Etuaikaista

Joku sanoisi, että mitä tuosta nyt vielä, mutta—-

Ahdistaako teitä tuleva joululahjahäslinki??

Lahjojen antaminen hiipui omassa lapsuuden perheessäni jo useita, useita vuosia sitten – ehkä yhden paketin vanhemmille annoin, ja yhden heiltä sain, emmekä me sisarukset antaneet enää aikuisiällä toisillemme mitään. Ja se oli meistä kaikista oikein sopiva käytäntö.

MUTTA puolisoni perheessä on kaikki niin toisin. Yksi paketti ei ole mitään. Ei, niitä pitää olla monta ja jokaiselle ja kovia ja pehmeitä ja isoja ja pieniä ja toivomusten mukaan ja yllätyksiä ja…

Viime jouluna yritimme rajoittaa lahjojen määrää, tai oikeammin suunnata tätä yletöntä tuhlaamista tiettyyn suuntaan. Koska olimme aikeissa hankkia joulualennusmyynneistä uuden television kahdeksankymmentälukuisen poksahtamisalttiin toosamme tilalle, pyysimme että joululahjoja antavat tukisivat pakettien sijasta televisiorahastoamme. Ymmärsin mieheni puheista, että joo, näin sitten sopii kaikille. MUTTA YLLÄTYS oli anoppilassa SUURI.

Lahjapaketteja oli niin suuri vyöry, että kuusiparka oli peittyä niiden katveeseen.

Sain lahjaksi mm. jalkahieromakoneen, saunahatun, patahanskat…. AAAAAAAARGHHHHH. IHAN KAMALAA MOSKAA! Jalkahieromakonetta käyttää kolmivuotias, saunahatun annoin uutena vuotena äidilleni ja patahanskat makaavat koskemattomina keittiön kaapissa, koska ovat niin ISOT ja RUMAT että en voi niitä käyttää tai edes näkyville laittaa. Myön ne luultavasti ensi viikolla kirpputorilla.

Onneksi osa lahjoista oli liian suurta Marimekkoa: hölttänöitä jokapoikapaitoja ja aakeen laakeita raitapaitoja ja mätsääviä sukkia. Ne saattoi kokonsa varjolla palauttaa myymälään. YHTEENLASKETTUNA NE PELKÄSTÄÄN OLIVAT OLLEET YLI KAHDEN SADAN EURON arvoisia.

Rahana niitä ei saanut takaisin, joten vaihdettiin ne sitten sopivan kokoisiin ja mieluisemman värisiin ja muutenkin mieluisempiin tavaroihin, kuten astiastoon jota muutenkin käytämme.

VOI MITEN MIELELLÄÄN OLTAISIIN OTETTU SE RAHA SIIHEN TELKKARIN OSTOON. Se olis siitä kuudensadan ruudusta ollut jo hyvä osuus.

Tänä jouluna, hitto vie, yritämme uudelleen. Olen jo syyskuussa aloittanut puhumaan, että sopisiko kaikille, jos vaikka antaisimme VAIN yhden lahjan kultakin kullekin. Tällä kertaa en enää luottanut siihen että siippani saisi tämän anopille sanottua. Kun miten sen nyt sitten sanoisi ettei tulisi paha mieli…

No, minä paukautin sen puhelimessa S-marketin hyllyjen välistä ihan vaan silleen SUORAAN. Vähän yritin sitä sitten pehmentää sillä, että koska kaikilla on niin paljon joulun alla puuhaa, niin vähentämällä lahjastressiä voitais sitten keskittyä vaikka joulunjuhlinnan valmisteluihin, jäis aikaa sitten siihen enemmän. Anoppi vähän ihmetteli ja kysyi, että haluaakohan hänen poikansakin tätä. Lupasin, että siippa soittelee ja kertoo itse ihan omin sanoin mitä mieltä tästä on. Että ei, tämä ei ole vain minun ideani. Hämmentyneenä hän jäi vielä kyselemään, että saako sentään pojille olla ylimääräisiä, pehmeitä paketteja. No saa.

Jotta lahjahankinnat menisivät edes jotenkin nyt oikeaan suuntaan, olen jo toimittanut anopille listan, jossa on ideoita siitä, mitä meidän perheemme kaipaisi. Olen nimennyt pari lehteä, joiden tilauksia toivomme, pari kirjaa, joita tarvitsemme ja pari lelua. Jospa nyt homma jotenkin pysyisi kuosissaan.

Mainokset

9 responses to this post.

  1. Mä ymmärrän sinua, mutta ymmärrän anoppiasikin. Meillä tilanne on toinen, minä olen siitä perheestä, jossa nautitaan lahjojen antamisesta suunnattomasti ja vaikka lahjojen arvo ei olisi suuri, niitä saattaa olla paljon ja ne ovat suurin osa itse valmistettuja. Aikuisten kesken yleensä annamme yhden lahjapaketin, mutta lapsille on aina enemmän paketteja – ja äitini ja isäni yleensä lipsuvat täysin yhden lahjan periaatteesta ja antavat kasoittain lahjoja. Mieheni perheessä lahjoja ei ole annettu lähes ollenkaan – edes lapsille – tai jos on, niin tapa on vuosien varrella jäänyt unholaan.

    En ole koskaan ollut jouluihminen ja ulkomailla asumisen ja vieraisiin joulutraditioihin sopeutumisen jälkeen olen vielä vähemmän jouluihminen kuin koskaan.

    Niin, ymmärrän siis sinua, olet samassa tilanteessa kuin veljeni vaimo – joutunut paljon lahjoja antavan perheen keskelle samaan aikaan kun oma perheesi ei tätä ole tehnyt. Mutta olen myös nähnyt kuinka äitini, sopeuduttuaan siihen, ettei veljen lapsille SAA ostaa lahjoja suree hiljaa sitä, ettei saa olla sellainen mummi kuin haluaisi, lisäksi hän suree sitä, että muille lapsenlapsille hän pystyy antamaan lahjoja milloin haluaa ja mitä haluaa, mutta veljen lapsille ei. Hankalaa se on meille tädeillekin, kun tekisi mieli antaa veljen lapsille lahja, samalla tavalla kuin muillekin sisarusten lapsille, mutta on todella vaikea miettiä mikä lahja otetaan vastaan hyvillä mielin – lisäksi tarkan pyynnön mukaan lahjan ostaminen on jokseenkin tylsää, siitä puuttuu kokonaan se ”tämä olisi ihana ”jaakolle”-oivaltamisen riemu.

    En siis halua todellakaan tyrmätä/tuomita/moittia (tai muutakaan negatiivista) sinun tottumuksiasi tai haluasi toimia, halusin vain valottaa sitä, miltä tuntuu ”toisella puolella” olevasta sama asia. 🙂

    Vastaus

  2. Posted by Elanor on 01/11/2010 at 16.41

    Mulla NIIN nousee verenpaineet kun ajattelenkin koko asiaa. Joululahjat, yök.

    Vastaus

  3. Posted by A:n äiti on 02/11/2010 at 8.20

    Menee ohi aiheen, mutta kerronpa esimerkin omasta lapsestani, joka on tottunut saamaan kaikenlaisia lahjoja yltäkylläisesti, vaikka olen yrittänyt hillitä lahjontaa mm. ehdottamalla, ettei isovanhempien, kummien, tätien, setien ym. läheisten oikeasti tarvitse antaa lahjapaketteja joka synttäri tai joulu. Pieni lapsi ei arvota ihmisiä lahjojen mukaan, tuskin edes ajattelee keneltä mitäkin on saanut. Puhelinsoitto, kyläily tai hetki lapsen kanssa touhuaminen olisi kylliksi. Lahjoja en halua moittia. Lapsi on saanut monenlaista tarpeellista ja yllätyksiä. Yleensä lapsi on eniten rakastanut juuri niitä lelulahjoja, jotka ovat olleet vanhempien mielestä kaikista kammottavimpia, kuten kaikki äänekkäät muoviset vimpaimet 🙂

    Varsinaiseen asiaan. Tyttäreni täyttää vuosia marraskuun lopussa. Kysyin häneltä syntymäpäivälahjatoivetta. Lista tuntui minusta kovin pitkältä. Pyysin tarkentamaan mikä olisi kaikkein mieluisin synttärilahja. Lapsi purskahti itkuun ja sanoi, ettei pysty valitsemaan, koska tahtoisi paljon lahjoja.

    Se siitä kohtuullisuudesta!

    Vastaus

  4. Posted by Elina on 02/11/2010 at 18.19

    Hmmm…Meillä on lahjojen ostiskelu ja saaminen pysynyt yleensä hyvin kohtuudessa, joten ei tuo joulunalusaika lahjoineen sen vuoksi juurikaan ahdista. Yleensä onkin tapana vähän kysellä, että mitä kukin tarvitsisi, koska itsekin vihaan ylimääräisiä kippoja, kuppeja, koriste-esineitä jne…Lahjanantajana mietin lahjaa yleensä hyvinkin tarkkaan ja haluan paketoida sen tarkkaan mietityn paketin kauniisti saajansa näköiseksi.

    Tänä vuonna lähestyvästä synnytyksestä johtuen päätin, että hoidamme kaikki lahjaostokset ajoissa. Kävimme kaksi kertaa kaupoilla ja nyt on kaikki hankittu. Todella helpottavaa. Lisäksi huomasin, että kun on näin hyvissä ajoin liikkeellä niin tekee oikeasti hyviä löytöjäkin ja edullisemmin kuin joulukuussa.

    Vastaus

  5. Posted by hna on 02/11/2010 at 21.33

    Joo. Ahdistaa. Niin ja: Kenen luona. Aya caramba!

    Vastaus

  6. Posted by Elina on 03/11/2010 at 15.51

    Oi, tuo kenen luona kysymys meilläkin on se ahdistavin.
    Tänä vuonna pelastuksemme tuleekin olemaan vastasyntynyt vauva. Me ei poistuta kotoa, mummut ja papat tulkoot meille. 🙂

    Vastaus

  7. Posted by sirkku on 04/11/2010 at 22.18

    Hih,

    Olen niin törkeä, etten vain yksinkertaisesti mene touhuun mukaan! Meillä myös oman perheen kesken ei pahemmin lahjoja jaella. Lapsille jotain on ja jos joku nyt on aikuisellekin lahjan ostanut, ei se tarkoita sitä, että kaikilla pitäisi olla kaikille jotain. Tunnelma on kertakaikkisen rento.
    Mieheni perheessä lahjoja jaellaan. Ei mitenkään valtavasti, mutta kuitenkin. Yhdeltä miehen veljen vaimolta meidän kissammekin saavat paketit. Minua tympii: miksi toistensa kanssa hyvin vähän tekemisissä olevat aikuiset (mieheni perheessä veljekset eivät ole pahemmin tekemisissä) antaisivat toisilleen vaaseja joka vuosi? Miksi pitäisi tanssia krääsän jakelijoiden pillin mukaan? Lisäksi, miksi minun pitäisi hankkia lahjoja mieheni suvulle? Mies on sitten hakenut äidilleen joulukukan ja muille ässä-arvat. Kuulostaa ehkä ankealta, mutta eipä jaella turhaa krääsää ja se on miehen oma valinta lahjaksi!
    Tänä jouluna meilläkin pitäisi olla pikkuinen vauva, niin on kerrankin hyvä syy olla hankkimatta mitään! -Paitsi kummitytölle ja siskontytölle ja kaipa omille tenaville jotain pientä 😉
    Minua ei muutenkaan yksinkertaisestikaan kiinnosta joulukortit, kuuset tai koristeet. Mukavaa on joulussa minusta tavata rakkaita ihmisiä, siitä kaikki tunnelma tulee!

    Vastaus

  8. Posted by etl on 08/11/2010 at 17.04

    Entisen työkaverini perheessä (kaikki aikuisia) on mainio käytäntö: joka toinen vuosi vietetään ”oikea” joulu, ja joka toinen vuosi arvotaan, kuka antaa lahjan kellekin. Eli silloin kukin saa vain yhden lahjan! Sopii niillekin, joiden mielestä on kamalaa olla antamatta lahjoja – ainahan on tulossa se seuraava joulu.

    Meillä on nyt puolivuotias vauva, ja kyllä täällä jo mietitään, miten estää muovikrääsän vyöry kotiimme (jossa jo kaikkea tarpeellista on). Onneksi olemme viimeiset 3 vuotta viettäneet joulua keskenämme, eli tuskin kummankaan perhe odottaa vierailulle. Ensimmäinen jouluvierailu mieheni kotona oli järkyttävä – sain hänen isältään kaksi lahjaa, äidiltä ja jokaiselta sisarukselta myös. Toisaalta tosi herttaista, mutta toisaalta, olin tavannut osan sisaruksista vain kerran, joten lahjat olivat todella summassa hankittuja. Eikä minulla tietenkään ollut mitään vastalahjaa, kun omassa kodissani ei sellaista ylenpalttista lahjomisen perinnettä ole. Sittemmin olemme toivoneet lahjaksi joka merkkipäivälle ruokaa, ja se alkaa pikkuhiljaa tepsiä. On tullut esim. juustoja ja lihoja, joita ei olisi tullut itse mieleen ostaakaan. Eli on saanut vähän perehtyä hienompiin kokkailuihin. Suosittelen! Mutta mitä vauvalle – kuukauden tarve tuttelia vai? Ehkä pyydämme vain aikaa, satuhetkiä ja pulkkaretkiä 🙂 Kunpa vain viesti menisi perille!

    Vastaus

  9. Mahtavia kommentteja, kiitos!

    Ratón: arvasin että jollakin on myös toisia näköaloja tähän asiaan. Olen kuullut noita kommentteja tässä kotipiirissäkin. ” että pitäähän sitä isovanhempien saada antaa lahjoja!” jne. Mutta ihan oikeesti: rakkautta ja kiintymystä voi osoittaa niin monella tavalla. Joskus se voi olla lelu josta tietää että lapsi toivoo ja iloitsee juuri siitä lelusta. Aika monesti se on taas esim. kortti, kirje, soitto, leikki, metsäreissu, kalareissu, kirjan lukeminen, palapelin peluu…. Jokin yhdessä vietetty aika.

    Hirveen usein kun ne itse keksityt lahjat eivät valitettavasti osu kohdalleen, ei lapsille eikä alkuisille. Vaatteiden koot ovat usein vääriä vaikka sentit niskan pesulapussa täsmäisivät, vaatteiden tyyli sellainen jota äiti ei hyväksy (militaristinen, typerät tekstit tai mediasta tutut lelubrändit), lelut liian lapsellisia tai vaikeita, kirjat liian yksinkertaisia. Ja varsinkin ne kymmenet pikkulahjat, jotka on ostettu moottoritien varresta löytyvien abc-myymälöiden pikkuputiikeista: halpakauppojen pikkukirjat, joissa on kiiltokuvarunoja vuosien takaa tai pikkuiset leluautot ja moottoripyörät, jotka hajoavat ensi leikkiin.

    Aikuisille lahjojen antaminen lienee vielä vaikeampaa: minä satun olemaan nipotarkka sen suhteen, mitä romppeita kotiini haluan riesakseni tai ilokseni. Itse asiassa, kuten Sirkku sanoikin: kyse on pahimmillaan siitä että lahjan antaja odottaa lahjan saavan käyttäytyvän jollakin tietyllä tavalla: ottavan lahjan käyttöön ja iloitsevan siitä. Entäs jos siihen ei ole haluakaan? EN halua kaappeihini pizzaleikkuria, jalkahieromakonetta, liian suuria yöpaitoja, kirjoja aiheista joista en ole kiinnostunut, koriste-esineitä. Tänne on turha tuoda potunkuorimahanskoja. Laitan ne ROSKIIN. Muut olen kantanut sentään kirpputorille.

    Kyllähän mullakin tarpeita ja toiveita olisi, mutta niitä ei oikein kukaan vanhan kansan OSTAA OSTAA OSTAA -orientoitunut ihminen osaa täyttää: oi, päivän hemmotteluhoidot jossakin ihanassa päiväkylpylässä, miehen kanssa hotellimatka johonkin pikkukaupunkiin, villasilkkiset alusvaatteet talven pakkasiin, kunnollinen ulkoiluasu sateeseen ja tuuleen, kotisiivouksia kerran kuukaudessa, elokuvailtoja lapsenvahtipalveluineen, huipputerävä kokkiveitsi Victorinoxilta, hyvä ja kestävä kolmen litran teflonkattila… Mutta näitä voin hommata itsekin, ei näitten tarttee joulua odottaa. Tuleepahan sitten ajallaan ja just silloin kun niitä tartteen.

    Joululta toivoisin niin jotakin muuta, jotain sellaista jota en voi kaupasta kotiin kantaa. Olisipa kiva jos ihmiset keskittyisivät lahjakauppaan menevän ajan ja rahan sijaan luomaan joulun tunnelmaa. Eikö meistä ole enää kirjoittamaan joulukirjeitä, soittamaan joulupuheluita, leipomaan, kyläilemään. Pelailemaan koko perheen kesken, tekemään hyvää ruokaa. Lepäämään.

    Tulee mieleen, että lahjavuorella peitellään ja täytellään läheisyyden, siteiden, joulun tunnelman ja tunteen puutetta.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: