Pehmoilua

Kyläilimme kavereiden luona. Heille on piiitkän yhdessolon jälkeen sittenkin tulossa lapsi.

Oli kuin olisin mennyt tapaamaan itseäni kaksi ja puoli vuotta sitten.  Odottajaa, joka oli kankeana miettiessään, millaisen elämänmuutoksen kouriin hän on antautunut. Uranaista, joka suunnitteli palaavansa töihin heti kun lapsi on puolivuotias, ja mietti jo, kenelle saisi lapsen tuon ikäisenä hoitoon. Äitiä, joka inhosi mammoittelua eikä todellakaan halunnut kenenkään koskettavan mahaansa. Naista, joka muistutti kuinka olin vielä  kuukausi ennen Pöpöläisen laskettua aikaa puuskahtanut, että saisikohan tämän jotenkin vielä peruttua.

Ja tiedättekö, minua kylmäsi.

Vähän jopa pelotti lapsen puolesta.

Koska itse olen ollut aivan samanlainen ja vielä kylmempi. Pelokkaampi. Takertuneempi omaan elämääni.

Muistan, miten odotusaikana suunnittelin, että lopettaisin imettämisen viimeistään kuuden kuukauden iässä jotta voisin palata tuolloin  työelämään.  Muistan, kuinka rehvastelin: Leikkaan sitten vaikka tissit puukolla irti jos lapsi ei niistä muuten luovu.

Voi äly hoi.

Inhosin, kun kaikki puhuivat siitä, miten ”kyllä sinä sitten ajattelet niistä asioista eri tavalla”.  Kummastelin kun muut yrittivät sanoa, miten äitiys tulisi ja muokkaisi minua. Kuulosti kamalalle kuulla ennustuksia siitä, kuinka minusta tulisi itselleni aivan vieras ihminen, joka arvostaisi kaikkea sitä, mikä nyt tuntuu tylsälle ja mahdottomalle.

Kun kyläperheen tuleva isä illan aikana ilmoitti, että hän ei aio sitten vaihtaa yhtään kakkavaippaa, en voinut olla nauramatta.

Voi hyvät hyssyrät.  Paljon on vielä opittavaa. Ne kakkavaipat kun  tulevat olemaan pulmista pienimpiä.

Mainokset

12 responses to this post.

  1. Posted by hna on 27/04/2009 at 19.58

    No huh huh! Kakkavaippoihin jos lyö rajan, niin siinä on sitten heti häviöllä. Sieltä tulee paljon muutakin kuraa päälle kuin kakkaa käsiin. Gagaa on todellakin sitä kevyttä kauraa…

    Vastaus

  2. Posted by nimivaaditaan on 27/04/2009 at 20.24

    Tiedätkö, mun veljeni ei ole eläessään vaihtanut yhtään vaippaa. Mutta on paras näkemäni isä ja lapset ja vaimo jumaloivat häntä.

    Mutta hei missä vaiheessa tapahtui se, että olit ensin menossa kesken ä-loman töihin ja sitten oletkin sitä mieltä, että alle 2-vuotiaan lapsen paikka ei ole hoidossa?

    Vastaus

  3. Posted by heini on 27/04/2009 at 20.37

    Musta on ehkä aika pelottavaa se, että tunnen/tiedän pari samanoloista ihmistä, joita äitiys ei ole muuttanut tippaakaan. Esim. lapsi on laitettu kaksikuisena hoitoon, koska äidin mielestä kotona on niin tylsää. Tuntuu pahalta lapsen puolesta, kun näkee, että äidin ja/tai isän käytös viestittää sitä, että lapsi on ylimääräinen, hankala, ja tiellä. (tietty jokaisella on joskus huonoja päiviä jne, mut ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan)

    Onneksi äitiys muutti sinua, ja toivottavasti muuttaa tätä toistakin 🙂

    Vastaus

  4. Posted by apuasi on 27/04/2009 at 22.41

    Tiedoksesi: Jos törmäät ongelmaan tai tulee asiaa WordPress.comista, niin nykyään se on mahdollista myös suomenkielellä: http://fi.forums.wordpress.com/

    Apuasi
    valvoja

    Ps. Voit poistaa tämän kommentin, jos haluat, halusin vain ilmoittaa tästä. Kiitos.

    Vastaus

  5. Posted by elanor on 28/04/2009 at 10.44

    Mä suivaannuin. Vähän.

    Siis MINKÄ TAKIA ”tehdään” lapsi, jos asenne on toi?

    Vastaus

  6. Posted by A:n äiti on 28/04/2009 at 14.34

    Kuulostaa meidän perheen tahtoikäiseltä, joka tahtoo ja ei tahdo, mutta tahtoo kuitenkin, mutta ei aina tiedä mitä tahtoo 😉

    Kakkavaipat ovat tosiaankin pulmista pienimpiä – ei tullut edes mieleeni murehtia moista asiaa.

    Toivottavasti odottajapariskunta löytää positiivisia asioita lapsen saamisesta. Kaikkea ei kannata ajatella valmiiksi olisi minun neuvoni.

    Vastaus

  7. Posted by A:n äiti on 29/04/2009 at 11.02

    Lisäyksenä aiempaan viestiini vielä semmoista, että vanhemmuus on herkkä aihe. Eiköhän ole ihan luonnollista, että jokainen funtsii millaiseksi elämä muodostuu lapsen syntymän jälkeen. Vanhemmuuteen kasvetaan lapsen kanssa eläessä, joten odottajille sallittanee kaikenlaiset tunteet ja ajatukset. Toivottavasti sekaan mahtuu mukaviakin ajatuksia ja iloista odotuksen pörinää.

    Vastaus

  8. 🙂 Ehkä kysessä on vastareaktio kaikkeen äitiyshössötykseen? Minä saatoin raskaana ollessani vaikuttaa varsin kylmältä koittaessani olla asettamatta itselleni liian korkeita äitiyden rajoja. Oman pään sisällä itselleen ja äitiydelleen kuitenkin asetti todella suuret vaatimukset: tää on se juttu, jota ei saa mokata.

    Inhosin vatsani taputtelijoita, en pitäisi siitä mahdollisen toisenkaan raskauden aikana… Masu on edelleen osa minun kroppaani ja sitä ei pidä tulla taputtelemaan ilman ”vihreää valoa”.

    Luulen, että kaverisi koittaa peittää kovien mielipiteiden alle oman huolensa äidiksi ”muuttumisesta”. Äitiys on niin iso juttu kuitenkin…

    ps. oon lukenut sun blogia jo aika kauan aikaa, mutta en muista, olenko jättänyt mitään puumerkkiä aiemmin.

    Vastaus

  9. Posted by Kukannuppu on 29/04/2009 at 16.56

    Äiitys ON pelottavaa ja oman minän muuttuuminen on pelottavaa ja oman arjen muuttuminen ON haastavaa.

    Ja itse olen siis ollut kaikkea sitä mitä kaverinikin, ja vielä pahempaa. Ainoastaan tuossa kakkavaippa-asiassa en ole ollut yhtä ehdoton 😉 Elämää ja eritteitä…

    Jännä tilanne: ymmärrän kaveriani/vanhaa itseäni mutta nyt myös kuulen ajattelumme kireyden, kovuuden ja pelokkuuden.

    Vastaus

  10. Posted by Kukannuppu on 29/04/2009 at 17.28

    Vielä siitä mielenmuutoksesta, jota Nimi vaaditaan kyselee. Kyllä mulla on ollut mielessä jo kauan, että alle 2-vuotiaalle kannattaa yrittää järjestää kodinomaiset hoito-olosuhteet, jos vaan mitenkään on mahdollista. Mieheni on kasvatusalalla töissä ja itsekin olen päiväkodeissa sijaistanut. Päiväkodin arjen näkeminen on osaltaan johtanut tähän ajatukseen. Meillä oli tässä asiassa siis harvinaisen selkeä ja yhtenäinen näkemys…Ja oman lapsen kehityksen seuraaminen on vahvistanut sitä. Teimmekin jo ennen raskautta sellainen sopimuksen, että mieheni jäisi kotiin lapsemme kanssa äitiyslomani jälkeen.
    Mutta nyt, kun kakkoskierroksen plussia ja miinuksia kasailee ja uuden lapsen tekoyritystä mietiskelee, tätäkin ajatusta tulee taas tarkastella uudelleen. Jos meille tulisi uusi lapsi, kotihoitovuoro pomppaisi varmaan mulle. En usko että Mies haluaa uutta parin vuoden kotihoitoputkea ihan pikaiseen aloittaa…

    Vastaus

  11. Mäkin luulen, että kovuus on pelästynyt reaktio siihen voimakkaaseen tunteeseen, jonka vanhemmaksi pikkuhiljaa kasvu saakin yllättäen aikaan. Sitä pelästyy voimakkaita tunteita ja ihmiset reagoivat siihen eri tavalla. Lisää myllerrystä on luvassa, kun vauva sitten putkahtaa maailmaan ja saa vanhempiensa tajunnan räjähtämään.

    Vastaus

  12. Olen itse ollut kuvaillun kaltainen ”odottaja”. Palasin töihin, kun poikamme oli reilut 5kk ja puolisoni jäi kotiin. Näin muutaman kuukauden töissä olon jälkeen mieli on sen verran muuttunut, että jos toisen lapsen saamme, jään pidemmäksi aikaa kotiin. Onneksi työskentelen sellaisessa asemassa ja työyhteisössä, että olen voinut tehdä 6h työpäivää, joten erossa olo aika on kohtalaisen lyhyt. Äiti-ihmisenä mielessä pyörii kaiken maailman syyllisyyden tunteet siitä miten olen pienen jättänyt ja miten poika varmaan joskus aikuisena vihaa äitiään jne. Kuten sanottu, sitä ei voi silloin raskausaikana tietää miten se pieni ihminen tulee elämän muuttamaan..

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: