Kostaja

Keväällä, remontin alettua, muutimme väliaikaisasuntoon. Pyysimme puolisoni vanhempia auttamaan muuttoviikonloppuna. Isoäitiä lasten kaitsemiseen ja isoisää muuttoavuksi, riski ja terve mies kun on.

Edellisenä päivänä isoäiti ilmoitti että isoisä lähteekin puolisoni siskon avuksi kirpputorille. Kälyni kun ei jaksa kantaa myyntituotteitaan ratikkapysäkiltä kirpputorille saakka.

Protestoin ja ilmoitin, ettei se käy. Me tarvitsemme kahta miestä muuttopäivänä, isoisä ei voi lähteä. Kerroin, että teidät on pyydetty tänne ensisijaisesti muuttopäiväämme ajatellen. Että käly tiesi päivän eikä pyytänyt meitäkään auttamaan kirpputorireissullaan, koska olemme omissa urakoissamme kiinni. Että hän kyllä saisi asiansa järjestettyä.

Mutta eihän minun sanoillani ollut mitään tehoa. Olin kauhuissani. Miten muka mieheni saisi huonekalumme yksin kannettua kun minusta rimppakintusta ei juuri nostoapua ole. En saa niitä hievahtamaankaan. Ja jos Mies venäyttää selkänsä tai kompastuu rappusissa nyt, niin miten koko remontin käy. Sairastumiseen ei nyt ole aikaa ja varaa.

Anoppi loukkaantui, mutta sinne se isoisä kirpparille lähti. Me Miehen kanssa kannoimme tavaroita, minä sydän syrjälläni. Säilyimme ehjinä, vaikka uuvuimme toki.

Nyt kälyni muuttaa. Ilmoitin anopille, että pidän huolen siitä että Mies ei tule auttamaan muutossa.

Anoppi räjähti. Huuti minulle kuinka julma, kiittämätön ja tyly olen, olen aina ollut, ja kuinka olen hänelle aiheuttanut tuskaa ja surua. Kyseli, kuinka mieheni minua jaksaa.

Olen kuulemma kostaja.

Ehkä niin.

”Silmä silmästä, hammas hampaasta” ei ole rakentava periaate.

Mutta jospa hän olisi raivostumisensa sijaan nähnyt tehneensä väärin kun junaili meidän asioitamme vastoin toiveitamme,

nähnyt, kuinka typerässä napanuorassa tyttärensä kanssa yhä roikkuu,

Ja pyytänyt ajattelemattomuuttaan anteeksi, niin asiat olisivat nyt toisin.

Nyt hän lähti, kuulemma lopullisesti.

Jos arvaan oikein, jään perinnön ulkopuolelle ja kaikki tulevat kuulemaan mikä oikein olen.

Kostaja.

Mainokset

4 responses to this post.

  1. Hyvä, kun pidit puolesi. Ei tuollainen viimehetken peruminen ole mistään kotoisin!

    Perumisista pakko kertoa …. Meillä puolestaan viime muutossa paikallislehdestä bongattu pakettiauto + mies yhdistelmä alkoi viikkoa muuttoa ennen soutamaan ja huopaamaan ottaako meidän muuton vai ei (vain 2h, yht 9 isompaaa huonekalua, muut viety jo pikkuautolla) … hänellä kun samalle ip sattuisi yhdet juhlat, joihin haluaisi mennä ??!! Ja voi olla, että seuraavan päivänä hän onkin jo menossa Ruotsiin muuttokeikalle. Peruimme keikan heti … Kaveri soitti tämänkin jälkeen pari tuntia myöhemmin ja selitti, että hän on kyllä ihan kunnollinen yrittäjä ja voisi sitten kuitenkin ottaa sen meidän muuton. Ilmoitin, että saimme jo toisen!! ”Kostona” olen repinyt hänen pienet minimainoksensa lähikaupan seinältä pois ettei tällaista sattuisi muille.

    Vastaus

  2. Posted by Anniina on 30/07/2011 at 21.00

    Ihan oikein teit. Ei siitäkään mitään tule, että on aina se kiltti ja hiljainen osapuoli joka ottaa kaiken paskan vastaan nurisematta. Tosi epäreilu veto sekä kälyltäsi että isoisältä!

    Anoppisi purkaus on kohtuuton ja naurettava, mutta kuulostaa kovin tutulta. Tosin meillä tilanne oli se, että anoppi oli pojassaan kiinni ja ihan riippuvainen hänestä – minun miehestäni siis. Lopulta pistimme mieheni kanssa yhteistuumin stopin hullulle tilanteelle, ja kas kummaa, paskamaisen miniän niskoille se kaikki kaatui. Huhhuijaa. Tätänykyä, kun ko. nainen ei ole ollut elämässämme kahteen vuoteen, olemme molemmat mieheni kanssa vain helpottuneita. Parivuotias taaperomme ei muista isoäitiään, ja meitä, isoäidin tuntevia, se ei edes säälitä. Anoppi tosin menettää paljonkin, taaperomme on mahtava tyyppi! Luojan kiitos mieheni on ollut niin suoraselkäinen, ettei ole missään vaiheessa edes harkinnut suostuvansa äitinsä ehdotuksiin mennä kyläilemään anoppilassa pelkän lapsen kanssa (anoppi kun ilmoitti, että minä en ole enää ikinä tervetullut). Mies teki selväksi, että jos ei hänen vaimonsa ole tervetullut, häntäkään ei todellakaan kiinnosta tavata äitiään. Arvostan sitä. Elämämme on helpompaa näin, valitettava tosiasia. Onneksi oma äitini on ottanut lapseni elämässä tärkeän mummun roolin varsin suvereenisti, eikä lapseni rakastava lähipiiri yhteen vittumaiseen mummeliin kaadu 😉

    Tsemppiä tilanteeseen!

    Vastaus

  3. Posted by Nimetön on 31/07/2011 at 8.20

    Tuntui varmaan hyvältä, ja ihan ymmärrettävä reaktio. Mutta eikö tuossa tilanteessa olisi ollut oikeastaan miehen tehtävä selvittää asiat perheenjäsentensä kanssa? Jouduit ikävään välikäteen, ja pahimmillaan suljetuksi pois miehesi lapsuudenperheestä. Joissain tapauksissa se on tietenkin ihan hyvä, mutta usein tällaiset tulehtuneet lähisukulaisuussuhteet hiertävät aikojennkin päästä.

    Vastaus

  4. Tää on niitä hetkiä että jos sais jotenkin peruutettua ja kelattua takaisin, niin sen tekis kyllä. Anoppi lähti, surullisena ja kiukkuisena. Itse olin vihainen itselleni siitä että en voinut olla asiassa viisaampi ja olla esiintuomatta kostonhimoani. Olin myös melkoisen loukkaantunut kaikesta mitä kasvoilleni syydettiin, ne olivat sellaisia nimiä ja leimoja joita aika harvoin toiselle sanotaan.

    Anoppi laittoi illalla laittoin tekstiviestin jossa pyysi anteeksi. Mietin miten voisin tulla puoliväliin vastaan, pyysin itsekin anteeksi ja sanoin jotakin. Ollaan kai ehkä jossakin väleissä.

    Mutta totuus on, on ollut jo pitkään että anoppi ja hänen vointinsa, mielenliikkeensä dominoivat mieheni lapsuuden perhettä. Kukaan ei oikein uskalla sanoa anopille mitään hänelle vaikeaa asiaa, oli se sitten joulunviettoon liittyvää tai jotain suurempaa. Ei mieheni eikä kukaan muukaan. Monesti on ollut niin, että Mies on luvannut toimittaa jonkin tiedon äidilleen, mutta vähän myöhemmin anoppi soittaa minulle kysyäkseen, miten sen asian kanssa nyt on. Joko mieheni ei siis saa sanottua asiaa tarpeeksi yksiselitteisesti tai anoppi ei halua ymmärtää. Vasta kun minä, totuuden torvena, sanon selkeästi että… emme pääse tänä jouluna/emme tosiaan toivo joululahjoja/meillä on muita suunnitelmia, hän kuulee asiat kuin ensimmäistä kertaa. Ja silloinhan onkin näppärä ajatella, että taas se miniä tylyttää…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: