Synnytyssuunnitelmia

Laskettuun aikaan on enää 9 päivää, ja koska Pöpöläinen otti ja syntyi viikkoa etukäteen, toivon ja oletan Hillonkin tulevan purkistaan ulos ennemmin etu- kuin jälkikäteen.

Muutamana yönä on juiminut sen verran makeasti jalkoja, selkää ja vatsaa, että oletan laskeutumisen ja avautumisenkin olevan jo käynnissä. Tosin päivänvalossa oireet katoavat, joten voihan se olla, että kaikki on vain vanhan kuoppaisen patjan syytä…

Toissayönä varoin herättämästä Miestä, jotta hän ei ryhtyisi turhaan jännittämään, miten tilanne etenee. Jossakin vaiheessa totesin hänen kuitenkin kuuntelevan ähinääni ja kerroin, että supistaa. ”Ole hiljaa, mun pitää saada nukkua,” ärisi uninen ääni.  Joopa joo, pitäiskö lähteä salaa taksilla Kätilöopistolle ja soitella sitten kahdeksan aikaan, että heräähän nyt töihin ja koukkaa matkalla tänne katsomaan vauvaa…

Viime yönä juimi taas astetta kovemmin, enkä  nyt antanut siipan enää nukkua. Tilasin hierontapalveluita ja jyväpussien kuumennusta.  Mutta niin vain särky kuitenkin lakkasi ja uni tuli vielä meille molemmille.

Ja nyt, nyt ei taas tunnu missään.

Viime kerran synnytysmuistot ovat pyörineet päässä joitakin viikkoja. Päällimmäisenä mieleen jäi uskomaton kipu, kyyttömyys toimia millään tavalla ja hyvin vähäiset voimat puhua tai ilmaista omia tunteita tai tiloja. Epiduraalin saanti lykkääntyi ja lykkääntyi, koska avautumisvaiheen kätilö pelkäsi synnytyksen hidastuvan ja puhui ”lapsen edusta, jota täytyy ajatella ensin”.

Tuota mantraa ”lapsen edusta” olen kyllä ihmetellyt tämän kolme vuotta. Millaista etua saatiin siitä, että äiti oksenteli, ei voinut liikkua, oli välillä tajuttomana kipushokissa ja lopulta liian väsynyt ponnistamaan, jolloin Pöpöläisen sydänäänet romahtivat? Nopealla imukuppiulosautolla lapsi saatiin kuitenkin vahingoittumattomana ulos. Tosin velttona, sinisenä ja vain viiden pisteen vauvana.

Synnytystä seuraavana päivänä kätilö vain toisteli,  että ei uutena ihmisenä osannut ihan tehdä kaikkia päätöksiä itse vaan joutui hyväksyttämään niitä muilla kätilöillä, mutta että kaikki tehtiin lapsen parhaaksi. Mieleeni jäi erityisesti se, että kätilö sanoi, että hän ei tajunnut minun olevan kipeä, kun en edes itkenyt….

Jos on vaikea hengittää, puhua ja pysyä tajuissaan, itkeminen olisikin aika paljon vaadittu.

Synnytyssuunnittelukeskustelussa  kaadoin kaikki kysymykseni kätilöharjoittelijaparan niskaan, joka suositteli session päätteeksi käyntiä synnytyspelkokeskustelussa. Siellä kerroin taas jälleen kaiken, ja minua kehotettiin tapaamaan synnytyksessäni mukana olleita kätilöitä.  Pala nousi kurkkuun. Sitä avautumisvaiheen kätilöä en kerta kaikkiaan haluaisi tavata enää ja joutua jälleen juupas-eipäs -keskusteluun siitä, mitä oli tapahtunut ja millä tarkoituksilla. Mahdollinen väittely ”tein kaikki niin hyvin kuin vain sillä hetkellä osasin” -kantaa edustaneen kätiön kanssa ei todellakaan helpottaisi pelkojani. Sovimme kuitenkin tapaamisen ponnistusvaihetta hoitaneen kätilön kanssa.

Tällä viikolla olin sitten tapaamassa tätä ponnistusvaiheessa mukana ollutta kätilöä. Keskustelustamme jäi hyvä ja rauhallinen mieli. Sain kuulla sen, mitä koko ajan olin toivonutkin: että kaikki ei edellisessä synnytyksessä mennyt niin kuin olisi ollut tarkoitus,  ja että näin ei tarvitse tapahtua toista kertaa. Avautumisvaihetta hoitanut kätilö oli ammatissaan tuore ja vasta perehtymässä. Pidempään talossa työskennelleen kätilön ei tarvitsisi hyväksyttää päätöstä kivunlievityksestä muilla kätilöillä ja synnytyslääkärillä, vaan voi päättää asiasta itse äidin voinnin perusteella. Ja että minun tapauksessani, avautumissenteillä, supistusten tiheydestä  ja kivun voimakkuudesta johtuen,  olisi ollut aivan mahdollista antaa epiduraali jo useita tunteja aikaisemmin siinä vaiheessa, kun aloin ensi kertaa pyytämään ilman, että olisi tarvinnut pelätä supistuksien vähemistä.

Ja että synnytyksessä tulleet ongelmat kuten pidentynyt synnytys, sydänäänien romahtaminen ja imukuppiulosauttoon päättyminen eivät johtuneet epiduraalin käytöstä vaan siitä, että se annettiin liian myöhään. Olimme Pöpläisen kanssa kivuliaasta urakastamme johtuen yksinkertaisesti lopussa. Paitsi kivunlievitystä, epiduraali tuo joillekin synnytykseen myös vauhtia. Näinhän kävi itse asiassa minullekin: kun kroppa rentoutui edes hieman, alkoi  vihdoin tapahtua.  Kun  puudutusta annettaessa kohdunsuun oli vain 3,5 senttiä auki, puolitoista tuntia myöhemmin se oli jo 8 senttiä auki ja kaksi tuntia puudutuksesta pääsimme jo ponnistamaan.

Ja että nyt, kun kansiossani on nyt keskustelujen perusteella täytetyt synnytyspelkokaavakkeet ja synnytyssuunnitelmat, kaikkien kätilöiden pitäisi kunnioittaa toivettani riittävän ajoissa annettavasta kivunlievityksestä. Riittävän ajoissa annetun kivunlievityksen sekä sen tekijän, että että olen synnyttämässä toista kertaa, pitäisi johtaa siihen, että tämä synnytys olisi ensimmäistä lyhyempi ja helpompi.

Tähän haluan nyt uskoa. Että kaiken ei tarvitse mennä uudelleen samalla tavalla tai jopa pahemmin. Että kumpikaan meistä, lapsi ja minä, ei olisi vaarassa vahingoittua sen takia, että olen niin uupunut.  Että en ole menossa taistelemaan samaa taistelua  uudelleen, vaan tällä kertaa kaikki voisi mennä vähemmän kaoottisesti.  Että voisin olla itsekin synnytyksessä läsnä. Että vaikka pystyisin puhumaan, liikkumaan ja olemaan tajuissani.

Siinäpä synnytyssuunnitelmaa kerrakseen.

Mainokset

3 responses to this post.

  1. Posted by Nasu on 20/02/2010 at 12.31

    Hurjasti tsemppiä synnytykseen! Uskon kyllä, että tällä kertaa kaikki sujuu paljon paremmin, kun et ole ensikertalainen ja edellisen kerran asiat on kirjattu ylös. Kannattaa huolehtia siitä, että mies on selvillä toiveistasi, jotta hän pystyy tarvittaessa puhumaan puolestasi, jos itse et supistuskipujen keskellä jaksa. 🙂 Pidän kovasti peukkuja ja jännään täällä puolestasi! Ihanaa, että teillä on kohta taas pikkuinen nyytti 🙂 Olen ollut vakiolukija jo Pöpöläisen odotuksesta asti, mutta aika harvoin muistan / ehdin / saan aikaan jättää kommentteja.

    Vastaus

  2. Posted by Salamanteri on 20/02/2010 at 16.28

    No huh huh, jopas oli kätilö ja jopas oli synnytys! En ymmärrä, miksi asioiden annetaan mennä totaalipieleen ennen kuin ryhdytään korjaaviin toimenpiteisiin; eikö olisi inhimillisempää koettaa saada asiat menemään oikein kertalaakista? Hyvä, että pääsit juttelemaan ennen toista synnytystä ja että juttelussa sovitut asiat on kirjattu ylös tietoihisi. Tsemppiä synnytykseen! Ihan jo tilastotieteen valossa tokan synnytyksen on mentävä paremmin ja helpommin 🙂

    Vastaus

  3. Kiitos tsempityksistä! Keskustelujen jälkeen on paljon keveämpi olo synnytyksen suhteen kuin mitä oli vielä muutama viikko sitten. Tosin Hesarin ihanan ajankohtaiset artikkelit (viime sunnuntaisivuilla oli iso juttu alatiesynnytyksessä lantionsa tuhonneesta äidistä ja ensi maanantaina näemmä tulee juttu kuolleena syntyneistä lapsista) saattavat olla hieman liikaa luettavaa…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: