Aamusta iltaan

Ensin oli se kamala talvi, joka alkoi marraskuussa ja loppui vasta huhtikuussa. Voi, kuinka odotinkaan kesää.

Ja nyt on se kesä: remonttikesä.

Voi kuinka odotankaan syksyä.

Sitä että elämä palaa —palaahan— tavallisiin uomiinsa.

Olen ollut kaksi kuukautta raksaleski. Mies herää kuudelta, menee raksalle seiskaksi. Tulee illalla puoli yhdeksältä, joskus vasta myöhemmin. Ilmoittaa ovella, että on kuoleman väsynyt ja haluaa kaatua sänkyyn.

Isoveli kysyy: Milloin minä leikin isin kanssa? Vastaan: Syksyllä.

Asumme väliaikaiskodissa, vuokralla kerrostalossa, uudella asuinalueella. Jumalattoman hikisessä akvaariomaisessa kämpässä.

Olen autoton. Pyöräilemme lasten kanssa peräkärryllä, mutta pienempi ei jaksaisi istua takakontissa.

Heräämme aamulla. Yritämme keksiä päiviin tekemistä.

Isompi katsoo videoita. Joka päivä. Jotta äiti saa lepotauon.

Tapaamme kavereita heidän lomamatkojensa välissä.

Kierrämme leikkipuistoja.

Tänään menemme ostoskeskukseen jäätelölle: hellettä pakoon ilmastoinnin ääreen. .

Ilman toisen aikuisen apua ei tule lähdettyä uimarannalle eikä kaupungille: siihen eivät voimat riitä. Isompi kun ryntäilee minne sattuu ja pienempää pitää  aina kantaa, syöttää tai työntää vaunuissa.

Olen iloinen jokaisesta ystävästä joka jaksaa ottaa väsyneen rämäryhmämme kylään, tarjota seuraa, hoitoapua tai ruokaa. Kaikki kelpaa.

Välillä saamme äitini hoitoavuksi, mutta hänen selkänsä ei kestä pienemmän lapsen kantamista eikä reaktiokykynsä riitä isomman perässä syöksymiseen, joten en voi jättää ketään yksin hänen huomaansa.

Iltaisin olemme kaikki hysteerisiä. Pienemmät väsymyksestä ylikierroksilla. Minä alikierroksilla. Vaikea yhdistelmä kertakaikkiaan. Keitän pannullisittain kahvia jotta saisin vähän lisää potkua koneeseeni. Hampaat jo kellastuvat kofeiinista.

Mies on pitänyt kaksi raksavapaapäivää. Toisen juhannusaattona, toisen viime lauantaina. Silloin nukuimme päiväunia, söimme yhdessä, juttelimme. Toinen tuntui taas, onneksi,  läheiselle.

Välillä, illalla, yhdentoista ja puoliyön välillä, kyselemme toisiltamme: selvitäänhän me tästä, tuleehan se koti valmiiksi. Toisen kuuluu vastata uskottavalla, innostuneella äänellä: Tottakai.

Mainokset

6 responses to this post.

  1. Posted by K on 22/07/2011 at 11.40

    Voimia!

    Vastaus

  2. Posted by c on 23/07/2011 at 20.33

    Koen, että jollain tavalla käyt samaa elämänvaihetta kuin itsekin kävin muutama vuosi sitten. Tarkoitan, että keskityt ehkä nyt enemmän ulkoisiin asiohin ja unohdat sen mikä on oikeasti sinulle tärkeää.

    Kävin itsekin kulttuurillisen oravanpyörän läpi – sisäinen tyhjyys täytetään materiaalilla ja kun materiaali ei riitä, tehdään lapsi täyttämään tuo tyhjyys. Kun lapsikaan ei täytä tyhjyyttä syytetään elämää, puolisoa, lasta tai ketä tahansa. Tunnet itsesi epäonnistujaksi, vialliseksi kun et nautikkaan näistä kulttuurin luomista mielikuvista – tästä ”hyvästä elämästä”. En toki sano, että koet asiat niin kuin itse koin! Luettuasi tekstisi, jäin miettimään käytköhän samanlaista oravanpyörää läpi.

    Jos kuitenkin koet, että vanhat mallit (materiaalinen elämä, tulevaisuudessa eläminen: kun saan tämän ja tuon, olen sitten vasta onnellinen ja minä-lähtoinen ajattelu), eivät enään palvele sinua, on asiasta tehty mielestäni hyvä dokumentti:

    http://www.openhandweb.org/contents/five_gateways/5gateways_documentary_fullfilm

    Löysin itse kärsimyksen kautta onnellisuuden, jonka ei tarvitse muuntautua fyysiseksi. Onnellisuuteen riittää kun vain yksinkertaisesti päästän irti kaikista mieleni tuottamasta sisällöstä (huolista, peloista..). Olen huomannut itsessäni, ettei onnellisuuden ylläpitäminen vaadi muuta kuin ’sielun’ kuuntelemista. Uskaltaa tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu, vaikka se toinen ääni sisälläni yrittäisi saada jatkamaan vanhojen tapojen mukaisesti. Sisäinen äänesi saattaakin jo sanoa, että nykyhetken onnellisuus on tärkeämpi kuin onnellinen mielikuva tulevaisuudesta, jolloin elätte uudessa talossanne?

    ”Mieleen samaistuminen merkitsee ajan ansaan jäämistä, pakkoa elää melkein tyystin muistin ja ennakko-odotusten varassa. Pakko syntyy siitä, että menneisyys antaa sinulle persoonan ja tulevaisuus puolestaan lupaa jonkimoisen pelastuksen tai täyttymyksen. Molemmat ovat harhaa.
    Mitään ei koskaan tapahtu menneisyydessä. Se tapahtuu läsnä olevassa hetkessä. Mitään ei koskaan tapahtu tulevaisuudessa. Se tapahtuu läsnä olevassa hetkessä.
    – Eckhart Tolle 🙂

    Vaikka olisinkin aivan hakoteillä elämäntilanteesi suhteen, on video katsomisen arvoinen 🙂

    Vastaus

  3. Posted by Nimetön on 24/07/2011 at 13.18

    Tiedän tilanteen! Rakas ystävä, hanki tuplarattaat! Mielellään sellaiset, joissa on kääntyvä(t) etupyörä(t). (Esim. Carena, Easywalker, Phil&Teds, mitä niitä nyt on.) Me mennään sellaisilla lähes joka päivä ilmastoituihin paikkoihin: ruokakauppoihin, kauppakeskuksiin, lastenkirjastoon, tai mihin vain missä on viileämpää ja lapsille leikkipaikka. Vaikka rautatieaseman odotushalliin tai ABC:lle, jos ei muuta oo. Joskus olin (toki ilmastoidussa 🙂 ) Kelassa täyttämässä papereita ja sen aikaa isompi leikki lasten piirrustuspöydässä ja pienempi viihtyi hetken vaunuissa katsellen uutta paikkaa. Kerran ihan talvella on oltu P.O.P.-lastenvaatekaupassa ihan vain sen takia, että lapsi nauliintuu paikalleen leikkimään sen leikkipaikan junaradalla.

    Tai jos kaupungissanne on lasten kahluualtaita tai lapsille sallittuja suihkulähteitä, ei muuta kun varjoisia teitä pitkin kävelylle ja altaalle heti kun pienempi on tuplarattaisiin nukahtanut. Kuumalla ilmalla kukaan ei katso pahalla jos äitikin pulahtaa veteen (siis jos se ei ole kiellettyä). Viilentää aivan mahtavasti! Pitää vain muistaa pukea itelleen uikkarit kotoa lähtiessä.

    Kotonakin kummasti viilentää kun käy esim. puolen tunnin välein vessassa räiskimässä vettä päällensä. Myös päänahkaan, on tehokasta. Vaatteet vaan pois ja iho märäksi, tuntuu viileältä kun antaa sen kuivua hitaasti itsekseen ilman pyyhettä.
    No, silti kesä on karmean hikinen ja lapset kiukkuisia ja iltaa kohti ahdistaa eikö tää kidutusvankila ikinä lopu… Mutta kyllä se joskus loppuu, pakko siihen on uskoa. Onneksi sentään tänä kesänä ei oo isoa mahaa lämmittämässä 8)

    Se viilennyksestä. Muutenkin tietysti on rankkaa jos puoliso ei ehdi auttaa. Ootteko etsineet kaikki mahdolliset perhekerhot ja perhekahvilat, vois löytyä seurakunnasta tai MLL:n järjestämänä? Ne on yleensä paikkoja jossa lasten voi antaa leikkiä itsekseen eikä tarvii koko ajan kantaa niitä pois kielletyistä paikoista, ja jossain on vielä henkilökuntaa jolle voi antaa esim. pienemmän syliin jos haluu ite rauhassa syödä tai syöttää toisen lapsen.

    Noi on kaikki lähes ilmaisia apukeinoja. Lisäksi joskus voi tilata MLL:stä lapsenvahdin (8,2 e/h) joka esim. ulkoiluttaa lapset tai tulee paimentamaan niitä siks aikaa että ehit tehä kotihommat tai käydä jopa jossain yksin. Ajattele, yksinäinen uintireissu, hieronta, tai istuskelu ilmastoidun kauppakeskuksen kahvilassa…

    Kerrohan, jos sait jotakin näistä vinkeistä kokeiltua!

    No niin, tällainen oli eka kommenttini blogiisi, jota olen itse asiassa jo monta vuotta lukenut. Toivon paljon kärsivällisyyttä ja pieniä ilon hetkiä, kun lapsi suostuu kerrankin syömään ja on sen jälkeen paremmalla tuulella, tai kun isompi ottaa jonain päivänä yllättäen päiväunet ja kodin melu laskee vähemmän stressaavalle tasolle… Jaksamista!

    Vastaus

  4. Posted by Nimetön on 24/07/2011 at 17.54

    Jatkan vielä. Nyt luettuani tuoreemmankin postauksesi, toistaisin tuota lastenvahtia! Me uupuneet tarvitsemme todellakin lepohetkiä. Tilaa vahti kerran ja kokeile. Lapsenvahdille ei tarvitse jäädä kiitollisuudenvelkaan kuten tutuille ja sukulaisille. Jos tietäisin, missä kaupungissa asut, voisin antaa lisää konkreettisia vinkkejä. Esim. perhekahvilat on tosiaan paikkoja, joissa voisit saada just semmosen paratiisihetken, kun työntekijät viihdyttää lapsia (tai isoveli viihtyy ihan itsekseenkin). Joillakin ammattikouluilla on lapsiparkkeja, ts. avoimia päiväkotimaisia paikkoja, joissa opiskelijat yhdessä ohjaajan kanssa harjoittelevat lastenhoitoa, ja jonne voi jättää lapsen pariksi tunniksi pientä maksua vastaan.

    Hätätilassa pakkaa lapset ilmastoituun autoon ja ajele niin kauan kuin viihtyvät, esim. päiväunien ajan. Tai yks keino mihin ite en ole vielä sortunut: osta uusi lelu. Joku kunnon krääsä, zhu-zhu pets tai semmonen etch a sketch -piirtämistaulu, niitä ainakin ite oon aatellu. Toivottavasti kuullaan vielä, oliko näistä apua!

    Vastaus

  5. Posted by SIppu on 25/07/2011 at 20.35

    Voi minkä kuuloinen tilanne teillä onkaan. Kun aikuiset ovat väsyneet, niin arki tuntuu varmasti mössössä tarpomiselta. Minäkin kannustan löytämään mukavien tekemisten lisäksi lapsenhoitajan. Meidän perheen, tai ainakin minun jaksamiseni pelastus on ollut MLL:n lastenhoitaja. Parin ihan ok-hoitajan jälkeen meille sattumalta tuli aivan kultakimpale hoitaja, joka on nyt parin vuoden ajan käynyt kerran kahdessa viikossa aamupäivän ajan. Aluksi olin kotona ja hoitaja lapsen kanssa kotipihassa, mutta sainpa kerrankin olla rauhassa. Kerrankin tein suurella hartaudella nauttien makaronilaatikkoa, ilman yhtäkään keskeytystä. Alun jälkeen, kun itse olin valmis, lähdin omille asioilleni pariksi tunniksi, kirjastoon, kahvilaan, ostoksille… Nykyään hoitajamme hoitaa molempia lapsiamme vaikka koko päivän.

    Mielestäni se 8,20€/h on halpa hinta jaksamisen tueksi. Vaikka edes kerran kuussa pari tuntia. Onpahan jotain mitä odottaa ja mihin on tavoite jaksaa.

    Vastaus

  6. Huh, täällä ollaan yhä ja vielä. Välillä on parempia ja välillä hikisempiä päiviä. Kiitos kaikille kommenteista!

    C, mitä tulee tyytymättömyyteen ja tyhjyyteen ja päämäärättömyyteen, varmasti sellaistakin on. Taidan kyllä hahmottaa tuon mitä kerrot. Itse asiassa lukupinossa on kirja Buddhism for Mothers, joka ainakin alkaa sen suuntaisesti, että hyväksy elämän olevan kärsimystä. Tollen ajatuksista olen kuullut, mutta en ole kovin hyvä lukemaan mitään hyvin filosofista kirjallisuutta. Siksi tuokin mainitsemani kirja on vielä alkusivuillaan. Liika epämääräisyys saa jotenkin ärsyyntymään… Yritän katsoa videon. Vaikka seuraavaksi. Ehkä se olisi sopiva tällaiselle lyhytjännitteiselle ihmiselle.

    Silti on jotenkin vaikea hyväksyä että tää kesä menee näin: minä joka olen sieluun ja vereen saakka kesäihminen, olen elänyt täällä vuokrakodissa ikään kuin hyllyllä koko kesän….Helteillä on turha lähteä busseilla mihinkään lasten kanssa, kahta lasta en myöskään voi yksin juuri kummoisiin paikkoihin lähteä seikkailuttamaan. Niinä päivinä kun olen päässyt autoilemaan, olen ollut helpottunut siitä että emme ole tämän puhtoisen lähiömme vankeja. Silti on surullista menettää tämä kesä…. mitähän kivoja kesäasioita sitä olikaan, oisko vielä jotakin mitä ehkä voisin lasten kanssa yksin tehdä, ennen kuin kesä katoaa.

    No, Lessons learned so far:

    -Joka päivälle yritetään keksiä jotakin. Sellaiset päivät on tuhoontuomittuja, jos hillutaan vielä päiväunien jälkeenkin ilman mitään ohjelmaa. On käyty lelukaupassa, ilmastoidussa kauppakeskuksessa, poimimassa marjoja, pyöräilemässä lainatulla peräkärryllä, uimassa assistentin seurassa…
    -Ulosmeno tosiaan auttaa aina. Ja sieltä voi sitten löytyä tekemistä vaikka ei aluksi olekaan
    – Kuumuus syö ihmistä, isoa ja pientä. Pilvipoutaiset alle kaksviitoset päivät on parhaita. Niitä kiitos lisää.
    – DVD-pinossa kannattaa olla elokuvia, jotta joskus saa äitikin päivätorkut, jos pienempi nukkuu ja isompi ei saa unta.

    Perhekahvilat, kerhot sun muut ovat nyt lomalla ja alkavat sitten elokuun loppupuolella. Niistä ei ole tähän saumaan.

    Isona muutoksena, ja tervetulleena sellaisena, on se, että Esikoinen aloittaa osa-aikaisen päiväkodin elokuun puolivälissä. Toivottavasti pystymme aloittamaan sen silloin, sillä käytännön ongelmana on liikkuminen. Millähän minä sen sinne oikean kotimme lähellä, täältä kymmenen kilsan päähän olevaan päiväkotiin oikein vien ja haen, kun ainoa automme on raksakäytössä??? Ja busseilla tuota väliä ei oikein näppärästi kulje, matkoihin menisi tunti suuntaansa… Uuh…Kai tähänkin tulee jokin nokkela ratkaisu kun sitä oikein jaksan miettiä.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: