Lomatunnelmia

Juuri kun luulin että päässäni pimahtaa ja kolmivuotias saa minut hyppäämään sillalta alas kehäkolmoselle, miehen kesäloma alkoi. Onneksi.

Ja onneksi lomaa oli runsaasti, viisi viikkoa. Kyllä siitä on nautittukin. Täytyy sanoa, että jaettu vastuu, pidemmät yöunet, kivat kesävieraat, hyvät ilmat, rauhalliset aamukahvit omalla pihalla, kivat leikkitoverit ym. ovat tehneet hyvää koko pesueelle.

Pöpöläinenkin on rauhoittunut. Tänään kun kylässä käynyt leikkitoveri sai kilarit, Pöpöläinen neuvoi kaveriaan: ”Kuule, kiukuttelulla ei saa mitään”. Jotain tästä tauottomasta levykonsertistani on siis mennyt perille, vaikka sitä olen tässä epäillytkin.

Ja arvatkaas mitä. Se perhanan ruusupapu oli SITTENKIN joutunut eläinten nyppimäksi. Yhtenä iltana mies näki, kun HIIRI hyppäsi ruusupavun ruukkuun, nousi takajaloilleen, katkoi varret hampaillaan juuri siltä korkeudelta, miltä ne oli ennenkin katkaistu ja tihutyön tehtyään lähti litomaan. Tuon jälkeen oli pakko uskoa, että Pöpöläisellä ei sittenkään tainnut olla mitään tekemistä ruusupavun katkomisen kanssa.

Voi hyvänen aika. Meidän kuulustelumenetelmämme vain olivat saaneet epäillyn tunnustamaan. Meno on ollut kuin Guantánamon vankileirillä.

Pyytelin toki Pöpöläiseltä vuolaasti anteeksi, johon kolmivuotias suhtautui yhtä välinpitämättömästi kuin aikaisemmin saamiinsa nuhteluihin. Vastasi kysymyksellä: jos joku mun kaveri nypii kukkia, pannaanko mun pyörä sittenkin pois?

2 responses to this post.

  1. Posted by Kati on 10/08/2010 at 9.38

    Suht samanikäsiä lapsia täällä kun siellä teillä, ni on hauska lukea kirjotuksias. Hauskasti kirjotatkin! Kyllä nyt nauratti tuo kysymys pyörän laitosta pois! Voi pientä… Mutta kun ei ton ikäsestä viel tiiä ymmärtääkö se sitä kun kysytään onko tehnyt jonkun tuhmuuden vai ei. Jos se myöntää, onko kuitekaa sitä tehny. Ja siinä sitä sit on miettimistä pitääkö rangaista vai ei. Mutta hyvä että teilläkin oikea syyllinen tuli kuitenkin ilmi!

    Vastaus

  2. Kiitos kommentista ja kehuistasi! Kirjoittamista kovasti motivoi, kun tietää lukijoita olevan 😉
    Joo, monena päivänä mietin, mitä kolmivuotias oikein ymmärtää ja mitä ei…. usein tulen siihen tulokseen, että monet, monet asiat menevät vielä yli ymmärryksen…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: