Henkeä

Vedetään henkeä. Joulun henkeä.

Raksalla tehdään vielä tänään intensiivisesti töitä, mutta minä jo lorvailen lasten kanssa. Vietän, tapan aikaa. Niin kuin aina.

Illalla kun remonttiMies kotiutuu, alkaa joululoma. Kahden, jopa kolmen päivän mittainen.

Joulu tulee olemaan, tästäkin syystä, todella lasten juhlaa.
Eipä täällä ole Isän seurasta paljoa nautittu. Mies kotiutuu säännöllisesti yhdeksän jälkeen illalla. Isompi valvoa killittää vielä, koska haluaa nähdä isänsä. Pienempi ei kai osaa edes odottaa.

Remontti on edennyt, omalla hitaalla tavallaan. Vielä menee kaksi, kolmisen viikkoa ennen kuin voimme alkaa kotiinpaluun Ehkä. Kaikki muutkin aika-arviot ovat heittäneet, niin varmasti tämäkin.

Olen hyväksynyt henkisen yksinhuoltajuuteni. Tuntuu kummalle, jos Mies on kotona ennen iltakahdeksaa. Kuviot lasten kanssa menevät suorastaan poskelleen, jos aikuisia onkin yllättäen kaksi.

Pikkuveli kävelee, reippaastikin. Kiipeilee. On joka paikassa yhtä aikaa. Hellalla, pöydällä, pakastimessa, vessanpöntöllä, tietokoneella.

Mutta viskoo, heittelee, paiskoo, heijaa. Puhuu vasta muutaman sanan.  Ei osaa nimetä itseään, ei vastaa kun häntä kutsutaan nimellä, ei osaa nimetä tai osoittaa leluja pyynnöstä.

Lastenlinnasta saimme lähetteen neurokognitiiviselle osastolle puolentoista viikon päiväosastojaksolle. Työdiagnoosina autismi ja dysfaattiset piirteet. Myös jonkin oireyhtymän mahdollisuutta selvitellään. Jonkun, joka selittäisi tämän kaiken, sanoi lääkäri.
Kromosomi- ja dnatestit on otettu, tuloksia odotellaan.
Huojentaa, hirvittää, huojentaa, hirvittää…

Mutta nyt vedetään henkeä. Raksasta, riitelystä, sairaalakäynneistä, yksinäisyydestä, kiireestä, menemisistä ja tulemisista.

Hyviä pyhiä!

Mainokset

3 responses to this post.

  1. Posted by Pööpö on 23/12/2011 at 22.00

    Minun on usein vaikea kommentoida blogeihin, mutta tuntui että nyt pitää kirjoittaa. Olet minulle tuntematon, mutta blogisi koskettaa minua, kahden pienen lapsen äitiä, kovasti.

    Osaan vain kuvitella minkälaisia tunteita käytte nyt läpi. Ja tämä kaikki vielä remppaprojektin keskellä. On varmasti huojentavaa, jos saa selvän diagnoosin pikkuveljelle, mutta samalla pelottaa mitä se tieto tuo tullessaan. En tiedä oletko tutustunut tällaiseen:

    http://www.leijonaemot.fi

    Tuolta voi saada kullanarvoista vertaistukea.

    Kovasti voimia ja rauhallista joulua.

    Vastaus

  2. Posted by Hanna on 24/12/2011 at 14.02

    Jo viime kirjoituksen kohdalla yritin sanoa jotain, mutta en osannut. Nyt on pakko yrittää. Aloitimme talon rakennuksen maaliskuussa, esikoisemme syntyi kesäkuussa. Mies on tehnyt todella pitkää päivää, eikä välillä näe poikaa hereillä muutamaan päivään. Monesti on tullut mieleen, että onneksi tuo ei ole isompi, onneksi se ei vielä tajua. Mä itse jaksan, koska on pakko. En edes osaa kuvitella kuinka kahden lapsen kanssa pärjäisi.. Puhumattakaan siitä, että olisi tuon kokoluokan juttuja vielä mietittävänä.

    Välillä on vaikea olla olematta kitkeränkatkera miehelle, vaikka meidän yhteisen hyvän eteen tekeekin paljon. Hinta vaan on kova. Pakko joskus miettiä, onko liian kova?

    Oikein rauhallista joulun aikaa teille, yhdessäoloa ja lepäämistä. Siellä se valo tunnelin päässä pilkottaa jo.

    Vastaus

  3. MIstään erikoisesti tietämttä, niin sanoisin että vertaistukea kannattaa hakea. Kysy tuolta tukea ja toimintaa ja mitä vain. Apua. Neuvolat ei oikein tunnu tietävän, osaavan ohjata mihinkään. Ellei käy tuuri terkan kanssa.

    Meillä remontti sentään etenee aikuisten mittapuulla ihan hyvin ja onni on olut myötä. Ei mitään kovin isoja yllätyksiä, remontin laajentumisia tmv. Vielä, ainakaan. Toivottavasti ei tulekaan. Kuukausi anoppilassa on mennyt ihan hyvin, mutta keskimmäinen ei enää jaksaisi. Se on musertavaa. Isompi ja pienempi… toinen ymmärtää nauttia mummolasta, toinen vain nauttii.

    Koittakaa jaksaa. Mitä muutakaan ihminen, vanhempi voi. Remontti on hyvä tehdä nyt hyvin, ettei sitten joudu pian korjauspuuhiin. Sitä tässä itsekin hoen.

    Toivottavasti selvyys tulee pikkumiehen osalta. helpottaahan se. Kun tietää mitä voi tehdä ja olisi hyvä jne. Onhan se rankaa, tietenkin, mutta ehkei se iloa miinusta, vaikka huolta tuokin enemmän mukanaan.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: