Äitien välistä toveruutta

Keskustelupalstoilta ja blogeista lukee välillä, miten tylsää äideillä on leikkipuistoreissuillaan, kun puistossa ei tunne ketään, kenellekään ei uskalla sanoa mitään, ja jos jostakin puhutaan, niin se on tyhjänpäiväistä pölinää edellisillan tv-ohjelmista.

Ei vaan meillä.

Olen tarkoituksella etsinyt tuttavapiiriini lähialueilla asuvia äitejä. Tarkkaillut, missä lähitaloissa asuu saman ikäisiä lapsia ja ryhtynyt juttelemaan heidän äideilleen milloin puistossa, milloin jopa suoraan kadulla. Esitellyt itseni ja lapseni ja kertonut, että asumme ihan lähistöllä, ja olisi kiva joskus leikkiä yhdessä, vaikka puistossa. Toivottanut tervetulleeksi myös meidän hiekkalaatikolle ja leikkimökkiin.

Useimmat äidit säikähtävät ensialkuun. Ilmeistä näkee, että tuntematonta ihmistä arvioidaan: ei kai tuo vaan ole joku sekopää? Pari-kolme kertaa kun jaksaa itse moikata ensin, niin seuraavalla kerralla tuo äiti tuleekin jo oma-aloitteisesti juttelemaan. Jokaisesta äidistä, jonka suuntaan olen tehnyt aloitteen, on pikkuhiljaa kuoriutunut puhelias ja seuraa silloin tällöin kaipaava kolleega.

Ja kun saa yhden uuden tuttavan, hänen avullaan tutustuu kohta toiseen äitiin ja pian sen jälkeen jo  kolmanteenkin. Puistoreissuista on tullut sosiaalisen elämäni tukikohtia. Puistoon sovitaan treffejä, siellä puidaan päivän polttavia perhetilanteita, puistokavereiden kanssa käydään kauppaa vähänkäytetyistä talvivaatteista… Puistoreissuilla ei todellakaan tarvitse tuppisuuna lykkiä lapselle kiikkuun vauhtia, vaan pari-kolme tuntia ei tunnu riittävän kaiken oleellisen hoitamiseen. Välillä tuntuu, että sinne puistoon lähdetään ulkoiluttamaan ennemminkin äitiä kuin lasta.

Mies ja Pöpöläinen käyvät myös lähileikkipuistossa. Kuunneltuaan hehkutustani mies valitti, että häntä miehenä taidetaan kummeksua, sillä juuri kukaan ei tule hänelle juttelemaan. Enpä usko, että kyseessä olisi sukupuolesta johtuvaa käyttäytymistä. Ihmiset vaan ovat hassun arkoja tutustumaan tuntemattomiin, vaikka kuinka samassa tilanteessa eläviin ihmisiin. Mutta jos jaksaa tehdä aloitteita, kyllä niistä jotakin joskus seuraa.

Suuri suru tuli puseroon, kun saimme tällä viikolla kuulla, että aivan lähinaapurissamme asuva perhe muuttaa vuoden vaihteessa ulkomaille.  On ollut todella ihanaa, että samassa pihapiirissä on perhe, jossa on saman ikäisiä lapsia. Olemme voineet pika pikaa juosta ovelle kysymään leikki-, kahvi- tai lenkkiseuraa ilman sen suurempia kalentereiden selailuja. Olemme myös saaneet naapurista apua moneen arkielämän pulmaan. Muistoissa ovat myös monet mukavat yhteiset puisto-, kirppis- ja ulkoiluretket. Puistosta, kaupasta tai bussipysäkiltä kotinurkille johtavat ylämäetkin ovat tuntuneet vähemmän raskaalle, kun niitä on saanut kivuta kivassa seurassa.

Heidän jättämäänsä aukkoa tarvitaan paikkamaan monta uutta kaveria.

8 responses to this post.

  1. Posted by Elina on 19/09/2008 at 14.48

    Olisipa täälläpäin enemmän kaltaisiasi äitejä, jotka uskaltautuvat juttelemaan. Onneksi minäkin olen kuitenkin löytänyt hyvän äitiystävän rivitaloyhtiöstämme (omasta aloitteestani). Enemmänkin näitä ystäviä toki saisi olla!

    Vastaus

  2. Posted by siiri on 19/09/2008 at 16.45

    Me suomalaiset ollaan just tämmöisiä…

    Vastaus

  3. Posted by Iina on 19/09/2008 at 18.09

    Oi vitsi, kai sitä pitäis itsekkin rohkaistua ja mennä juttelemaan… Meiän neiti nyt ei vielä leikkipuistoiässä ole mutta kai niitä tuttavuuksia vois solmia jo etukäteen 🙂 Paljon kyllä näkyy saman ikäluokan vauvoja/taaperoita ihan noissa naapurikerrostaloissa, omassa rapussakin taitaa olla yksi mutta jotenkin sitä ei vain saa suuta avattua sitä moi-sanaa enempää…

    Vastaus

  4. Posted by Iina on 19/09/2008 at 18.31

    Äh tosta edellisestä kommentista jäi se asia pois minkä takia lähin kommenttia kirjottamaan…

    Miun siis tekis mieli tutustua ja saada äitikavereita, tai kavereita yleensä, koska muutin raumalle miehen perässä, kaikki kaverit jäivät kotikuntaan… Kuitenkin tulee sellanen fiilis aina kun nään jonkun äidin että ”sillä kuitenkin on ihan tarpeeksi äiti- ja muitakin kavereita, ei se enää uusia kaipaa” ja sit jätän juttelematta :S Tiedä häntä onko oikeasti niin…

    Vastaus

  5. Iina, itsellenikin on monesti tullut sellainen olo, että oon kulmakunnan ainoa seurankipeä ja kaikilla muilla taitaa jo olla tarpeeksi menoja ja ystäviä. Mutta kun oon vaan sitkeesti ”hivuttautunut” jonkun mukavalta vaikuttavan äidin tuttavaksi, on ilmennyt, että kyllä seuralle on ollut tarvetta, kunhan ensin ollaan tutuiksi vaan päästy.

    Tässä lähistöllä asuu yks äiti, jonka kanssa on ollut aina kiva jutella, mutta sen enempiä yhteisiä puistotreffejä tai muita ei olla saatu sovittua. Nyt kesällä sain sitten houkuteltua hänet kanssamme leikkipuistoon. Ekan kerran jälkeen hän ihmetteli, miten nopeasti ja mukavasti aika leikkipuistossa kuluikaan, kun oli aikuisseuraa mukana… Niinpä…. 😉

    Vastaus

  6. Uudet tilanteet ovat monille jännittäviä, eikä oikein tiedetä että ”miten tää nyt menee”. Itse olin nuorempana au pairina, ja monella tytöllä oli saman ikäisiä lapsia, ja vaikka emme tunteneet toisiamme aluksi niin organisaatio järjesti tutustumisen ja usein tapasimme lasten kanssa, koska se oli jo lapsillekin inspiroivampaa saada leikkiseuraa. Tästä kokemuksesta johtuen, olen aina luullut että totta kai äidit juttelevat hiekkalaatikoilla ja leikkikentillä keskenenään, hyvänen aika, eihän siellä aika muuten kulu! 🙂

    Vastaus

  7. Posted by Iina on 20/09/2008 at 7.52

    Niin ja sitten vielä yleensä leikkipuistoihin menosta:

    Miuu ”pelottaa” mennä leikkipuistoihin, tai siis kun entiedä että onko joku leikkipuisto esim. tietyn kerrostalon asukkaille tai päiväkodin oma tms… Mistä sitä tietää saako kaikkiin leikkipuistohin edes mennä? :S

    Vastaus

  8. Iina, älä sure! Ei kannata jäädä kotiin sen takia, ettei tiedä, saako jonnekin mennä. Ei muuta kuin yritystä peliin, jos tulee lunta tupaan, sitten vain peräännytte kohteliaasti tai huumorilla. Mäkin paukasin kesällä vahingossa yhden päiväkodin pihaan ja hyvä kun en ollut jo nostamassa lasta keinuun, ennen kuin tajusin että en ookaan yleisessä leikkipuistossa… Hiukan ihmettelin, että miksei ulkovalvonnassa olleet tädit sanoneet mitään.

    Täällä muuten on ihan sallittua mennä päiväkodin leikkikentälle kun pk on kiinni. Samaa kaupungin kalustoahan ne ovat, kuin muutkin leikkipuistot.

    Kerrostalon tai muun taloyhtiön pihaankin voi mennä, jos vaikka kysyy paikalla olevilta äideiltä, että onpas teilllä kiva piha, ollaan tästä lähistöltä ja ois kiva leikkiä hetki, saadaanko tulla. Itse oon tutustunut tätä kautta joihinkin äiteihin ja nyt sitten tietty on mutkattomampaa mennä heidän seurassaan leikkimään heidän pihalleen.

    Googlaa vähän sanoilla Rauma ja Leikkipuisto, niin jotain keskustelua teidän seudun leikkipaikoista pitäis löytyä.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: