Kimpaantuneena työnantajani joustamattomuudesta lyhennetyn työpäivän tai edes etätyön suhteen aloin etsiä uutta työtä.
Juuri kun olin saanut listattua itselleni mitä oikeastaan työelämältä hainkaan, näin veret seisauttavan ilmoituksen, jossa unelmaduunini etsi puolipäivästä tekijää.
Siis mitä! Se mitä olen 11-vuotiaasta saakka halunnut tehdä. Se, mistä olen piirtänyt iltaisin kotona lapsena kuvia.
JA mitä ihmettä? Puolipäiväisenä: tällä alalla kun ei ole koskaan muita kuin 120% paikkoja kurjalla palkalla.
****
Hain,
pääsin haastatteluun
ja tulin jaetulle kakkossijalle.
***
Ja minulle kerrottiin, että olimme yhtä hyviä, ja minä olisin ollut ”varma valinta”, mutta se toinen oli kuulemma osoittanut enemmän innokkuutta työhaastattelussa.
MITÄÄÄÄÄÄÄÄ? Enkö minä yrittänyt tuoda sitä monin tavoin haastattelussa esille? Soitin, kun oli soittoaika. Tein erittäin paljon töitä työhakemuksen suhteen. Kerroin ja perustelin, että tässä yhdistyvät kaikki mitä työelämältä haluan. Kerroin olevani valmis irtisanoutumaan kokopäiväisestä vakkariduunistani tämän tehtävän takia.
Olin kuulemma ollut niin rauhallinen ja hallittu, että tämä intoa puhkuva kilpaveikkoni oli sitten tuntunut paremmalta valinnalta tähän tehtävään.
Minä kun koko ajan luulin, että se, että jos on hokemassa ”tämä paikka on luin luotu minua varten”, ” tämä on se mitä olen aina halunnut tehdä”, ”näen itseni tässä tehtävässä” niin silloin tulee nauretuksi pois pelikentältä. Että jos päällimmäiseksi tarjoaa omaa hinkuaan MUTKU MÄ HALUUN, niin silloin on todennäköisesti hyvin vähän muita valttikortteja ja todellisia pelimerkkejä.
VOI VITALIS.
Nyt kyllä harmittaa.
Eikä niitä toisia paikkoja tule, älä yritä sanoa sitä.
Näitä ei oikeasti ole. EI OLE. Puolipäiväisinä.
Äitiyspakkaus 
Posted by Äni on 14/02/2013 at 10.42
Voi että, varmasti kirpaisee niin ettei pisinkään kirosanalitania riitä! ÄRH!
Posted by kukannuppu on 14/02/2013 at 10.50
Kyllä, Juuri niin. Itkettää ja tekisi mieli kadota mustaan aukkoon.
Posted by milla-emeliina on 14/02/2013 at 16.20
Voi perse! Mua harmittaa sun puolesta ihan julmetusti. Noi on niitä tilanteita, jotka toivoisi voivansa elää uudelleen. Ja tehdä ratkaisevalla tavalla vähän erilailla. Ja silti: lopulta se on henkilökemiaa, mille ei mitään voi.
Luen aina sun juttus enkä koskaan ehdi kommentoida, vaikka haluaisin. Pöh. Vaikka et ko. työtä saanut, sulla on kirjoittamisen lahja. Iloa ystävänpäivään, tsemppiä arkeen! Ja se sun nykyinen työnantaja on ihan pepusta kanssa. Yritä nyt elää tuollaisen kanssa sitten. Työelämä joustaa, joopa joo.