Kaksi vaikeaa asiaa

Kun kerran kysyitte, niin nytpä saatte kuulla yksityiskohtaisen kärsimyskertomuksen uni- ja syömävaikeuksista.
Siis miksi, oi miksi, voi olla niin vaikeaa oppia syömään ja nukkumaan?

Pöpöläinen on vieläkin oikea maitovasikka. Neljä kuukautta tässä on opeteltu syömään muutakin ruokaa, mutta tulokset ovat hyvin häilyviä. Yritämme tarjota lapsukaiselle kuuliaisesti viittä ateriaa päivittäin; aamupuuroa, lounaslihasosetta, hedelmäsosevälipalaa, päivällislihasosetta ja iltapuuroa. Alasmenevät määrät vaihtelevat, hyvänä päivänä puurot ovat noin 1,5 dl kukin, soseita menee puolesta yhteen pikkupurkillista sitä kaikkein limamaisinta versiota. Mutta nämä ovat siis hyvien päivien määriä. Heikkoina päivinä alas menee kaksi, kolme lusikallista per ruokailu, itkun kera. Hyviä ja huonoja päiviä ei voi ikinä tietää etukäteen. on vain aavisteltava, mikä milloinkin on syynä huonoon menestykseen: väsy, tylsyys, liika hässäkkä, se että ollaan kotona, se että ei olla kotona…

Syöminen ja syöttäminen on tulossa rasitteeksi, kidutustapahtumaksi joka toistuu monta kertaa päivässä, jota pelätään jo ennalta.

Ja koska ei syödä, ei myöskään kasveta. Pöpöläisen paino on parissa viime punnituksessa tippunut, mikä ei kuitenkaan ole vielä terkkarin tätin mielestä ollut huolestuttavaa. Itse kuitenkin ajattatelen sen kielivän, että laps’parka on nälissään. 
Ja kun illalla ei juuri huvita/jaksa/voi keskittyä syödä, ei yöllä saada nukuttua. Tissille herätään puolentoista tunnin välein…ja joka kerralla pöpöläinen syö niin ahnaasti, että olen valmis uskomaan lapsen olevan nälkäinen. Ja kun yöt tissitellään, niin jossakin vaiheessa, usein tuossa viiden aikaan, vaippa täytyy yli äyräidensä ja pissa kastelee yöpuvun ja sängyn. Ja vaipanvaihdon – vaikka kuinka vähäeleisen – jälkeen lasta on vaikea saada rauhoittumaan ja uneen. Saattaa hyvinkin mennä puoli tuntia tai kolme varttia, ennen kuin perhe pääsee taas uneen. Voi ahistus.

Ja kun koko yö on syöty, menee pitkälle puoleen päivään, ennen kuin muu ruoka taas maistuu.

Olen yrittänyt pääni puhki miettiä, miten tätä kierrettä saadaan katkaistua inhimillisesti. Välillä tuntuu että olemme umpikujassa. Unikoulu ei ole mielestäni paikallaan, koska uskon lapseni todella olevan yöllä nälissään. Tutti ei maistu. Velliä ei osata syödä koska tuttipullo on ihan käsittämätön kapistus, joka itkettää, eikä mukistakaan mene mitään alas muuten kuin leikkimismielessä (varttitunnissa 15 ml, sekin lähinnä paidalle). Korviketta ei osata juoda – maitoallergisen korvike Almiron Pepti on tosi huisan hajuista ja makuista.

Toivoa tilanteeseen on kuitenkin jonkin verran tuonut viime viikko, sillä tissin ollessa päivisin töissä Pöpöläinen on syönyt soseitaan aiempaa innokkaammin. Nyt viikonloppuna olin itse lusikanvarressa ja menekki oli jälleen säälittävä. La: ei aamupuuroa, 3 rkl lounasta, 2 rkl päivällistä, ei iltapuuroa. Su: pieni aamupuuro, lounas: puoli prk lihasosetta, puoli prk hedelmäsosetta, päivällinen: puoli prk lihasosetta, keskikokoinen iltapuuro (2 dl).

Toinen toivo on sormiruuissa: joitakin ruokia menee napostelemalla – tosin mikroskooppisia määriä, mutta meneepä kuitenkin.

Tiedän järjen tasolla, ettei näin pieniä (eikä varmaan isompiakaan) kannata vertailla taidoissa tai muussakaan kehityksessä. Mutta silti käy niiiii-in kateeksi, kun näkee samanikäisiä lapsia, jotka aukaisevat lusikalle suunsa ammolleen, jotka syövät kupunsa täyteen missä vain ja mitä vain varttitunnissa ja ilman yhtään itkun vinkaisua, jotka ottavat tuttipullon tai vellimukin omaan pikkukätöseensä ja juovat vellin omatoimisesti.

Joskus, joskus nämäkin ongelmat ovat ratkenneet ja pöpöläisestä on kasvanut teinikäinen möhömaha, joka syö liikaa ja nukkuu puolille päivin. Mutta sitä ennen saattaa mulla tulla herno.

 —

Siis tää oli vastaus kysymykseen ”Miten teillä yöt menee?”. Huonosti.

15 responses to this post.

  1. Posted by E on 03/12/2007 at 15.04

    Yritin just lohdutella japanilaiskollegan vaimoa, jolla on vahan alle vuoden vanha lapsi. Niiden ongelma on aika paivanvastainen, lapsi kun ei millaan lakkaisi syomasta. Se syo ja syo ja kun nakee muiden syovan, vaatii itselleen myos ruokaa. Joka kerta. Jos ei ruokaa tipu, seuraa hirvittava huuto. Kavereiden kokemuksista viisastuneena yritin vakuuttaa sille, ettei syominen ole ollenkaan niin ikavaa kuin syomattomyys. Tai mistas mina tiedan, kun ei ole omia lapsia. Mutta kuvittelisin ainakin. Toivotan kuitenkin tsemppia!!

    Vastaus

  2. Voi kurjuus! Ehkä tuo sinun töihinmenosi tuleekin lopulta ihan hyvään saumaan, ja pöpöläinen kun tosiaan tajuaa että tissiä ei ole tarjolla, alkaa syömään muutakin? Luuletko että kestäisit olla syöttämättä 1-2 yötä vaikka pöpöläinen huutaa ja vaatii, jotta ehkä hän tajuaisi siirtää syömistään enemmän päiväsaikaan? Ehkä olette sitä kokeilleetkin, ja helppohan sitä on toisten neuvoa, ei mulla tuommoisesta ole kokemusta… mutta en kyllä ymmärrä, kuinka oikein jaksat mennä töihin tuollaisten öiden jälkeen??

    Vastaus

  3. MJ, en voi kuvitella huudattamisunikoulua, en. Kerran yritimme tassutteluyötä, ja kun ensimmäinen herääminen tapahtui, jaksoimme tassutella, sihistä, kanniskella tunnin, mutta kun Pöpöläinen vain itki, rääkyi, nikotteli ja yökkäili eikä rauhoittunut hetkeksikään, en voinut enää jatkaa. Luulen, että lapsella on todellakin öisin nälkä. Se kuitenkin touhuaa päivisin varsin aktiivisesti ja syö verrattain vähän ikätovereihinsa nähden.

    Vastaus

  4. E, hauskaa että luet tätä, sillä minä taas puolestani seuraan sinun blogiasi!

    Vastaus

  5. Posted by elanor on 03/12/2007 at 21.08

    Voih. 😦 Kunpa noi syömiset nyt alkais sujua, ja yöt sen myötä. Tosiaan, nyt kun tissi on päivisin töissä niin josko se siitä.. jos kerran routa ajaa porsaan kotiin, niin ehkä sitten nälkä ja tissivaje Pöpöläisen sosepurkille.

    Tsemppiä!

    Vastaus

  6. Posted by Ansku on 03/12/2007 at 23.27

    Meillä tyttö on 10,5 kk eikä mekään vielä syödä kahta lämmintä sosetta päivässä. Meillä repertuaariin kuuluu aamupuuro, lounaaksi lihasose, välipalaksi hedelmäsose ja sitten iltapuuro. Jos lisättäis vielä toinen lämmin ruoka, niin mikään näistä aterioista ei varmaan menisi kunnolla alas kun ei ole riittävä nälkä. Joinain päivinä välipalakaan ei kerta kaikkiaan maistu. Ilta-
    ja aamupuurosta ja lounaasta ei kuitenkaan tingitä.

    Syöminen on meillä sellaista, että tytöllä pitää olla koko ajan jotain näperrettävää hyppysissään, jotta suu aukeaa. Pilttipurkin kansi, lusikka tai jotain. Nykyään olen antanut sormiruokaa: leipää, riisimuroja (kiva pyydystää kun on vähän haastetta), keitettyjä makaroneja, appelsiinia tms. Välillä meinaa hermo mennä, kun homma on niin hidasta, mutta yritän silti tehdä ruokailusta lapselle hauskan hetken, saatetaan vähän hassutella ja naureskella ja sitten taas syöminen jatkuu.. ehkä.

    Minä ehdottaisin, että jättäisitte tässä vaiheessa suosiolla sen toisen lämpimän soseen pois ja myös maidon lipittämisen aterioiden välillä (jos sitä on harrastettu). Kyllä jonkinlainen nälkä on oltava jotta ruoka maistuisi. Juotte sitten maitoa kun aterian kiinteä osuus on syöty. Kun aterialla syödyt määrät kasvavat, voisi lisätä sen toisen lämpimän ruoan.

    Vastaus

  7. Posted by Nimetön on 03/12/2007 at 23.48

    Utelias anonyymi tässä. Kuvauksesi elämästä pöpöläisesi kanssa on sanasta sanaan samanlaista kuin minun elämäni omani kanssa. Ainoa ero on, että omallani paino on noussut pluskäyrällä tasaiseen tahtiin. Epäilen, että kyseessä on vain raskaat luut : )

    Itse aloitin unikoulun horrormaisen yön (tissittelyä tunnin välein) ja sitä seuraavan päivän jälkeen, jolloin ipana ei syönyt MITÄÄN klo 06 ja 16.00 välisenä aikana. Johtopäätös: jätkä pystyy jo hyvin olemaan ilman ruokaa pitkät pätkät. Ajoitus on vaan pahoin pielessä.

    Unikouluni on huudattamisen ja tassuttamisen välimuoto. Ensimmäisen yön alkaessa itku kesti tunti ja 20 minuuttia, toisena 20 min. ja tänään taas tunnin. Yöllä olen antanut vielä kahdesti rintaa, koska päiväsyöminen meni aivan nollille jatkuvan yötissin lussuttamisen takia.

    Unikoulu on vain hyvä kokemus tähän mennessä, koska lapsi nukkuu nyt yönsä selkeästi paremmin ja on myös päivällä paremmalla tuulella. Enää en palaa aikaisempiin tapoihini vastata lapsen inahduksiin rinnan antamisella. Pelkäsin unikoulun ja tissin kautta yöunille mamin viereen tavan muuttamista, mutta kadun nyt etten aloittanut sitä jo aikaisemmin. Lapsi voi paremmin!

    Yösyötöistä kokonaan luopuminen tullee olemaan varmasti tosi vaikeaa, sen verran poika on tissitakiainen. Koen kuitenkin, että jatkuvan yöheräilyn loppuminen on jo iso ja rohkaiseva asia!

    Vastaus

  8. Posted by Nimetön on 04/12/2007 at 0.02

    Anonyymi jatkaa vielä. Tänään nukuttaminen muuttui melko kamalaksi, koska lapsen parku tuntui vain kasvavan eikä väsy saanut yliotetta. Annoin lopulta rintaa, mutta en antanut nukahtaa rinnalle. Sen jälkeen uni tuli muutamassa minuutissa. Joko hän ei ollut saanut läheisyyskiintiötään täyteen tai sitten nälkä oli jäänyt vielä (puuroa kun meni melko vaivainen annos). Uskon silti, että ainoa ratkaisu on pikkuhiljaa vähentää rinnan antamista ja yrittää saada lisättyä kiinteitä. Vai pitäisikö tervata rinnanpäät…

    Vastaus

  9. I was searching for this kind of a blog for months now. Actually lost the hope of finding one, but here i am 🙂 Thanks for the great articles! Looking forward for a little read after dinner 🙂

    Vastaus

  10. Posted by elanor on 04/12/2007 at 12.05

    Joo hei, sitä piti sanomani että meilläkin useimmiten pitää saada nyprätä/hinkata/paiskoa jotain esinettä samalla ku syyään, muuten ei hermo riitä siihen pöydän ääressä istuskeluun. Ja aina ongelma ei tunnu olevan niissä palasissakaan vaan siinä syötetyksi tulemisessa. Nimittäin kerran E vetäs niin törkeen kokoisen kesäkurpitsan palan että huhhei.. mut ku se oli niin jännä ku se tuli äitin lautaselta! 😉 Satsumoita tms. meillä kans tykätään syödä, on niin hyvvää ettei haittaa palaset ja niitä jaksetaan työstää ihan mielellään. Noi riisimurot olikin hauska idea, ja mäkin oon aatellu koittaa enenevässä määrin jotain sormisafkoja.

    Eikös kynsien pureskeluun käytetä semmosta pahanmakuista tököttiä, jos laittais sitä tisseihin.. ;D

    Vastaus

  11. Posted by hna on 04/12/2007 at 18.09

    Mä en jaksais käydä töissä, jos ei sais yöllä nukkuu. Pisteet siis tästäkin. Ihme että jaksat. Tosi paljon voimia. Let the force b with u!

    P:lle terkkuja, kyllä se ruoka vielä joku päivä on herrrkullista!

    Vastaus

  12. Tänään kuului kummia: mies oli tehnyt lapselle itse ruokaa, kana-peruna-bataattisörsseliä, jota Pöpöläinen oli vetänyt onnesta hyristen, suu ammolleen aueten ja käsillä tavoitellen. Siis häh??? Oliko meidän aiemmin tarjoamat ruoat pahoja, tylsiä, litkuja, liian vauvamaisia? Olisiko tässä jokin käänteen paikka? Vai onko kyse vain uutuudenviehätyksestä, joka saattaa karista ajan myötä pois…

    Anonyymi, tsemppiä sulle! Itsekin olen välillä toitottanut hevon kuuseen nämä tissit, joista on toki siis ollut paljon iloa, mutta viime aikoina lähinnä harmia… tervaaminen vois olla hyvä ajatus.

    Vastaus

  13. Posted by neena on 05/12/2007 at 9.59

    ha ha ha 😀 meillä neuvolantäti kysyi multa söisinkö itse tiskirätin mauista sontaa. totesin että en söisi, ja täti käsi antaa ruttunaamalle mein omia ruokia valmissosiden sijaan. en ollut sitä ennen saanut tyttöä syömään mitään kiinteitä ilman itkua tai yökkimistä. ja tadaa! siinnehän alkoi upota, siis vajaa puolivuotta meillä on tosi kurjaa syömisten kanssa.

    siinä samassa kun alkoi soseet mennä, puolisoni alkoi laittaa himpulan öisin takasin uneen, koska mulle saattoi ruttu huutaa juuri tuon tunninkin. vartin silittelyllä puoliso siitä urakasta pääsi, ja aika lyheni viikossa tuohon tassutteluun. ja nyt mäkin voin huoletta viiä sille vaan tutin suuhun tai kipata takas unille.

    meillä toimi näin, ja siksi tämän kerroin, koska en itsekään mitään huudatusunikoulua olisi pystynyt tekemään. ja siis omat sapuskat maitoineen, mausteineen ja outoine kasviksineen maistuu likalle oikeen hyvin 😉
    tsemppiä ja iloa tuohon haastavaan, mutta niin ihanaan aikaan!

    Vastaus

  14. Posted by Nimetön on 06/12/2007 at 13.27

    Toisten palstoilla omia ongelmiaan käsittelevä (anteeksi siitä) anonyymi taas tässä. Se toimii sittenkin – unikoulu nimittäin – eikä ole avuttomien vauvojen raakaa pahoinpitelyä. Ipanani nukkui viime yönä 11 tuntia putkeen ilman syömisiä ja itkemisiä. Never before. Tästä ei ole paluuta entiseen menoon (äidin vieressä tissi suussa ”nukkumiseen”) enää, vaikka takapakkia tulisikin. Suosittelen kokeilemaan, vallankin 1,5 tunnin välein heräilevien lasten hoitamiseen. Ja pyllyä saa taputella aivan rivakasti, jos lasta oikein meinaa itkettää.

    Vastaus

  15. […] Joskus ihmettelin, miten niiden kanssa voi mennä puoli vuotta tai vuosi. Nyt tiedän, että joissakin perheissä, ei suinkaan kaikkialla, niiden kanssa voi mennä kaksikin vuotta. Pelkään, että joissakin perheissä, ei suinkaan kaikissa, niiden kanssa voi mennä vielä huomattavasti kauemminkin. […]

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: