Kähinää

Ou kääk, noi kaks vaan tappelee nykyään.

Jos laitan ne eri tuoleille istumaan lastenohjelmia katsellessa, kohta ne hivuttautuu samalla sohvalle nujuamaan, nyppimään toisiaan ja vanuttamaan ja venyttämään toistensa ruumiinosia.

Lelut viedään käsistä ja legorakennukset sortuvat, kun toinen vie toiselta just sen palan sieltä tornin keskivaiheilta.

Mä inhoon mun pikkuveljeä, sanoo esikoinen. Mulla on isoveli, sanoo pienempi ja halaa esikoista. Mummi pyyhkii  liikutuksenkyyneleitään. Mua naurattaa tilanteen absurdius. Ja kohta kiukuttaa.

Advertisement

Kuuntelemista

Kun olin lapsi, meillä ei ollut moneen vuoteen telkkaria. Mummu muutti yläkerrastamme omaan kotiinsa ja vei telkkarinsa mennessään. Jäipä sentään radio.

Kuuntelin radiosta kaikki sen ajan lastenohjelmat. Puhelintoivekonsertit, kuunnelmat, musiikkileikkikoulun. 

Kuka lohduttaisi Nyytiä -kuunnelma lähetettiin usein, mutta kertaakaan en uskaltanut kuunnella sitä loppuun saakka. Helpottava loppuratkaisu selvisi minulle vasta lukioikäisenä kun tutustuin tarinaan uudelleen.

Jokin aika sitten Yleisradio lopetti sen viimeisenkin lastenohjelmansa, Lasten Ykkösen, jota meillä kyllä kuunneltiin. 

Onneksi on olemassa Lasten Oma Radio, nettiradio josta voi kuunnella sekä musiikkia, kuunnelmia että juonnettuja ohjelmia. 

Mieleen nousi vielä hassu anekdootti vuosien takaan. Esikoinen ei oikein tahtonut ymmärtää  eri medioiden raja-aitoja. Sain useaan kertaan selitellä, että on olemassa radio, josta vain kuuluu. Telkkarista sekä kuuluu että näkyy. Tietsikasta sitten kuuluu tai näkyy tai kuuluu ja näkyy tai sitten sillä voi tehdä kaikenlaista.Jossakin edistyneemmässä kodissa nämä kaikki olisivat yksi ja sama laite, meillä tosin vielä erillisiä vimpaimia samalla seinustalla.