Hoitoa

Pari kirjoitusta sitten Mari-Johanna kysyy kommettilootassa:

Miksi on ikävää viedä lapsi päiväkotiin alle 2,5 vuotiaana? Jos siis ei perustu siihen, että itse haluaa olla kotona, mihin tämä ei käsittääkseni teillä perustu (ainakaan täysin). Haluan vaan taas kerran kyseenalaistaan suomalaista ajattelutapaa & kotonahoitamisen myyttiä, että lapsen pitäisi olla kotona 3vuotiaaksi asti.

Okei, vedetään henkeä sisään ja vastataan. Ennen kuin poistat varmistimen pyssystäsi, muistutan, että on erilaisia perhetilanteita ja -kokoonpanoja, taloustilanteita ja tulevaisuuden ennusteita, jaksamistasoja ja mielenterveyden tiloja ja NIINPÄ kaikki on suhteellista ja jokainen perhe tekee itse omat johtopäätöksensä jne…

Ja  vastaan tähän nyt siltä kannalta, mitä MEIDÄN perheessämme on ajateltu lapsen kehittymisen, kasvun, vanhempien ja lasten  jaksamisen, perheen talouden ja työtilanteen yms. kannalta.

– Uskomme kiintymyssuhdeteoreetikoihin, jotka sanovat että alle kaksivuotiaana lapsi elää sitä kiintymyssuhteen muodostamisen kannalta tärkeää aikaa ja hänelle on silloin hyväksi että häntä hoitavat hänelle tutut, läheiset, turvallisina koetut ja pysyvät henkilöt.

Päiväkotihoito ei pysty ainakaan pääkaupunkiseudulla tarjoamaan pientä ryhmää ja pysyviä hoitajia, koska täällä työntekijöiden vaihtuvuus on suurta ja sijaiset päivittäistä seuraa. Olemme molemmat työskennelleet päiväkodissa – Mies 11 vuotta ja tämä on tilanne havaintojemme mukaan.

Onpa jossakin tutkittu, että alle 3-vuotias pystyy rakentamaan kiintymyssuhteiden opettelun kannalta merkittävän suhteen vain kolmeen aikuiseen yhtä aikaa. Jos kaksi näistä suhteista on vanhempiin, niin…ehkä sitten perhepäivähoito olisi alle 3-vuotiaalle se paras päivähoitomalli kotihoidon lisäksi.

– Alle kolmivuotias on vasta sosiaalistumassa, opettelee elämän arjen sääntöjä ja siksi on hyvä, että hän saa niitä opetella mahdollisimman pienessä hoitoryhmässä, tuttujen ja pysyvien lasten ja hoitajien kanssa.

Monesti päiväkodissa esimerkiksi ei ehditä puuttumaan lasten välisiin kinasteluihin ja arjessa on tavallista, että vahvempi jyrää pienempäänsä. Joukko tuttuja lapsia aloitti elokuussa päivähoidon. Nyt näissä perheissä on huomattu, että lapsi on syksyn aikana oppinut myös kiroilemaan, lyömään, tönimään, nappaamaan leluja muilta… ja nyt perheissä käydään keskusteluja päiväkodin hoitajien kanssa, jotta hoitajat yrittäisivät parhaansa mukaan kitkeä näitä taitoja pois. Vanhemmat tekevät vastaavaa kasvatustyötä sitten omalta osaltaan kotona, mutta tehtävä on toivoton, jos lapsi saa 8-10 tuntia hereilläoloajastaan yhdensuuntaista mallia ja vain 4 tuntia toisenlaista.

– Meillä ainakin lapsi oppi vasta kahden –  kahden ja puolen vuoden iässä ilmaisemaan itseään sen verran hyvin, että luotan hänen pystyvän selittämään ajatuksiaan, tarpeitaan ja tunteitaan myös muille kuin meille vanhemmille. Tuntuisi yksinkertaisesti pahalle viedä oma lapsi hoitoon isoon lapsiryhmään silloin, kun hän ei pysty vielä ilmaisemaan itseään ja kysymyksiään.

– Päiväkodissa tiukka arkirytmi, jota täytyy niin suurella porukalla toki noudattaa,  ovat tekijöitä jotka voivat stressata lasta. Kotihoidossa/perhepäivähoidossa on mahdollista joustaa esim. lapsen vireystilojen mukaan. Esim. kun lapsi on yöllä nukkunut huonosti, nähnyt painajaisia tms. hänen väsymyksensä voi ottaa päiväohjelmaa paremmin suunnitellessa huomioon.  Sama tilanne esim. kun lapsi on toipumassa flunssasta, ikävöi vanhempiaan, on alakuloinen muuten vaan….

– Kun molemmat vanhemmat ovat haastavassa työssä ja päivähoitopaikka ei jousta aukioloajoissa, arki on yhtä kellokalleilua. Nyt työssä ollessani näen lastani noin 3 tuntia arki-iltoisin ja tunnin verran aamuisin. Niistä neljästä tunnista ainakin kaksi on sitä ankeinta syö nyt – kiire jo on – pue – pitää olla jo menossa – syö nyt – pesulle – nyt nukkumaan – pää takaisin tyynyyn -kiristelyä.  Arkeen ei mahdu montaa leppoista yhdessä olon hetkeä.  Meillä ainakin lapsi monesti toivoo: Äiti, älä lähde minnekään. Jäädään kotiin. Ollaan yhdessä kotona.

– Infektioiden määrä päiväkotilapsilla: alle 3-vuotias vielä rakentaa vastustuskykyään ja päiväkotien suuret lapsiryhmät altistavat lukuisille infektioille. Meillä lapsi oli 2 vuoden ikään  erityisen altis kehittämään jokaisesta nuhasta korvakierteen, ennen kuin korvien putkitus ja kitarisaleikkaus  sitten paransivat tilanteen eikä jokainen flunssa johda enää jälkitauteihin.

Lisäksi haluaisin vielä sanoa jotakin siitä, että  vanhemman tulee jotenkin erityisesti haluta olla kotona. Elämässä on paljon asioita, jotka vetävät yhtä aikaa eri suuntiin. Toisaalla on työ, toisaalla väsy arjen kiireeseen. Toisaalla omat sosiaaliset tarpeet, toisaalla lapsen sosiaaliset tarpeet. Toisaalla palkka, toisaalla niukempi talous. Toisaalla tämä hetki, toisaalla tulevaisuus.

Ei kaikkea, mitä päätetään oman perheen tulevaisuuden kannalta, tarvitse erityisesti haluta. On asioita, joita tehdään enemmän järki- kuin haluperustein. Toki lapsen kanssa kotiin jäävän hoitajan tulee olla tehtävästään sen verran motivoitunut ja riittävillä voimanrippeillä varustettu, ettei vanhemman omat ongelmat nollaa kotihoidon muita etuja.

Meillä on kaiken ylläolevan ja monen, monen muunkin asian valossa järkeilty noin.

6 responses to this post.

  1. Tämä aihe herättää vaan aina kiivasta keskustelua. Itsekin aina uudelleen ja uudelleen ärsyynnyn, hermostun, puolustan, väitän vastaan… 😉 Juu. Tietysti on monia eri tilanteita, ja tietysti vanhempien pitää saada päättää kuten parhaalta tuntuu. En minä siihen haluaisi puuttua, ja tiedän, että te olette ihan varmasti asian todella miettineet.

    Mutta mutta. Aina kun todetaan että lapsen olisi hyvä olla kotona 2,5 vuotiaaksi tai 3 vuotiaaksi … Kun ei täällä Ruotsissa juuri kukaan tosiaan ole kotona lapsen kanssa 2 vuotiaaksi asti. Onko se sitten sitä, ettei kukaan halua, vai ettei yhteiskunta kannusta siihen, vai että painotetaan eri tutkimustuloksia kuin Suomessa…? En ole kertaakaan kuullut ko tutkimustuloksista täällä. Tuntuu, että kukin valitsee mitä haluaa kuulla. Täällä puhutaan sosiaalistumisesta, miten tärkeää on että jo parivuotiaalla on seuraa ja sosiaalisia suhteita (missä maassa muuten ollaan sosiaalisempia noin yleisesti, voisi kysyä…? 🙂

    Suomi on yksi Euroopan kotiäitivaltaisimmista maista kotihoidentuen ja tämän ”alle 3vuotiaan on hyvä olla kotona” ajattelun kannustamana. Kannustettaisiin edes isiä jäämään kotiin, mutta ei. Edelleen on jotenkin outoa että isä jää isyysvapaalle. Ja miksi sekin on isyysvapaa, miksi ei vaan vanhempainvapaa? Kun on tottunut Ruotsin systeemiin, Suomen systeemi tuntuu aika kankealta ja takapajuiselta.

    Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, ett pieni lapsi tarvitsee pienen päiväkotiryhmän ja tutut hoitajat. Ja kun sitä ei Helsingissä tunnuta voivan tarjota, ehkä perhepäivähoito on hyvä ratkaisu?

    Vastaus

  2. Posted by Mary on 04/11/2009 at 15.54

    Perhepäivähoito ei ole mielestäni paras ratkaisu. Näin ei ollut ainakaan tyttäremme (nyt 6-v eskarilainen) hoitouran alkutaipaleella. Aloitimme siis keväällä 2004, tytön ollessa 10-kuinen pph:lla, joka ikävä kyllä sairastui AINA kun joku lapsista sairastui.. nuhaan, flunssaan, korvatulehdukseen jne. AINA sunnuntai-iltana sai pelätä että mihis sitä nyt tyttö viedään kun maanantai-aamu koittaa. Meillä oli NELJÄ (4) eri varahoitopaikkaa minne viedä se 10-kuinen – 1v3kk vanha tyttö. Joskus paikka oli aivan outo, uusi, missä EI oltu käyty tutustumassa etukäteen. Tämä loppui elokuussa kesäloman ja korvien putkituksen 😉 jälkeen kun päästin päiväkotihoitoon.
    Täällä Rovaniemellä meille sattui yksityinen päiväkoti, joka osoittautui ehkä parhaimmaksi päiväkodiksi täällä. Nyt tytär on eskarissa samaisessa päiväkodissa ja pikkuveikka aloittanut uransa samaisessa päiväkodissa pienten ryhmässä. Tytärtä 1v3kk ikäisestä asti hoitaneista hoitajista 6 hoitajaa työskentelee edelleen samassa hoitopaikassa. Tietysti vaihtelua on ja jopa hoitajat vaihtelevat keskenään ryhmiä, etteivät ”kyllästy” tjn?
    Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen päiväkotipaikkaan. Me jouduimme valitsemaan työn (ja rahan) kotiinjäämisen sijaan. Ikävä kyllä äidin ”ammattia” ei arvosteta juuri ollenkaan.

    Vastaus

  3. Posted by elanor on 06/11/2009 at 21.20

    Mä ajattelen monessa kohtaa samoin. Suunnittelen olevani kotona kunnes pikku-E on kaks, ja sen jälkeen tuntuis hyvältä perhepäivähoito. Tosin yksityinen sellainen, totta totisesti, on omien kokemusten valossa mycket bättre kuin kunnallinen. MUTTA. Siinä vaiheessa iso-E on jo 4,5-vuotias eli ihan ikäloppu, ja luulen että sitä vois enempi kiehtoo silloin jo ihan päiväkoti. Ehkä. Emmää tiiä! Muutenkin ressaa vähän että mistä mä kaivelen sille ikäistään ja vähän vanhempaa seuraa, jota se varmasti enenevässä määrin alkaa tässä kaipailla. Hirveen helposti kun kaikki 3+ -ikäiset on päivähoidoissa eikä niitä löydä MISTÄÄN. Sit kaikki puistot ja perhekerhot pursuaa vaan jotain yksvuotiaita eli Empun mielestä tasan vauvoja ja ihan epäkiinnostavia henkilöitä. Mitä oon ollu ymmärtävinään niin tässä lähiseurakunnassakin pääsee päiväkerhoon vain 4v täyttäneet. Nyyh.

    Vastaus

  4. Posted by Minna on 12/11/2009 at 16.15

    Eipä taida tähänkään asiaan löytyä yhtä oikeaa ratkaisua. Myös täällä Ranskassa painotetaan tuota Mari-Johannan mainitsemaa sosiaalistumista, ja olen tainnut itsekin tulla ainakin osittain aivopestyksi asian suhteen. En niin, että olisin laittanut lapseni 2,5 kk iässä hoitoon (tavallista Ranskassa), mutta nyt kun 3-vuotiaani on ranskalaisittain ”koulussa”, olen tullut siihen tulokseen että se onkin ihan hyvä juttu. On oppinut kovasti uusia asioita (luultavasti enemmän kuin mitä kotona olisin osannut opettaa) ja on rohkea myös vieraiden aikuisten kanssa. Voi tosin olla, että Suomessa ajattelisin eri tavoin. Maassa maan tavalla.

    Vastaus

  5. Posted by Tiitu on 15/11/2009 at 22.24

    Jaan ajatuksesi hyvinkin pitkälti, samoin perustein. Tuntuisi tosi pahalta laittaa lapsi, joka ei vielä kovinkaan hyvin osaa sanallisesti itseään ilmaista, päiväkotiin isoon lapsiryhmään vaihtuvien hoitajien armoille. Perhepäivähoito olisi muuten potentiaalinen vaihtoehto, mutta alueellamme on tasan yksi pph, jonka huomaan en valitettavasti lastani voisi kuvitella. Vaihtoehdot ovat siis aika vähissä.

    Emme ennen lapsen syntymää juurikaan miettineet sitä, miten pitkään haluaisimme lasta kotona hoitaa. Vasta oman lapsen syntymä ja kasvu, sekä kiintymyssuhdeteoreetikoiden varsin järkeenkäypiin ajatuksiin tutustuminen tekivät selväksi sen, ettei meidän lapsemme paikka ole päiväkodissa ainakaan alle 2-vuotiaana, mieluiten ei ihan vielä silloinkaan.

    Mitä tulee ihmisten sosiaalisuuteen, niin aivan suoraviivaista yhtäläisyysmerkkiä ei oikein voida vetää minkään hoitomuodon ja sosiaalisuusasteen välille. Valtaosa esim. Saharan eteläpuolisen Afrikan lapsista ei päivähoidossa ole ja sielläpäin ihmiset tuppaavat olemaan kovasti paljon sosiaalisempia kuin missään Euroopan maassa. Sielläpäin maailmaa kasvastusfilosofiana on ajatus siitä, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä ja sen kyllä allekirjoitan täysin: ei tämä ydinperhemalli ja pitkä kotihoito (yleensä vielä yksin äidin kanssa) mielestäni ole missään määrin ideaalein tapa lasta kasvattaa. Harmi vaan, että koko kylän (edes pienemmässä mittakaavassa) saaminen mukaan kollektiiviseen kasvatustehtävään on täällä meillä aika lailla utopiaa.

    Meillä on kohtalaisen menestyksekkäästi onnistuttu yhdistämään kaksi työtä ja lapsen kotihoito tähän asti, mutta nyt olemme palkkaamassa ystäväperheen kanssa hoitajan kotiin lapsillemme. Se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta nyt, kun jatkuva yötyöskentely ja yhteisen vapaa-ajan puute alkaa käydä turhan raskaaksi. Ja yllättävää kyllä, taloudellisesti tulee edullisemmaksi palkata hoitaja kotiin kuin viedä lapsi kunnalliseen päivähoitoon, kiitos kasvaneiden kuntalisien.

    Vastaus

  6. Kiitos kaikille kommenteista!

    Meillä on ollut hyvää tuuria: perhepäivähoitaja on ollut terveenä koko ajan eikä mitään varahoitokuvioita ole tarvinnut testailla. Varapaikat kyllä onneksi on olemassa ja hiiden hoitajat ovat Pöpöläiselle jossakin määrin tuttuja, sillä kaikki kulmakunnan yksityiset perhepäivähoitajat käyvät samassa kerhossa jossa lapset leikkivät keskenään.

    Mutta vielä tuosta sosiaalistumisesta: se on niiiiii-in monin tavoin ymmärretty sana tässä yhteydessä.

    Käsitykseni mukaan pienen, alle kaksivuotiaan tärkein kehitystehtävä on luoda yksi turvallinen ihmissuhde, se kiintymyssuhde. Sen suhteen perustalta opitaan sitten suhtautumaan omaan itseen, toisiin ihmisiin ja sitten myös muuhun maailmaan (esim. luottavaisesti/epäileväisesti). Tähän suhteeseen perustuvat myös esim. empatian ja oikeudenmukaisuuden tunteiden oppiminen. Sosiaalistuminen siinä mielessä, että opitaan ryhmässä olemisen sääntöjä, aloitteellisuutta, huomioon ottamista ym. voi tapahtua vasta tämän kiintymyssuhteen pohjalta ja perusteella. Eli kiirettä ”sosiaalistua” ei ole ennenkuin perusta on tehty, eli vasta parin-kolmen ikävuoden jälkeen.

    En tiedä, miksei Ruotsissa puhuta tästä. Onko se yhteiskunnallisesti tabu aihe, jonka tiedostaminen aloittaisi liian monien asioiden muutoksen? Toisaalta, eipä tästä Suomessakaan ole laajemmalti keskusteltu ennen kuin nyt 2000 -luvulla. Kehityspsykologian vankkana pohjateoriana se on käsittääkseni ollut jo useita vuosikymmeniä.

    Mutta kun lapsi kasvaa, hänen kykynsä ottaa vastaan maailmaa kasvavat. Kirjoitinkin, että haluaisin että pieni, oman kokemuksen mukaan noin alle 2,5 -vuotias lapseni saisi vielä olla kotihoidossa ja senkin jälkeen mielellään jonkin aikaa pienessä ryhmässä, esim. perhepäivähoidossa. Kolmivuotias varmasti jo hyötyy ryhmässä olemisesta, kunhan se ei ylitä hänen jaksamistaan ja kantokykyään, vaan tulee hänelle sopivan kokoisina annoksina. 4,5 -vuotias, kuten Elanor kirjoitti, varmasti kaipaa sitä jo todella.

    Näitä hoitokuvioita miettiessä kannattaa varmasti erotella tarkkaan, minkä ikäisestä lapsesta milloinkin puhuu. On aivan eri asia puhua vauvasta, jonka vanhempien mahdollisuudet pitää vanhempainvapaata päättyvät lapsen ollessa 9 kuuukautta vanha ja vaikkapa puolitoistavuotiasta, tai jo vielä kolmivuotiaasta.

    Ja se 6+6+6+ -malli tai edes 5+5+5+ -malli, josta on myös puhuttu, olisi todella tervetullut Suomeenkin.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: