Onnenhuuruja

En tiedä, onko tämä jokin hormonihäiriö, mutta

OLEN NIIN ONNELLINEN.

Meillä on ihana perhe. Pieni vauva, jolla on suloinen nenännykerö, samettitukka, suukkosuu, tarkkaavaiset silmät. Joka imee ahnaasti elämänvoimaa rinnoistani. Joka nukkuu luottavaisesti syliini.

Reipas isoveli, joka osaa monta asiaa, on iloinen ja pirteä, innokas apulainen, ylpeä omasta uudesta tehtävästään. Ja samalla niin pieni, herkkä ja hentoinen vielä itsekin.

Rakas Mies, joka haluaa olla Isä, Puoliso ja Rakastettu.

Luin tänään Pöpöläiselle kirjaa Muista rakastaa, pikkuinen. Siinä kettuperheen Iso tulee illalla lapsensa sängyn ääreen ja kertoo, kuinka paljon rakastaa lastaan:

Minä rakastan sinua, Pikkuinen
mutta koko päivän on paljon työtä
eikä aikaa jää rauhassa istahtaa
siksi puhelen keskellä yötä.

Nyt nukut rauhassa täyttä päätä,
levollista on mietiskellä,
sanat tuntuvat tulevan helpommin.

Olet se, mistä aina uneksin
täynnä kauneutta ja elämäniloa.
Kun naurat, kun tanssit ja laulat,
sydän paisuu onnesta monta kiloa.

Käytät riemuiten elämän lahjaa
avaat joka päivä siitä palan.
Niin kaikkien pitäisi elellä,
sinun seuraajaksesi alan.

Ja kun toisinaan joudun torumaan,
älä hyvää tuultasi hukkaa.
Teen sen rakkaudesta, sanoi Iso
ja sipoi  otsalle valuvaa tukkaa.

Luin kirjaa Pöpöläiselle ja itkin valtoimenaan. -Äiti, älä itke, hätääntyi Pöpöläinen. Yritin selittää, että ei aina itkeminen ole surullista, nämä ovat onnen kyyneleitä. -Minä en itke, meinaa Pöpöläinen. -Niin, ehkä se on enemmän äitien hommaa, sanon. -On isäkin semmoinen, lisää Pöpöläinen.

Mies tulee halaamaan. -Ei niin kovasti, parahdan. -Tisseihin sattuu.

Mainokset

5 responses to this post.

  1. Ihana, kerrassaan ihana ja elämäniloinen kirjoitus! Tätähän se elämä oikeasti on, kun sen vain aina muistaisi ja näkisi. Elämä on tässä, näissä hetkissä ja näissä ihmisissä, läheisissä. Mäkin mietin välillä, että mikä muhun on mennyt kun vain teen asioita onnesta? Mutten jää miettimään sitä liiaksi, nautin vain, kuten sinäkin 🙂

    Vastaus

  2. Ihana kirjoitus! Ihan alkoi minuakin itkettämään … 🙂 Kun aina vaan muistaisi iloita kaikesta siitä mitä on.

    Vastaus

  3. Posted by Outi on 20/03/2010 at 22.17

    No ni, kato ny. Sait mut itkemään :’) Voi miten ihana kirjoitus, ja miten onnelliseksi tulin minäkin, kun heti aloin ajatella omaa pikkuista taaperopoikastani, joka nukkuu tuolla viereisessä huoneessa.

    Vastaus

  4. Ihana kirjoitus, ihania tunnelmia! :´-)

    Vastaus

  5. Voih… niisk. Ja lämpimät onnittelut!!!
    (En ollu käyny lukemassa sinun juttuja vähään aikaan.)

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: