Pääparka

Joka päivä huomaan miettiväni

toista kierrosta,
pikkukakkosta,
uutta yritystä,
toisen lapsen tekoa.

Olen aina tiennyt, että jos lapsien tekoon joskus ryhdyn, haluan niitä sitten useamman. Että joko lapsia ei tule koskaan tulemaan tai sitten niitä täytyy olla useampi.  Lähes ainoana lapsena kasvaneena en halua moista lapsuutta kenellekään toiselle.

Ja nyt tuo lupauksen lunastaminen kaivaa mieltäni. Yhtenä päivänä laskeskelin tuttavaperheitämme, ja tajusin, kuinka suuri osa niistä on yksilapsisia. Todella moni. Näyttäähän tuo elämä noinkin menevän. Aika monessa perheessä on myös kaksi lasta huomattavan suurella ikäerolla. Esikoinen voi olla vauvan tullessa jo esikoululainen.

Eihän minun tietenkään tarvitse itseäni tähän lupaukseen hirttää, mutta …

Kun tuo ykkönen vihdoinkin  osaa syödä ja nukkua, niin, olisiko jo aika?
Kun maaginen kolmeviis tulee kesällä täyteen, niin vielä saattaisi olla mahdollista?
Kestäisivätkö päät – ala- ja yläpää?

Vähältä piti, ettei asia ratkennut luonnostaan. Piti nimittäin käydä apteekissa ostamassa uusi satsi e-pillereitä, mutta suureksi yllätyksekseni farmaseutti ilmoittikin, ettei käyttämääni merkkiä ole toistaiseksi saatavilla, sillä maahantuoja ei jostakin syystä pysty toimittamaan uusia eriä kauppoihin. ”Ota yhteys lääkäriisi,” oli neuvo.  Hetken aikaa olin jo valmis ottamaan tämä kohtalon sormena, taivaallisena tietona siitä, että NYT on sen aika. Muutaman päivän päästä kuitenkin kävelin lähiömme pikkuapteekkiin – ja heillä oli käyttämääni merkkiä laatikkokaupalla.

Joitakin viikkoja sitten juttelin tuttavani kanssa. Hän oli järjestelemässä kaikkia pieneksi jääneitä lastenvaatteitaan kirpputorimyyntiä varten. Mieleeni nousivat parin vuoden takaiset keskustelumme, joissa hän kertoi, että toinen lapsi saisi tulla vaikka heti. Varovasti kyselin, että ovatko he varmoja, ettei vauvanvaatteille tule enää omaa käyttöä. Vastaus löi ällikällä: ”Meille selvisi, ettemme pysty saamaan lisää lapsia. Se oli yllätys, sillä mitään sellaista ei tullut ilmi, kun odotin poikaamme. Meidän perheeseemme kuuluvat nyt me kolme. Onneksi on näin, eikä niin että meitä olisi vain kaksi.” Sydämeni tykytti ja päässäni suhisi. Sain sähköiskun, joka säikäytti. Niinpä niin.  Noin voisi käydä meillekin. Minä, jolla on aina kaipuu jonnekin muualle, aina hinku jotakin enemmän – olenko osannut täysin nauttia tästä yhdestä, tästä Pöpöläisen pikkulapsiajasta – jos vaikka tällaista ei koe enää koskaan uudelleen?

Ja ne käytännön asiat…  Kun arki on tällaista juoksemista, niin miten tätä rallia ehtisi polkea kahden lapsen kanssa? Miten käytännön logistiikka? Miten täältä mökistä ikinä pääsisi ihmisten ilmoille kahden kanssa? Miten selviäisin tuosta sohjoisesta ylämäestä tuplarattailla? Kauhulla muistelen puistossa tapaamaani kolmen lapsen äitiä, joka vino hymy suupielessään kertoo, miten hänen viikon kohokohtansa on käynti viiden kilometrin päässä olevalla keskikokoisella ostarilla.

Ja vielä tämäkin. Mies on suunnitellut olevansa kotona nyt tämän vuoden loppuun saakka. Jos meille tulisi vauva joskus tuossa ensi vuoden puolella, Pöpöläiselle se tarkoittaisi tarkoittaisi jatkoa kotihoidon mahdollisuuteen, tai miten sen nyt ottaa.

Mutta koska meidän kummankaan ihanteemme eivät salli lapsen viemistä kokopäivähoitoon alle kaksivuotiaina, tarkoittaisi uuden lapsen kohdalla tämä todennäköisesti siis sitä, että nyt olisi minun vuoroni jäädä kotiin heti kerralla pitemmäksi ajaksi. JA ….. tämä taitaakin olla tässä prosessissa nyt tällä hetkellä se vaikein asia.

Kun kerran tämä äidin roolin hakeminen on yhdenkin kanssa  ollut näin työlästä, niin miten pääni kestäisi usean vuoden mittaista kotiäitiyttä?

6 responses to this post.

  1. Posted by Nyy on 05/04/2009 at 18.29

    Kuulostaa hyvin tutulta, kuin omasta kynästä kirjoitettu… Ihmiset aina sanoo, että ei asia miettimällä miksikään muutu. Pitää vaan uskaltaa ottaa se ensimmäinen loikka. Tunnen monia perheitä, joissa pieniä lapsia on useampia kuin yksi (tai kaksi), ja nostan hattua heille. Itse kun en ole mikään äitiyden perikuva tai ainakin uuteen rooliin tottuminen on kestänyt kauemmin kuin osasin ikinä odottaa. Silti toivon toista lasta. Hullua, sanoisinko!

    Vastaus

  2. Posted by elanor on 06/04/2009 at 11.39

    Tuttuja ajatuksia. Ja edelliseen kommentoijaankin viitaten äitiys ei ole täälläKÄÄN ollut mikään läpihuutojuttu (tod.), vaan aiheuttaa kaikenlaisia pähkäilyjä ja frustraatioita silloin ja tällöin. Useinkin. Silti jotenkin oli kans se olo, että jos kerran on yksi, niin sitten pitää olla vähintäänkin se toinenkin. Nyt ku on sitte pulla uunissa, niin eipä auta ku ootella mitä tuleman pitää. Uskon, että monella tapaa toinen kierros voi olla helpompi, ainakin mitä tulee siihen äitiyteen. Toki sitten tulee varmasti ihan uudenlaisia hankaluuksia ja väsymystäkin.

    Vastaus

  3. Posted by H. on 08/04/2009 at 21.49

    Tuttuja ajatuksia minullekin – olen itse kahden lapsen isä. Lapsilla on ikäeroa vuosi ja kolme kuukautta, ja ensimmäinen vuosi kahden pienen lapsen kanssa oli hyvin sumuisa ja vaikea. Eikä toinenkaan ollut helppo.

    Mutta nyt kun nuorimmainen lähestyy kolmea… Lasten ikäero on niin pieni, että ne ovat kuin paita ja peppu. Täysin erottamattomat. Ne pystyvät jo hyvin leikkimään yhdessä ja ne pitävät toisilleen hienosti seuraa. Jos ikäero olisi ollut isompi, yhteys ei välttämättä löytyisi niin helposti. Tuttavaperheistä näkee, että kahdenkin vuoden ikäerolla homma ei toimi ihan niin hyvin, pidemmistä ikäeroista puhumattakaan.

    Nyt tuntuu, että kannatti pyrkiä mahdollisimaan pieneen ikäeroon. Mutta oli se aika karseaa aluksi.

    Vastaus

  4. H.
    Huh, hurjaa ja mahtavaa kuulla suoraa puhetta pienistä ikäeroista. Kukahan se jossain vihjaisikaan (humoristisesti siis), että monen äidin suosittelema kahden vuoden ikäero on vain kavala salajuoni, jolla halutaa toistenkin joutuvan samaan liemeen kuin missä on itsekin ollut…

    Meillä kyllä ei siis vaan oltais millään venytty tuohon pieneen ikäeroon. Nyt meni perheen kokonaisvaltainen hyvinvointi kaiken edelle. Uskon kyllä että kaikenlaiset sisaruussuhteet, kunhan niitä vain on, rakentavat, vaikka ikäeroa olisi 10 vuotta.

    Nyy, Elanor: mitä aiotte tehdä/mihin suhtautua tällä kierroksella eri tavalla kuin aikaisemmin?

    Vastaus

  5. Posted by elanor on 12/04/2009 at 19.24

    Mä aion ottaa rennommin. Toivon ja jopa vähän uskon siihen, että se on mahdollista. Yritän olla sekoamatta siitä rytmittömyydestä. Aion uskaltaa huomata ja jopa ilmaista ääneen, jos ja KUN vintti alkaa pimetä. Toivon tajuavani tällä kertaa sen, että aika menee kovin nopeasti, ja loppupeleissä HYVIN pian se älyvapaa vastasyntynyt onkin varsin symppis 2-vuotias. Ja tässä valossa yritän myös edes rahtusen verran nauttia siitä vauva-ajasta, sikäli mikäli kun se on mahdollista.

    Jälkikäteen oon tajunnut, että viimeks pelkäsin kuolllakseni koko vauvaa. Olin ihan hermorauniona, kun en voinut tietää, milloin se aikoo seuraavaksi syödä/nukkua/herätä/huutaa. En kyennyt ryhtymään mihinkään, mikä olisi voinut jäädä kesken, ja julkisilla paikoilla pelotti että huuto alkaa eikä lopukaan. Nyt luulen olevani vähän paremmalla itseluottamuksella varustettu. Siis toivottavasti.

    Vastaus

  6. Posted by Nyy on 15/04/2009 at 21.08

    Nyy, Elanor: mitä aiotte tehdä/mihin suhtautua tällä kierroksella eri tavalla kuin aikaisemmin?

    Elanorin kommentti vie sanat suustani. Mäkin ottaisin rennommin. Ainakin aikoisin. Eniten toisen lapsen syntymässä jännittäisi se, että jos pieni ei olisikaan terve tai meille rantautuisi kaikkien aikojen hirvein koliikki ja allergiavuosi. En ole varma, jaksaisinko sellaista. En meinannut jaksaa ensimmäisenkään kohdalla, ja hän on sentään kaikin puolin terve! MUTTA kuten Elanor totesi, aika menee nopeasti. Kamalastakin väsymyksestä voi selvitä. Eikä vauvaperheen elämä ole pelkkää tuskaa, on siinä paljon hyvääkin.

    Mäkin muistan pelänneeni lastani silloin ihan alussa. Se oli kamala tunne. Kun kukaan ei ollut koskaan kertonut mulle, että niinkin voi käydä! Mutta se on ilmeisesti normaalia ensimmäisen lapsen kohdalla. Ehkei enää toisen?

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: