäisen unisyklin loppupuolella eli noin kolmen vartin unen jälkeen. Havahtumisen jälkeen jonkun onkin tuuditeltava sirkkusilmä uudelleen uneen. Tarkoitus on, että tuudittelun turvin Pöpö oppisi jatkamaan uniaan vaunuissa ja osaisi jonakin päivänä nukkua siellä myös itsekseen unisyklinsä vaihtumisen yli. 

Yöunissa toiveena on paitsi pidentää yöunta (nyt 23-9), ja vähentää heräämisiä ja/tai pidentää niiden välejä.  Parina iltana olen mennyt Pöpöläisen kanssa noin tuntia aikaisemmin iltasyönnille, mutta tuloksena on ollut vain kiemurtelua tuonne vanhaan nukahtamisaikaan saakka. Yöllä herätään nyt kolmisen nelisen kertaa: ensin kahdelta, neljän jälkeen, puoli seitsemän aikaan ja kahdeksalta.  Siedettävää. Kunpa välit vielä hiukan pitenisivät.

Kyl tää tästä.

Neuvoja

Meillä on kyllä käynyt tuuri neuvolan tädin suhteen. Kun voittopuolisesti kaikki tuntemani vauvaperheelliset valittavat neuvolatätinsä olevan tyly, opettavainen, vaikeasti tavoitettava painontarkkailija, niin meilläpä ei. Ja kun itse olen varsin kriittinen terveyspalveluiden kuluttaja, niin kritisoisin kyllä neuvolantätiäkin, jos tarvetta olisi. Mutta kun ei ole. Tämä täti on varsin mukava immeinen. Sellainen lämminhenkinen. Harvoin on kiire mihinkään, aina ehditään jutella kuulumiset ja kysellä voinnit. Kehuu ja kannustaa. Odotuksen viimeviikoilla, kun olin karmeassa pitkittyneessä flunssassa, täti järjesti ylimääräisen lääkärissäkäynnin ”ohi jonojen”. Kun kyselin kestovaipoista, otti asioista selvää ja kertoi seuraavalla kerralla, millaisella satsilla kannattaisi aloittaa. Kotikäynnillä viipyi vastailemassa kysymyksiimme kokonaista kaksi tuntia. Ottaa vastaan myös neljän jälkeen, jotta isäkin pääsee lapsen kanssa neuvolaan. 

Ja tämä kaikki siis ihan tavallisesta lähiöneuvolasta. Ei edes mistään hyvinvointilähiöstä, vaan ankeasta betonilähiöstä.