Paluu arkeen

Kylläpä on kotona hiljaista! Takana on viikko matalalentoa ristiäisten ja ristiäisvieraiden parissa. Äitini oli meillä tiistaista lauantaihin, siskoni lauantaista sunnuntaihin ja appivanhempani sunnuntaista maanantaihin. Nyt olemme pitkästä aikaa kotosalla vain omalla porukalla.

Juhlat olivat mukavan lämpöiset ja rosoiset. Vähän kiireiset tosin, sillä juhlatila oli käytössämme harmillisen vähän aikaa. Vieraita oli hilkkua vaille kolmisenkymmentä, vanhempien, sisarusten ja lähisukulaisten olimme kutsuneet kourallisen ystäviä. Pöpö näytti kastepuvussa entistäkin enkelimäisemmälle, tosin päästi toimituksen aikana kaihoisaa nälkäitkua. Tutti onneksi auttoi asiassa sen aikaa kunnes pääsimme nälänpoistoon. Kotiin tultuamme jatkoimme iltaa iloisissa merkeissä siskoni ideoimilla ja hänen, Mieheni ja kummitätini toteuttamilla ex tempore -grillikauden avajaisilla.

Juhlista jäi kaikenkaikkiaan hyvä mieli. Ja suurimmaksi osaksi hyvä mieli kumpuaa siitä ilosta, joka isovanhemmille, tädeille ja kummeille tuli pienestä Pöpöläisestä. Olen oikeastaan aika äimistynyt siitä hellyydestä ja kiintymyksestä, jota äitini ja siskoni Pöpöläiselle osoittivat. En osannut sitä heiltä odottaa, en kai edes tiennyt heissä sellaista puolta olevankaan. Sunnuntaiaamuna siskoni kiipesi makuuhuoneeseemme jo puoli kahdeksan  aikaan ilmoittaen, että nyt pitäis jo saada hieman seurustella Pöpön kanssa. Ja kotiin päästyään tekstaili, että vieroitusoireet ovat kovat ja ikävää on pitänyt helpottaa valokuvia katselemalla.

Kun ihmettelin tätä ystävälleni, hän sanoi: ”Sellaisia ne vauvat ovat. Leikki-ikäiset hurmaavat, jos osaavat jotain sellaista joka on aikuisten mielestä ihmeellistä. Mutta vauvoilla on suora reitti ihmisten sydämiin”.

4 responses to this post.

  1. Posted by kaisu on 18/04/2007 at 8.57

    mutta entäs se nimi? 🙂

    Vastaus

  2. No nimestä keskusteltiin vielä ristiäispäivän aamunakin. Olimme jumittuneet tilanteeseen, jossa kummallakin oli omat suosikkinsa joita toinen ei voi ajatella etunimeksi. Lisäksi kuitenkin oli yksi nimi, jonka kummatkin hyväksyvät, mutta joka ei ole kummankaan ykkössuosikki. Koska tilanne ei siitä nimikirjojen ahkeralla pläräilyllä eikä molemmin puolisella lobbailulla muuttunut, nimestä tuli kompromissi: yhteinen hyvä etunimeksi, toiseksi ja kolmanneksi sitten äidin ja isän suosikit.

    Isän suosikki on edesmenneen ukin nimi, muut ovat ”tuntuu kivalle” -periaatteella valittuja. Tuntui että en halua etunimetä lastani suvussa kulkeneella nimellä, jotta lapsella olisi vapaus kasvattaa oma identiteetti isoisistä ym:sta erillään…Toisena tai kolmantena nimenä suvussa kulkenut nimi on ok, kyllä se sieltäkin muistuttaa yhteydestä aikaisempiin sukupolviin. Itselläni on toisena nimenä isoäitini kutsumanimi ja mielestäni tämä toinen nimi on luonut mukavan linkin isoäitiini.

    Vastaus

  3. Posted by Jenny on 23/07/2007 at 14.36

    Mihin nimeen päädyitte? 🙂

    Tutustuin tänään odotusblogiisi ja luinkin sen melkein yhdeltä istumalta. Oli iloinen yllätys kun olit perustanut sitten tämän ”jatkokertommuksen” 🙂

    Vastaus

  4. Uuh, en uskalla sitä tässä kertoa. On sen verran vähän käytetty, että saattaapi joskus jollekin paljastaa, kenen blogista on kyse. Haluan vielä varjella anonyymiyyttä, sillä sen avulla voin kertoa niistäkin tunteista ja ajatuksista, joita en ihan kaikille muuten jakaisi…
    Mutta kiva kuulla, että olet tullut lukijajoukkoon. Tervetuloa kommentoimaan jatkossakin!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: