Mustaa ja pimeää

Kävin siis Kättärillä yliaikaiskontrollissa. Hillolla kaikki hyvin, 3-3,5 -kiloinen poika edelleen tulossa. Vettä hyvin, virtauksia riittää, liikkeet ja sydänäänet ok. Kohdunkaula lyhentynyt, mutta  kohdunsuu vielä kiinni.

Mutta ei osoita mitään tulemisen merkkejä.

Käynnistysaika (42+0)  maanantaille klo 8.00.

Vaikka kuinka ihmiset letkauttelee, että vielä ehdit synnyttämään sitä ennen, niin MIKÄÄN mussa ei jaksa uskoa että tämä lapsi tulisi sitä ennen itsestään.

Mitään minkäänlaista kunnon merkkiä ei ole ollut pitkiin aikoihin. Olen läpeensä väsynyt miettimään, supistaako/lorahtaako/lirahtaako/liikkuuko/onko tuo nyt kusta vai lapsivettä. Jos jotakin jossakin on tuntunutkin, ei se ole helvetti soikoon merkinnyt mitään tuon kohdunsuun kypsymisen kannalta.

Ja ajatus käynnistetystä synnytyksestä saa tärisemään kauhusta.

Pitkät päivät osastolla. Monta pitkää päivää osastolla.

Ei pääsyä sinne Haikaranpesään. Just kun olin saanut siellä käytyjen keskustelujen avulla ja siellä työskenteleviin kätilöihin uskoen  kerättyä rohkeutta ja uskoa siihen että tää tuleva synnytys vois mennä jotenkin helpommin ja turvallisemmin kuin se eka.

Nyt sitten siltä on vedetty kaikki pohja pois. Saakeli, taas jonnekin vieraiden ihmisten armoille.

Loputtomia sisätutkimuksia.

Kipua, jomotusta.

Päivien odotus synnytysosastolla. Kiva tällaiselle pelkopotilaalle  päätyä johonkin synnytystehtaan kuuden hengen huoneeseen  ihan vieraiden ihmisten keskelle. Kauniit ja rohkeat vaan pyörimään telkkariin.

Ja jos synnytys joskus käynnistyy, se on kuulemma  useimmilla raju ja kivulias. Saako siihen edes mitään kivunlievitystä, ettei se vaan perhana soikoon lopahtaisi?

Ja miten kauan sitä sitten odotellaan? Vaikka kuinka monta päivää.  Kärvistellään, kituutellaan.  Yksi, kaksi, kolme, jopa viisi päivää.

Mun tuurilla kuule mennään Pohjanmaan kautta. Kun kerran ollaan jo odoteltu tänne saakka, luvassa on viikko käynnistystä, pitkittynyt ja hankaloitunut synnytys ja lopulta lapsi juuttuu jonnekin synnytyskanavaan, saa hapenpuutteesta aivovamman ja sitten ollaan sektiossa.

Mua ei kiinnosta tää lapsi yhtään.  Mä vaan haluan unohtaa kaiken ja huutaa pelin poikki.

Vittu. Just kun olin jotenkin saanut kasattua itseni synnyttämistä varten, kaikki on taas romahtanu. Miks ihmeessä mä ikinä luulinkaan että musta ois tähän. Miks ihmeessä kusetin itseäni uskomaan että asiat vois mennä paremmin tällä kertaa.

Jos mä tästä hengissä selviän, ikinä, ikinä en enää aio olla tässä tilanteessa uudestaan.

Aatelkaa, vain 2 % raskauksista käynnistetään yliaikaisuuden (42+0) takia. Hyvä tuuri mulla.

7 responses to this post.

  1. Posted by Outi on 12/03/2010 at 20.34

    Tsemppiä, tsemppiä! Voin vain kuvitella, millaiset fiilikset on nyt, mutta yritä olla luottavainen ja jaksaa uskoa siihen, että kaikki menee hienosti. Kaveripiirissäni on ollut useampia käynnistyksiä, ja ne ovat kaikki menneet hienosti – eivät ole olleet mitään vuorokausien maratoneja vaan ovat sujuneet suht nopeasti ja suoraviivaisesti ilman ongelmia.

    Vastaus

  2. Posted by pomponodotus on 12/03/2010 at 20.50

    Muistan samankaltaiset fiilikset huhtikuusta 2008, kun mekin kävimme yliaikakontrollissa ja tiesimme, että maanantaina käynnistettäisiin. En voi muuta sanoa kuin tsemppiä ja jaksuja! Meidän kohdalla käynnistys meni helposti ja synnytys eteni normaalissa aikataulussa eli ei ollut mitenkään erityisen nopea ja raju. Toivottavasti näin käy teilläkin, jos käynnistykseen päädytään!

    Vastaus

  3. Voi sua! Tsemppiä ja jaksamista! Täällä pidetään peukkuja 🙂

    Vastaus

  4. Posted by AnneMari on 12/03/2010 at 21.28

    Mulla oli kanssa tuskaisa ja hirveän pitkä ensimmäinen synnytys. Jotkut kaverit sanoi että kyllä se kipu unohtuu kun saa sen vauvan syliinsä. No ei se unohtunut. Koko toisen raskauden ajan yritin vaan ajatella muita asioita ja kieltää hiipivän pelon. Onnekseni toinen lapsi syntyi niin ennenaikaisesti etten ollut edes ehtinyt vielä aloittaa kunnon panikointia. Mutta ihme oli se, että totta tosiaan toinen synnytys oli tsiljoona kertaa helpompi kuin eka ja paljon, paljon lyhyempi. Ei kivuton, mutta todellakin siedettävä. Ekalla kertaa pahinta ei ollut itse kipu sinänsä vaan sen tilanteen ja tuskan loputtomuus kun mitään ei tapahtunut eikä homma edennyt yhtään. Tokalla kertaa ihan varmasti tapahtuu nopeammin ja jo se auttaa hurjasti. Hyvin kaikki menee, saat nähdä!

    Vastaus

  5. Posted by sirccu on 12/03/2010 at 22.04

    Hei!

    Ajattelin kirjoittaa oman kokemukseni lohdutukseksi. Mulla on 3 lasta joiden kaikkien synnytykset on käynnistetty yliaikaisuuden vuoksi. Ekaan synnytykseen jouduttiin laittamaan kahdet geelit vai mitkä ne nyt oli ennen ku lähti käyntiin mutta sitten kun lähti niin tyttö oli maailmassa 5h 30min jälkeen. Synnytys oli helppo, ehdin hyvin saada ilokaasun ja epiduraalin, jotka toimivat hienosti. Toinen synnytys käynnistettiin myös geeleillä ja poika tuli maailmaan myös tasan 5h 30minuutin jälkeen. Synnytys oli hyvin samanlainen muutenkin kuin eka. Kolmannen kanssa synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja supistuksia aikaansaavalla tipalla. Homma lähti käyntiin tunnin sisällä aloituksesta ja oli ohi 3h 50minuutissa. Ilokaasu ja epiduraali olivat taas hyvinä apujoukkoina. Eli minun kokemukseni käynnistetyistä synnytyksistä ovat pelkästään positiivisia. Kaikki menee varmasti ihan hienosti. Tsemppiä!

    Vastaus

  6. Posted by Kati on 13/03/2010 at 7.25

    Postauksesi palautti mieleen tuttuja tunnelmia omien odotusten loppumetreiltä.

    Huhheijaa: toistan vielä aiemmasta kommentistani, että on sulla enemmän kuin koetteleva asetelma, kun eka syntyi noin paljon ennen kuin toka. Ja kun tähän lisää tuon pelkopuolen, niin ei ihme, että tuntuu ”mustalta ja pimeältä”. Ja silti niitä valon pilkahduksiakin voi olla lähempänä kuin hetkittäin nyt tuntuu 🙂 Olet saanut monta hyvää kokemusta käynnistetyistä synnytyksistä kommenttilootaasi, ja selkeä tilastollinen fakta on, että ensimmäistä seuraavat synnytykset tuppaavat olemaan paljon mutkattomampia. Ja lyhyempiä.

    Hurjasti tsemppiä!

    Vastaus

  7. Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos.
    Jokaiselle kommentoijalle.

    Toivon sydämestäni, että mullekin voisi käydä hyvin.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: