Illalla

Uh huh. Olen tosi rättipoikki. (Yleensä tätä lausetta seuraa uusi entisiäkin huonommasti nukuttu yö, mutta silläkin uhalla…) Päällä on vielä matkaväsymystä, alla kaksi viikkoa todella reikäisiä öitä (5-50 herätystä/yö) ja painolastina runsaasti tekemättömiä työtehtäviä (työkaveri otti loparit ja jätti osan tehtävistään mulle kunnes jatkaja löytyy, jipii).

Näitä arjen sekalaisia haasteita seurasi rasittava viikonloppu: äitini oli vierailulla uuden miesystävänsä kanssa ensimmäistä kertaa, ja jos aikaisemmat äidin soolovierailut ovatkin menneet joskus jopa hyvin, niin tämä oli yhtä kivirekeä ylämäkeen koko viikonloppu.

Tämä päivä oli sitten kuin sokeri pohjalla: äitien laupeuden ja hyvyyden virallinen kansainvälinen ylistyspäivä, jolloin olin räjähtää pienelle pirpanallemme noin x-kymmentä kertaa…. Aamu alkoi suloisesti puoli viisi, jolloin kaveri päätti aloittaa päivänsä istuskelemalla sängyssään, juttelemalla ja lauleskelemalla…tunnin jälkeen Pöpöläinen armahti itkun partaalla olevia vanhempiaan ja nukahti vielä uudelleen pariksi tunniksi. Sen jälkeen olemme tasaisesti skabailleet vuorotellen syömisestä ja nukahtamisesta: aamupala: ei kelvannut, lounas: kelpasi, välipala: ei kelvannut, päivällinen: kelpasi, puuro: ei kelvannut. Aamupäiväunia varten sain työnnellä Pöpöläistä rattaissaan maailman ääreen ja takaisin kunnes hänen ylhäisyytensä vihdoin suostui nukahtamaan kolmeksi vartiksi. Iltapäivällä yritin saada ylikierroksilla käyvää vekaraa  ensin nukahtamaan viereen rinnalle, ja kun Pöpöläisen lisäksi itku tuli omiinkin silmiini, otin tossut jalkaan ja lähdin kolmen kilsan vaunulenkille metsän siimekseen: ei toivottua tulosta sieltäkään. Lapsi vain yritti kiinnittää metsässä liikkuvien lastensuojeluviranomaisten mielenkiinnon a) huutamalla lähes tauotta b) hyppäämällä vauhdissa kyydistä c)  rimpuilemalla irti valjaista, joihin hänet oli tämän jälkeen vaunuissa kiinnitetty c) hirttämällä itsensä vaunujen valjaisiin yrittämällä kääntyä niissä mahalleen. Silmiään väsymyksestä hierovalle Pöpöläiselle ei vaan koskaan tainnut mennä jakeluun, miksi niissä kirotuissa kärryissä ollaan ja siellä metsässä tarvotaan. Taisi luulla että äitimuori jotenkin huvikseen ulkoilee, joo. Kateellisena ja kiukkuisena katsoin sitä unelmaperhettä, joka oli polkupyöräillyt samoille metsäpoluille valkovuokkojen poimintaan: äiti tarjoili retkimehuja kolmelle alle kouluikäselle lapselleen, joilla kaikilla oli jo suloiset kimput käsissään. Meillä ei moisia retkiä tulla pelkästään äidin ohjauksessa tekemään – eikä kolmen lapsen kanssa.

No mutta jotenkin tänne iltaankin on nyt päästy. Se hyvä puoli päivästä seurasi, että Pöpöläinen nukahti todella helposti ja vaivattomasti, onneksi. Kun kahdeksan aikaan olimme nauttineet iltatissin, lapsosen silmissä oli jäljellä enää lasittunut jähmettynyt katse. Hän oli yksinkertaisesti nukahtanut silmät auki. Kun hyräilin pari tavua Sinisestä unesta, silmät sulkeutuivat.

Nyt istun valkoviinilasin kanssa ja aion mennä vielä katselemaan alkukesän kukkeaa puutarhaani.

Aah tätä äitienpäivän ihanaa rauhaa.

8 responses to this post.

  1. Posted by elanor on 11/05/2008 at 20.29

    Hei kuule meillä on samaa!! Ei syödä vaan syljetään, ei nukuta vaan kukutaan (istuallaan), ei juoda vaan sanotaan että ENKÄ. Grrrrrr.

    Kiitos taannoisista kuvista jotka lähetit sähköpostiin, ja anteeks kun en oo vastannu. Voisitko lähettää mulle lisää sähköpostia ja ilmoittaa a) paljonko mä oon sulle velkaa ja b) minkäsnumeroiselle tilille voisin ne maksaa? 😉

    Nähdään hei taas tässä joskus, mikäli työkiireiltäsi kykenet. Hyvää äitienpäivän iltaa!!

    Vastaus

  2. Joo, ja meilläkin on opittu puistamaan päätä EI-sanan vahvistukseksi. Siis kun syöttäessä ei voi lapsi sanoa EI, ettei suu aukea sen vertaa, että äitee ehtisi sinne lusikan tuikkamaan, niin on parempi hoitaa kommunikointi elekielellä. Siis puistamalla päätä.

    Jeps, laitan postia kohta heti huomenna! (Toivottavasti!)

    Vastaus

  3. Posted by A:n äiti on 11/05/2008 at 23.19

    Ahdistuin pelkästä lukemisesta. Olipa äitienpäivä!

    Vastaus

  4. Posted by nande on 12/05/2008 at 19.50

    Olen lukenut jo jonkin aikaa unikoulutuksenne edistymistä. Teillä näyttää olevan käytössä tuollainen lempeä linja… mutta ei se kaikille tehoa.

    Meillä juuri hiljattain oli samanlaisia ongelmia. Yöllä herättiin milloin nauramaan milloin huutamaan milloin tissille jopa kymmeniä kertoja yössä. 1,5 vuotias lapsemme oli nukkunut koko elinaikanaa pisimmillään kolmen tunnin pätkän.

    Lainasin kirjastosta kirjan Pearce, John: VAUVAN JA LEIKKI-IKÄISEN NUKUTUSOHJELMA, Kuinka saat lapsesi nukkumaan läpi yön joka yö. Luin kirjan ja päätin kokeilla.

    Tein niinkuin kirjassa käskettiin. Lapsi sänkyyn ja pusu poskelle ja ovi kiinni. Ja kolmen yön jälkeen meillä nukuttiin 12 tunnin yöunet heräämättä.

    Jälkeenpäin ajateltuna se yhtenä yönä huutaminen oli pikku juttu siihen nähden että sitä huutoa ja heräilyä olisi joka yö. Tein orjallisesti niinkuin kirjassa neuvottiin ja minusta siinä oli tämä ”raju” unikoulu perusteltu hyvin ja järkevästi.

    Susoittelen ehdottomasti että edes luette juuri tuon kirjan. Siinä on selitetty tarkkemmin kuin muissa unikouluoppaissa unikoulun hyödyt.

    Ja jos ekana ajattelet, että tuo ei ikinä voi toimia meillä… Niin minäkin ajattelin ja en voi vieläkään uskoa tätä todeksi 🙂

    Vastaus

  5. Totta turiset, lempeä linja (itkua sitä tässäkin on aivan riittämiin) näyttää olevan pitkä tie. Voisin kyllä lainata tuon kirjan ja katsoa sen läpi – juuri nyt, aivan kuin sanoit, tuntuisi aivan käsittämättömältä jättää Pöpöläinen omaan sänkyynsä illalla ja antaa homman hoitua itsekseen…. Lapsonen kun ei osaa ollenkaan rauhoittua omin avuin, nukahtamisesta puhumattakaan. Omaan sänkyyn jättämisestä seuraa tällä hetkellä vain itkua, pakenemisyrityksiä ja huutoa.

    Vastaus

  6. Posted by Mona on 14/05/2008 at 21.07

    Hei,
    Enpäs tiedä onko tästä mitään hyötyä, mutta…
    Meidän vavva ei ikinäkoskaan nukahtanut vaunuihin (paitsi nykyään joskus), vaan laitettiin liinaan ja siitä kellautettiin vaunuun kun uni tuli / oli juuri tulossa. Iltasellakin ennen omaa nukkumaanmenoa laitan liinaan jos muuten (vaipanvaihto / syöttäminen) ei rauhaa saa.Ehkä oletkin kokeillut, en tiedä, mutta jos et niin ei kai yksi konsti lisää pahaa tee…

    Vastaus

  7. Nande, lainasin kirjan kirjastosta. Olen tutkiskellut sitä muutamana päivänä ja tuntuisi edelleen tosi vaikealle jättää lapsi itkemään omaan sänkyynsä koko yöksi. Pearcen esimerkeistä osa on todella hurjia, kuten se jossa lapsi viedään äänieristettyyn keittiöön ja itkuhälytinkin suljetaan, ja sitä käytetään vain ajoittain sen tarkistamiseen, josko lapsella on kaikki hyvin.

    Silti olen samaa mieltä, että uniasioihin olisi saatava parannusta. Täytyy vielä kerätä konstivalikoimaa…

    Vastaus

  8. Posted by nande on 24/05/2008 at 18.30

    Minä ajattelin asian niin, että kyllä lapsi tuntee olonsa turvalliseksi omassa sängyssään. Ensimmäisenä yönä todella kuului huutoa aika pitkään, mutta ei edes kokoajan. Luulin, että lapsi jaksaa kiljua itsensä tukehduksiin mutta ihme kyllä se hiljeni. Yksi hyvä neuvo ”huudattamiseen” on katsoa kellosta, kauanko se ipana siellä oikeasti itkee. Huomasin, että se aika, mikä tuntui ikuisuudelta, olikin vain pari minuuttia.

    Ja todellakin jo seuraava ilta oli helpompi. Ja yöllä ei heräilty. Ja kolmas meni jo rutiinilla.

    Kyllä se tunti pahalta jättää lapsi sänkyyn itsekseen itkemään. Mutta jälkeenpäin ajateltuna se totisesti kannatti. Hyvin nukutut yöt näkyy kaikessa päivätoiminnassa.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: