Mietityttää

Helle meni jo pahimmilta osiltaan ohitse ja olo helpottui.

Monesti mietin sitä, että tätäkö se äitiys taitaa olla. Että on aina lopulta viimeisessä vastuussa lapsestaan. Että jos kenenkään muun syli, suukot eivätkä hellät sanat kelpaa, niin sitten minun.

Kyllähän niitä leikittäjiä riittää, mutta äiteen on aina oltava saatavilla sitä itkua varten, joka ei tyynny kenenkään muun sylissä. Koko ajan kuulostelen, onko krätinä tai itku jo sitä tasoa, että on mentävä. Joskus todella väsyttää olla se ”itkupäivystäjä”.

Tapasin jokin aika sitten samanikäisen vauvan äidin – ilman lastaan. Vauva oli jätetty aamupäiväunilleen isoäidin huostaan. Nukkuu kuulemma ainakin kolme tuntia.

Niin meilläkin nukkuu. Mutta silti en uskalla/tule lähteneeksi pois lapsen luolta, vaikka järjen äänellä ajateltuna kai voisin. Pelkään vain että Pöpöläinen heräisi ja itkisi lohduttomasti maitoaan, joka tuttipullosta jonkun toisen sylissä annosteltuna ei toisi lohtua, vaan vain lisäisi pettymystä.

4 responses to this post.

  1. Posted by Pauliina on 11/06/2007 at 13.15

    Kyllä se siitä helpottuu, kunhan imetys loppuu. Meidän tyttö on tällä hetkellä ehdottomasti isin tyttö. Vain isi kelpaisi tekemään asioita. Ja sekin tuntuu välillä pahalta. Kun saa lapsen saa varmasti ikuisen huolen aiheen. Mutta myös ilon 🙂

    Koita jaksaa imetyksen aika. Se on rankkaa aikaa, mutta menee loppujen lopuksi hirveän nopeasti. Usko pois, kohta se lapsesi jo kävelee 🙂

    Vastaus

  2. Posted by kata on 11/06/2007 at 17.30

    Olen aina ollut tuskainen, kun lapsien itkun taso on mennyt siihen äidin sylin vain kelpaa -tasolle. Olen ikionnellinen, että minulla on ollut se takuuvarma pelastussyli itselläni. Olen halunnut olla se viimeinen itkupäivystäjä, ettei lapseni vaan jää loputtamasti suremaan. Minulla on aina ollut syli, rinta, ääni ja tuoksu, jotka rauhottavat. Isä ja muut ovat joutuneet pärjäämään ilman. Toivon imettäväni näitä kahta noin 2-3 vuotiaiksi kuten aiempiakin imetettäviäni. Lohtumaito rinnasta on erittäin merkityksellinen asia lapsilleni, vaikka isompi lapsi toki rauhoittuu muillakin keinoin.

    Vastaus

  3. Posted by Pikkuenkeli on 12/06/2007 at 9.44

    Mielenkiintoista, että otat lohdun esiin. Olen nimittäin vanhoilla päivilläni ymmärtänyt epäillä (aiheettako, en tiedä, koska en voi sitä enää tarkistaa) sitä, etten olisi lapsuusvuosinani saanut tarpeeksi lohdutusta. Vielä ei mielessäni ollut käynytkään, että se voisi juontaa jopa maidonsaannin viivästymiseen, mutta tottahan se on: pienen lapsen lohtukeinot ovat kovin toisenlaiset kuin hieman isomman, jolle riittää puhaltaa kolhaistuun polveen ja sanoa, ettei enää satu 😥

    Vastaus

  4. Lohtu… Siitä on jotenkin tullut minulle tärkeä teema ja asia. Ehkä en itse saanut sitä lapsena tarpeeksi, vaan piti olla jo iso ja pärjäävä, osata hoitaa hommat, vaikka ikää oli vasta viisi tai kuusi tai seitsemän.

    Enpä ole muuten koskaan jutellut oman äitini kanssa siitä, miten pitkään hänellä oli mahdollisuus rintaruokkia minua. Rintaruokintaa ei varmaan ole ollut kovin pitkään/tiheään/säännöllisesti tarjolla. Siitä pitivät sen ajan olemattomat äitiyslomat huolen…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: