Kuvitelmia

Olen keskittynyt niin kovasti synnytyksen miettimiseen (ensin välttelyyn, sitten läpikäyntiin ja nyt sen odottamiseen), että olen unohtanut, että meille on tulossa uusi ihminen.

On tosi vaikeaa uskoa että kohta tässä talossa on yksi henkilö lisää.

Vaikka kuinka tiristän, en osaa kuvitella millainen Hillo on. Tulee vain mieleen Pöpöläinen pienenä, mutta yritän muistuttaa itselleni että kyse ei ole Pöpöläisen vauvakuukausien uudelleen elämisestä, vaan nyt tulossa on joku ihan toinen kaveri omine vinkeyksineen.

Helpompaa kuin ajatella omaa tulevaa lastaan, on suunnitella, mitkä farkut yrittää vetää ensimmäiseksi jalkaan ja mitä herkkuja haluaa pitkästä aikaa syödä  ( …sushia, homejuustoa ja valkoviiniä) ja miltä tuntuu, kun tuo tynnyrimaha ei ole enää kaiken esteenä.

7 responses to this post.

  1. Posted by Salamanteri on 23/02/2010 at 14.07

    Sama vika rahikaisella 🙂 Täällä on vielä esikoinen massussa, ihan loppusuoralla mennään jo odotuksessa. Nyt olen tietoisesti ajatellut vauvaa, elämää vauvan kanssa. Ihan alkuraskaudesta oli jotenkin selkeänä mielessä, että jipii, meille tulee vauva. Sen jälkeen sitten olenkin vaan ollut raskaana, työt pitäneet kiireisenä ja raskaus väsyneenä, ja ne vauva-ajatukset on jääneet sivummalle. Kehtaanko edes tunnustaa… äitiyslomaakin mietin, että teen sitten sitä ja tätä, kunnes havahduin, että mitenkäs ne kaikki jutut mahtaa pikkuihmisen kanssa onnistua..

    Äitiyslomalla olenkin sitten fiilistellyt urakalla, kutonut pikkuisia vaatteita ja pessyt hartaasti vauvanvaatteita sekä tehnyt hankintoja vauvaa varten. Nyt alkaa kaikki olla valmista, muutamaa pyykkikoneen pyöritystä lukuunottamatta, niin ja tuttien ja tuttipullojen keittäminenkin on vielä tekemättä. Jännää! Niin, ja kyllä mäkin jo mietin, mitä ohjeistan siipan ostamaan jääkaappiin kotiutumista silmälläpitäen. Ainakin kylmäsavulohta, ja shampanjaakin voisi lasillisen juoda vauvan kunniaksi.

    Vastaus

    • Tsemppiä loppukaarteisiin! Kyllä sitä äitiyslomallakin voi vauvan kanssa tehdä vaikka mitä, ehkä ei ihan siinä samassa tahdissa ja samalla rytmillä, ja täytyy sietää sitä, että juuri sinä päivänä suunnitelmat muuttuvat tai peruuntuvat. Mutta ajan saatossa voi saada vaikka mitä aikaan. Tavata ystäviä, käydä kaupungilla. Lukea kirjoja imettäessä, käyttää ne pidemmät päiväunet johonkin omaan tekemiseen… Mitä olitkaan ajatellut?

      Vastaus

  2. Posted by Salamanteri on 28/02/2010 at 20.32

    Kiitos tsempistä, samat toivotukset sinnekinpäin! Ajattelin käyväni akupunktiossa, ei välttämättä onnistu vauvan kanssa, ellei sitten käy tuuri niin että tulokas alkaa jossakin iässä nukkua tiettyyn aikaan päiväunia, ja vieläpä tarvittaessa muuallakin kuin omassa sängyssä 🙂

    Kiva tietää, että aikaa omaakin tekemistä varten jää. Tässä yksi päivä jo mittailin, onnistuisiko käsitöiden tekeminen jos vauva on kantoliinassa (kantoliinan hankin sen varalta, että vauva viihtyisi vain sylissä). Ompelukoneenkin hankkimista olen miettinyt. Täytyy nyt odotella, millaiseksi meidän vauva-arki muodostuu. Toivottavasti välttyisimme kovin pahoilta allergioilta, itse olen kovin allerginen ja mies ei yhtään, eli vauvan tilanne voi olla ihan mitä vaan, ja sitä kautta arki ihan mitä vaan.

    Vastaus

  3. No noi menot, joissa pitäis osua päiväunet just tiettyyn aikaan ja joissa lapsen pitäis osata just silloin nukkua pitkät rauhaisat unet, on niitä kaikken hazardeimpia. Mutta saattavat onnistua, jos on tosi tosi rytmissä elävä vauva.
    Mutta ompelut, lukemiset, käsityöt, treffailut, kaupunkireissut joissa ei oo niin väliä, nukkuuko lapsi 30 min vai 3 h, onnistuvat jollakin tavalla kyllä. Ei vaan saa menettää hermojaan, jos ei just joka kerralla mee nappiin.

    Vastaus

  4. Etkös tiennyt että sushia saa nykyään syödä raskaana ollessaankin? Ja suomalaiset homejuustot on kuulemma kaikki pastöroituja eli nekin on sallittujen listalla. Valkoviini ei ole tainnut vielä päästä kielletyistä sallittuihin.

    Terkkuja ja tsemppiä loppuun. Kyllä teitä koetellaan 🙂

    Vastaus

  5. Siis valkoviinikommentti tietysti hymiön kera 🙂

    Vastaus

  6. No voe…. mutta kun se graavilohi, eihän sitä saa syödä, ainakaan vakuumipakattua? Ja en ole muuta kaupoista nähnyt saatavan?
    Helkutti, meen heti ostaan homejuustoa.
    Viinipullo on jo kaapissa odottamassa.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: