Pakahduttavia tunteita

Pääraukka käy kuumana. Asiaa tännekin olisi enemmän kuin ehtii kirjoittamaan. Teemoja riittäisi äärestä laitaan. Seuraavana käsittelyyn voisivat tulla vaikkapa:

  • keski-iän kriisi ja elämätön elämä jota ei ole ainakaan nyt mahdollista alkaa elää  (alkoi eräänä iltana tammikuussa)
  • miten ehtisi käydä töissä ja viettää laatuaikaa kotona (sama aihe kuin noin X:ssä edellisessäkin postauksessa)? Arki pitäisi osata virittää Toyotan tehtaaksi, missä kaikki tapahtuisi oikeassa ja optimaalisessa järjestyksessä ja tehokkaasti ilman turhia poukkoiluja
  • huoli omasta äidistä joka on sairaana sädehoitojen sivuvaikutuksista
  • huoli parisuhteen jaksamisesta arjen puserruksessa (mies aloitti alkuvuodesta iltaopiskelut),
  • ikuinen kysymys siitä, milloin on toisen lapsen aika ja kestäisikö pää toista,
  • huoli siitä, että saako edes sitä toista sillä kaikki eivät saa ja biologinen kello se vaan tikittää
  • huoli siitä, osaanko nauttia elämästä tässä ja nyt, kun  Pöpöläinen on niin suloinen mutta kasvaa koko ajan, lähtee kohta kouluun ja armeijaan ja muuttaa USAan vaihto-opiskelijaksi. Pitäisi osata jättää ne kaapit järjestelemättä, Hesari lukematta, ja netti surffailematta ja sen sijaan keskittyä tähän hetkeen ja iltaan.

Yllä mainituista syistä johtuen tämä postaus jää vain aihelistaksi.

Syvempi käsittely seuraa myöhemmin.

6 responses to this post.

  1. Voi täällä on isoja asioita. Etenkin tuo viimeinen on juuri niin totta, mitä itsekin pohtii harva se päivä. Mutta eikö siitä silloin juuri osaa nauttia, kun sitä miettiii? Vai miettiikö sitä nauttimista ja osaamista niin kovasti, että unohtaa nauttia…?

    Kohta se pieni vauva onkin jo pieni tyttö ja sitten isompi tyttö ja sitten koulussa ja yläasteella ja sitten jo joutuu miettiä että eihän sillä ole anoreksiaa tai jotain muuta häiriötä tai muuten hankalaa tai väärää seuraa. Ja sitten se tuo poikaystävän kotiin ja sitten se menee lukioon ja kohta muuttaa pois ja pahimmassa tapauksessa ulkomaille ja mitä sitten!!! Voi apua…

    Vastaus

  2. Posted by elanor on 17/03/2009 at 8.17

    Odotan kieli pitkällä, että kirjoitat noista aiheista. Kaikista. Kiinnostaaaaaaaaaa.

    Jaksamista arkeen ja kaikkea hyvää! (Olis kovin kiva joskus nähäkin, vaan milloin, oi milloin…)

    Vastaus

  3. Posted by Ipo on 17/03/2009 at 20.32

    Hmm… ihan mielenkiintoista, että ihminen jolla on koulutus, duuni, mies ja lapsi potee ns. elämätöntä elämää. Toivottavasti pääset tuosta ikävän jäytävästä tunteesta eroon! (Jos et meinaa päästä, niin vertaile vaikka itseäsi mun kaltaiseen luuseriin, joka on mitä ilmeisimmin ikuinen sinkku ja lapseton pätkätyöläinen… Ja luullakseni sinua vanhempi.)

    Vastaus

  4. Posted by A:n äiti on 18/03/2009 at 9.22

    Tunnistin itsessäni monta samaa tunnetta. Työn ja perheen yhteensovittaminen tuntuu monimutkaiselta. Vaikka minulla eikä miehelläni ole erityisiä aikaavieviä harrastuksia, aikaa ei tunnu olevan millekään. Miten ikinä selviäisimme jos lapsia olisi kaksi tai useampi?

    Elämättömäksi elämäksi en elämänvaihettani koe, mutta samoin kuin sinä, toivoisin että osaisin keskittyä, rauhoittua ja nauttia. Elämä on tässä ja nyt. Asiat ovat kunnossa. On perhe, koulutus, työtä, talous tasapainossa, ystäviä, hyvä terveys, eikä suurempia ”oikeita” huolia.

    Vastaus

  5. Toivottavasti jaksat ja kerkeät kirjoitella näistä lisää!

    Sulle on kunnianosoitus mun blogissa 🙂

    Vastaus

  6. Voi miten ihania kommentteja täällä olikaan! Kiitos Mari-Johanna mageesta palkinnosta, lisäilen sen tuonne näkyviin heti kun ehdin 😉
    Ipo: niin, niin. Kommenttisi oli hyvä. Ehkä tunne elämättömästä elämästä on just sitä keski-iän kriisiä, sitä että oonko tehnyt oikeita valintoja, jatkanko näin, vai suuntaudunko siinä, tässä ja tuossa asiassa uudelleen… täytyy kohta jo löytää aikaa kirjoittaa tuo kaikki tänne blogiin, sillä muuten pää ihan totta hajoaa.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: