Yhä täällä

Niin. Täällä ollaan, taas, vielä.

Pitkä radiohiljaisuus johtui siitä, että viimeisimpinä aikoina lähes kaikki ajatukseni ovat olleet julkaisemiskelvottomia, tai ainakin turhaa porua tyhjästä.

Remontti vain jatkui ja jatkui eikä kenelläkään ollut mitään tietoa sen aikataulusta. Milloin palaatte, kysyivät kaverit. Osa läheisistä uupui pelkkään remontin seuraamiseen. Oma olo oli kuin kaksi viikkoa yliaikaisessa raskaudessa. Vaikka järjellä tietää, että loppu häämöttää, tunnetasolla kaikki oli menetetty. Tää ei valmistu ikinä, ei ainakaan tässä elämässä ja jos valmistuukin, tähän kotiin ei tee mieli palata, eikä ainakaan näiden ihmisten kanssa.

Mutta sitten, yhtenä päivänä remontti oli jokseensakin, joiltakin osin ohi. Jatkuu kesällä. Jonkun vuoden kesällä.

Kotiin on palattu, ainakin suurin osa tavaroista on jo muutettu näiden seinien sisälle. Kymmenen kuukauden jälkeen.

Elämä voi taas alkaa, jatkua. Millaisena, millä raiteilla, se jää nähtäväksi.

Sekalaisia huomioita:

-Stressissä ihminen ei ole joustavimmillaan.
-Lapset tarvitsevat isäänsä enemmän kuin joka kolmas päivä puoli tuntia. Minä voisin odottaa vuoden sitä, kun puolisollani on minulle enemmän aikaa, mutta lapset eivät siihen pysty.
– Älä sälytä toisen tehtäväksi mitään, jonka itse voit jotenkin tehdä. Kummallakin on jo riittävästi kiireitä. Usein on kuitenkin helpompaa tehdä itse, kuin muistutella toista moneen kertaan, kysellä ja valvoa, kinastella siitä kenelle mikäkin kuuluu ja lopulta riidellä siitä, kuka unohti ja mitä.
-Kiire ja ahdistus eivät ole sen toisen aikuisen syy. ”Kun aallot ovat korkeita, ollaan samalla puolella… ” Jotenkin siten se laulu menee.
-Yksi aikuinen ei riitä kahdelle lapselle yötä päivää kuukausitolkulla. Varsinkaan, kun ja jos toinen niistä on erityistarpeinen.
-Apua kannattaa pyytää monilta ja ajoissa. Ei kannata antaa asioiden edetä siihen pisteeseen saakka, ettei enää edes jaksa uusjärjestellä arkeaan. Toisilta apua ei saa millään, mitenkään, milloinkaan. Toisilta taas paljonkin ja mielellään. Ja keitä nämä ovat, voi yllättää täysin.
-Tiistaisin iltakuuden jälkeen on pahin mielentila, josta ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä. Parasta vain sinnitellä tunti tunnilta eteenpäin.
-Millaista elämää halusinkaan elää? Mitä siitä unelmasta on jo olemassa tässä, mikä on toteutettavissa tänään edes jossakin määrin ja jollakin tavalla, mikä toteutettavissa myöhemmin?

2 responses to this post.

  1. Posted by P on 24/02/2012 at 12.42

    Ihanaa, oot bäk. Oon odottanu. ❤ Nähtäisköhän me joskus?

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: