Matalapainetta

Viikko on mennyt ontuen. Yöunet ovat pätkittäisiä, päiväunet riekaleita, Pöpöläinen pirahtelee itkuun tuon tuostakin. Tuntuu, että vekara on itkenyt tämän viikon aikana enemmän kuin koko elämänsä aikana yhteenlasketusti. Itseäkin kiukuttaa. No mikä ihme sua nyt taas kiusaa?

Mieli askartelee erilaisten selitysten parissa… olisiko hampaita tulossa, aiheuttavatko viime viikolla saadut rokotteet vatsanväänteitä, sekoittaako helle unet. Mitä enemmän säätiedotus lupaa korkeapainetta, sitä enemmän minulle tulee matalapainetta. Päivisin on liian kuuma vaunutteluun ja kantoliinailuun joten päiväunet ovat risaisia, oikeastaan vain  torkkuja. Hiki valuu jokaisella kauppamatkalla, ulos ei voi ajatellakaan jäävänsä. Yöt kiehnätään nahkeissa sängyissä. Voi pihkura näitä kelejä!

Pöpöläisen isovanhemmat olivat täällä alkuviikon kylässä, ja olin suunnitellut että hyödyntäisin vierailua omiin tarkoituksiini. Siis että sillä välin kun isovanhemmat viihdyttävät lasta tekisin pihatöitä tai askartelisin niitä sata viikkoa myöhässä olevia kiitoskortteja tai…  Mutta koska Pöpö oli koko vierailun ajan milloin mistäkin syystä itkuinen ja kiukkuinen eikä rauhoittunut kuin rinnalle, jouduin tuon tuostakin lohduttamaan pientä kiukkupussia ja kiukkupussin lisäksi hänen neuvottomia isovanhempiaan.

Isovanhemmat jatkoivat matkaansa eilen ja olemme Pöpöläisen kanssa taas kahdestaan. Vaikka Mies on lomalla, näemme toisiamme harvemmin kuin hänen vielä ollessa työssä. Raukka tekee tuolla helteessä piharemonttia, valaa betonia ja lapioi hiekkaa…

Eilen illalla tuli ensimmäistä kertaa sitten Pöpön syntymän tunne, että voisin ottaa lomaa tästä lapsesta. Että voi kun ei tarvitsisi aina olla se, joka joutuu keksimään, mistä on milloinkin kyse ja mitä nyt voisi kokeilla. Että ei tarvitsisi aina kuulostella, että joko sieltä herätään tai olisiko taas maidon aika. Että minä en olisi se, jonka on aina pakko mennä lapsen luo, jos joku muu ei mene.

Mutta sitten, kun iltapesujen ja -pusujen jälkeen uni on voittanut pienen tuhisijan ja Pöpöläinen nukkuu rauhallisesti, silitän hänen poskeaan ja harmittelen omaa heikkohermoisuuttani. Rakas pieni Pöpö, anna anteeksi kun äiti on niin kireä. Yritetään huomenna uudelleen.

5 responses to this post.

  1. Posted by Ansku on 08/06/2007 at 21.46

    Meillä on kanssa tällä viikolla kitisty oikein urakalla. Syytä on mahdoton tietää. Lämpö? Vatsavaivat? Hampaat? Yleinen harmitus? Olen valitettavan lyhytpinnainen ihminen ja kyllä vauvan kanssa joutuu usein katumaan hermostumistaan. Eihän se pikkuinen tahallaan ole hankala… Tuoreena äitinä on oiva tilaisuus kehittää itseään! Onneksi kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, joten ei sitä kannata itseltäänkään vaatia.

    Vastaus

  2. Posted by Mona on 09/06/2007 at 8.58

    Hei. Pieni tauon paikka makailee tuossa vieressä. Pariviikkoinen pojanpätkä. Hellettä pitelee täälläkin eikä kenenkään mieliala auringon porottaessa nouse. Eilen ekaa päivää lapsen kanssa yksin kellon ympäri ja jo tietää, mikä on raskasta ja mikä keveää. Kukaan vanhempi ei ole täydellinen eikä lapsi (raasu) paremmastakaan tiedä. Päivä kerrallaan.

    Vastaus

  3. Posted by hna on 09/06/2007 at 20.28

    Viime kesänä olin ihan hiessä helteestä, joka päivä odotin sateita kuin vanha mummo, katselin taiveelle, halajin pilviä. Hakeuduin varjoon, siunailin kuumuutta/kuivuutta… Enkä edes ollut raskaana. Onneksi.

    Nyt on ihan peeeersettä näillä helteillä vauvan kanssa. Pitää suojata, muttei rasvoilla lapsi. Antaa ilman vaihtua vainuissa, mutta pitää varjossa ja hyttysverkkojen alla. AAAAAAAAAAA! MÄJEN KESTÄ!

    Ihan kesä, ihana kesä, mutrta niiin ärrrrRrsyttävää!

    Bussit on ihan kamala, ajatuskin. Mennä bussiin?! Baaa’Ah! Ei. Mielummin kävellen, mutta sitä varjon puolta… Auto, ei sekään kauheen hehkeä ajatus. Mielummin kävellen, varjonpuolta, vähän jos tuulisi…

    Onneksi makkari on varjon puolella, ei tulisi muuten mitään! Onneksi saaristossa sentään tuuleekin joskus.

    Onneksi Suomessa on vielä kaksi vuoden aikaa. Kesä ja välikaudet. On viileetäkin ”joskus”.

    Vastaus

  4. Eilen nukuttiin kahdet kunnon päikkärit, hienoa! Ehkä elämä voittaa… Mihinkään tämän vkonlopun lukuisista kaupunkitapahtumista ei ole tehnyt mieli lähteä… Ulkona on aivan liian rasittavaa liikuskella.

    Mona: sydämelliset onnittelut tuoreelle äidille! Nyt oma blogi pystyyn, että voimme lukea sinunkin kuulumisiasi!

    Vastaus

  5. Posted by A:n äiti on 10/06/2007 at 20.27

    Jaksamista ja kestämistä! Tuttuja tunteita.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: