Kolme opeteltavaa asiaa

Kylläpä se on kasvanut, huudahtaa kummitäti Pöpöläiselle syntymäpäiväjuhlissa.

Niin on, minunkin mielestäni. Miten paljon kaksivuotias osaakaan:  Juosta suoraan ja mutkitellen. Heittää tavaroita. Koota legotorneja. Halata, pussata, silittää, kuunnella ohjeita (joskus). Istua hetken, kun luemme kirjaa.  Ähkiä tovin potalla ja kertoa, kun kakka on tullut. Pestä hampaansa (melkein). Laittaa kengät jalkoihin. Puhua ummet ja lammet.

Mutta paria vanhaa tuttua asiaa meillä opetellaan edelleen:

syömistä  ja nukkumista.

Joskus ihmettelin, miten niiden kanssa voi mennä puoli vuotta tai vuosi. Nyt tiedän, että joissakin perheissä, ei suinkaan kaikkialla, niiden kanssa voi mennä kaksikin vuotta. Pelkään, että joissakin perheissä, ei suinkaan kaikissa, niiden kanssa voi mennä vielä huomattavasti kauemminkin.

Pöpöläinen syö hyvin ehkä kerran päivässä. Kaikki muut ruokailut ovat edelleen houkuttelua, maanittelua ja periksi antamista. Enää emme tuputa ruokaa lusikalla suuhun. Väkisin syöttämiseen meistä ei enää ollut, kun lapsi oppi puhumaan ja alkoi sanoa: Ei haluu. Ei oo nälkä. Enkä. Olemme huomanneet, että jos Pöpöläisellä on todellinen nälkä, ruoka kyllä hupenee suuhun eikä jää lautaselle kiertelmään. Täytyy vain luottaa siihen, että pieni osaa lukea mahamurinansa oikein. Vaikka siihen menisi tunteja, puoli päivää tai kokonainen päivä. Joskushan sen täytyy taas syödä.

Syksyllä otin urakakseni opettaa Pöpöläisen nukahtamaan sänkyynsä itsekseen. Viikkoja meni, eikä asiassa tapahtunut lopullista läpimurtoa. Makuuhuoneessa sai rampata kampittamassa lasta takaisin sänkyyn. Joka ilta kului tunti, ehkä kaksikin muristen, äristen ja ”Nyt nukutaan, pää tyynyyn” -lausetta hokien. Ovia paukuteltiin ja lasta itketettiin.

Joskus joululta lakkasin yrittämästä ja nyt iltarutiinimme ovat tasaantuneet: menemme yhdessä kainalokkain köllöttelemään, laulamme muutaman iltalaulun ja Pöpöläinen pyörii paikallaan hetkisen ja nukahtaa jossakin vaiheessa. Ennen niin kireistä nukuttamissessioista on tullut oikeastaan aika mukavia rauhoittumisen paikkoja. Aikaa unen saaminen vie yhä, mutta emme kuitenkaan enää joudu tappelemaan ja painimaan keskenämme.  Vietän sen pakollisen kolmenvartin session mieluummin mukavasti hyräillen kuin hampaat irvessä toista tyynyyn painaen.

Ja sitten on vielä se yksi asia, jota varmaan opettelen koko loppuelämäni.

Se, ettei minulla ole enää omaa tahtoa, omaa vapautta, omaa aikaa, jota voisin toteuttaa ajattelematta, miten se vaikuttaa lapseeni.

Tämä on ollut ehdottomasti se vaikein asia oppia ja siitä on riittää vielä läksyjä luettavaksi.

Suuria vapauksia elämässäni ja arjessani ei enää ole. Tahtipuikkoa heiluttavat palkkatyö ja työpäivän jälkeen alkava lastenhoitovuoro. Vaikka joskus menisinkin kampaajalle, konserttiin tai elokuviin, todellista vapautta, ihanaa spontaania elämää, jossa vain oma jaksaminen oli rajana,  en tule koskaan enää viettämään. Aina on mielessä, milloin on kiirehdittävä kaupan kautta takaisin kotiin ja laskettava, mihin bussiin on ehdittävä jotta mies pääsee harrastukseensa, lapsenvahti kotiinsa tai lapsi on vielä hereillä, kun tulen kotiin.

Tulevaisuutta, kuten työuraa, asuntoasioita, raha-asioita, matkoja tai muuttoja on mietittävä tarkemmin kuin koskaan ennen ja  meidän kaikkien näkökulmista. Kaikkeahan sitä saa haluta, mutta harvoja haluja kannattaa toteuttaa funtsimatta, mitä se tarkoittaa tämän, tämän ja tämän asian kannalta. Ja kun  tarpeeksi kauan miettii, ei mitää enää uskalla toteuttaakaan.

Lapsen saadessani olen sitonut onneni ja onnellisuuteni yhteen lapseni hyvinvoinnin kanssa. Koskaan en voi enää olla täysin onnellinen, jos tiedän lapseni kärsivän tai ikävöivän. Koskaan enää en voi olla vastuussa vain itsestäni.

Tuntuu kuin äitiys ja keski-ikäisyys olisivat tulleet samalla kellonlyömällä kaksi vuotta sitten.

5 responses to this post.

  1. Posted by on 28/02/2009 at 21.38

    Uskon että vielä koet vapuden hetkiä, mutta siihen voi mennä hyvinkin 20 vuotta. Uskon että vanhemmat saavat vähän vapautta vanhemmanvelvollisuuksistaan, kun lapset ovat lähteneet maailmalle. …olettaen että lapset ovat valinneet vastuullisen elämän eikä esim päihde-elämää.

    Vastaus

  2. Posted by Heini on 01/03/2009 at 12.40

    Voi kun tuli ikävä omia muksuja.
    Mä luen iltasatua lähes joka ilta pojille, ja joo, nukahdan itse ihan ensimmäisenä 😀 Minua haukotuttaa jo ekan lauseen puolivälissä. Kaikkein parasta on että kaverit tökkii kylkeen, että sun lause jäi kesken. Oikeasti ihaninta on että saa olla vielä lähekkäin, jutella hetken ennen nukahtamista, kerrata päivän tapahtumia, suunnitella huomista, sanoa rakastan ja sen jälkeen hyvää yötä.

    On ne ihania ❤

    Ihan tutulta kuullostaa myös nuo syömisrumbat, ja enemmän vaikeutta aiheuttaa pukeminen vielä eskaikäiselläkin 😀
    Syömisen kanssa tulin tulokseen, että syö ne sitten kun niillä on nälkä.

    Voimia sinne työn ja arjen yhteensovitukseen!

    Vastaus

  3. Posted by Sari on 02/03/2009 at 21.36

    Voi niin totta, mitä kirjoitat. Ottaa se koville se vapauden ja huolettomuuden menettäminen. Vaikka sitä lasta rakastaakin äärettämästi.

    Vastaus

  4. Posted by Iina on 15/03/2009 at 7.10

    Me nukutetaan Nea lähes samalla taktiikalla kuin teillä Pöpöläinen.
    Rauhoitutaan jo olohuoneen puolella, laulellaan/hyräillään iltalauluja. Sitten mennään hieman yli seitsemän – puoli kahdeksan sänkyyn, jossa Nea ottaa muutamamaan otteeseen imua, pyörii ja nyhjää onnellisena, kunnes lopulta vain kääntää kylkeä ja nukahtaa.

    Säkyyn kun päästään niin nukahtamiseen menee ehkä n. 10-20minuuttia, hieman päivästä ja rauhoittumisen onnistumisesta riippuen. Siinä Nea sitten nukkuukin koko yön meidän vieressä, tisua välillä vaatien.

    Mutta miusta on ihan turha koittaa nukuttaa toista väkisin omaan sänkyyn, kyllä se ehtii sinne myöhemminkin siirtyä.

    Vastaus

  5. Joo, itse nukuin vanhempieni kanssa samassa sängyssä VUOSIA.

    Täytyy vaan aatella että Pöpöläinen tarvitsee vanhempiensa läheisyyttä nukahtamisessakin. Ja varsinkin kun oon päivät töissä niin nää iltakuviot on sitten osa sitä meidän pientä yhteistä aikaa.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: