Kotikolossa

Lentokentällä oli vastassa väsynyt isompi mies ja epäuskoinen pikkumies. Kun pääsimme halailemaan, meiltä kaikilta pääsi iso yhteinen itku. Olimme helpottuneita siitä, että koettelemus oli ohi.

Autossa matkalla kotiin Pöpöläinen mökötti: yritti katsella coolina ikkunasta ulos, eikä vastannut jutteluuni. Välillä huomasin, kuinka lapsi katseli minua salaa: On se totta, äiti on täällä taas. Kotona Pöpöläinen kiipesi syliini ja pysytteli siinä koko illan kuin pieni koalakarhu. Äiti on tässä! Jos pidän äidistä kiinni, niin se ei enää häviä.

Viikot matkalla menivät hitaasti ja raskaasti. Pysyin hajuilla kotiperän tapahtumista silloin tällöin vaihdettujen tekstiviestien avulla. Ensimmäisellä viikolla Pöpöläinen ei ollut poissaoloani juuri huomannutkaan. Toisella ja kolmannella viikolla mies oli saanut kymmeniä kertoja päivässä kuulla, kuinka ”äiti ei ole, äiti tulee.”. Jokainen minusta muistuttanut esinekin oli muistettu nimetä: äitin. Mummilassa kuultiin: ”äiti ei oo, mummi on.”

Onneksi lapsella kuitenkin pysyi koko matkani ajan luottamus siihen, että äiti todellakin tulee, eikä ole lähtenyt lopullisesti. Ikävää oli hoidettu peukalon imemisellä ja pitkiä sylituokioita istumalla. Ennen matkaani jo aika hyvälle mallille ehtineet pottahommat kärsivät reissustani selvää takapakkia: potta pysyi puhtaana koko matkani ajan. Luottamus elämään ja äitiin ovat kuitenkin palautumassa: alkuviikosta lapsi vielä parahti itkuun, kun vedin takkia eteisessä ylle. Eilen kävin ensimmäistä päivää töissä, eikä päivän poissaoloni teettänyt Pöpöläiselle kauhukohtauksia. Tänä aamuna pottaankin saatiin ensimmäinen saalis.

Lentokentällä miehiäni halatessani luulin, että koettelemuksemme olisi ohi ja nyt alkaisi rauhallinen laskeutuminen jouluun. Kotiinpaluu ei kuitenkaan ollut iloinen. Juuri ennen matkalle lähtöäni olin nimittäin saanut kuulla äitini käyneen lääkärillä sekalaisten oireidensa vuoksi. Matkalla sain siskoltani tekstiviestin, jossa kaiken muun arkisen lisäksi luki: äidin koepalavastaukset eivät ole vielä tulleet. Ajaessamme lentokentältä kotiin kyselin mieheltäni, tietääkö hän tästä enempää. Katseemme kohtasivat taustapeilissä, kun kuulin: kyllä sillä on se syöpä, munasarjoissa.

Tuon illan aikana putosin kylmään, mustaan veteen. Ei voi olla totta. Taas.

Isäni kuoli vajaat kymmenen vuotta sitten melanoomaan. Ja taas olisi edessä sama paska: hoidot, leikkaukset, selittämättämättömät kivut, toivon ja epätoivon vuoristorata kunnes lopulta tauti kuitenkin voittaa. Eikö ihminen saa pitää edes toista vanhemmistaan yli neljäkymppiseksi? Mutta ei, eipä tuo tauti lupaa kysele. Eikä elämässä jo aikaisemmin itkettyjen itkujen määrä suojele tulevilta itkuilta.

Munasarjasyövästä kertoviin esitteisiin ja artikkeleihin tutustuminen vei viimeisetkin toivon rippeet: se on yksi kaikkein tappavimmista syövistä. Näyttää siltä, ettei siitä oikeastaan parane – se voidaan saada hetkeksi hallintaan, mutta lopulta se tulee aina jatkamaan kasvuaan tai uusimaan.

Onneksi, onneksi tätä uutista ei kerrottu minulle tuonne matkan päälle. Järkytys on ollut suuri. Paljon pitää ajatustyötä tehdä, että löydän voimat edessä olevaan. Sitä ennen keräilen niitä täällä  kotikolossa rakkaitteni kanssa.

11 responses to this post.

  1. Posted by Tuuli on 04/12/2008 at 15.24

    Voimia. Kun en muutakaan osaa sanoa.

    Vastaus

  2. Posted by Outi on 04/12/2008 at 15.47

    Paljon voimia! Toivoa ei kannata menettää, sillä niin kauan kun on elämää, on myös toivoa. Vaikka syöpä olisi pahakin, siitä voi parantua. Jaksamisia ja kaikesta huolimatta rauhaisaa joulunodotusta!

    Vastaus

  3. Posted by Saana on 04/12/2008 at 16.30

    Voimia ja jaksamista toivottelen :o( Elämä on epäreilua. Toivottavasti äidilläsi kuitenkin on vielä paljon elinvuosia edessään.

    Vastaus

  4. Posted by Elina on 04/12/2008 at 21.01

    Olen todella, todella pahoillani. Syöpiin jos johonkin kaipaisin löytyvän ihmelääkettä. Kaikkiin syöpälajeihin tehoavaa. Olen menettänyt itsekin läheisiäni syöpään ja minulla kyseisen taudin pelko on aina läsnä. Se tauti on salakavala.
    Lähetän kamalan paljon voimia ja toivon monia, monia, monia elinvuosia äidillesi.
    Haluaisin sanoa jotakin lohduttavaa, mutta oikeita sanoja ei löydy.
    Pitäkää huolta toisistanne.

    Vastaus

  5. Posted by a:n äiti on 05/12/2008 at 9.46

    Jaksamista!

    Vastaus

  6. Posted by elanor on 05/12/2008 at 12.01

    Olen tosi pahoillani. Paljon voimia ja kaikkea hyvää!

    Vastaus

  7. Hirmuisia uutisia täällä. Voi, paljon voimia teille, jaksamista.

    Vastaus

  8. Posted by Tiitu on 07/12/2008 at 23.41

    Onneksi työmatkakoettelemus sujui loppujen lopuksi aika hyvin.

    Edessä olevaan koettelemukseen toivotan voimia ja jaksamista niin sinulle, äidillesi kuin koko perheellenne. Elämä on toisinaan kohtuutonta, mutta pidetään peukut ja varpaat pystyssä, että pääsette näyttämään pitkää kieltä todennäköisyyksille. Lämpimiä ajatuksia!

    Vastaus

  9. Kiitoksia kaikille ihanista voimahaleistanne! Elina, pahinta tässä on tuo piilossa olleen pelon osoittatuminen todeksi, ”ei voi olla totta taas” -tunne.

    Edessä on nyt todella pimeä vuodenaika, mutta nyt ensijärkytyksen jälkeen olen varovaisesti alkanut toivoa, että löytäisimme tarvittavia voimia matkan varrelta.

    Vastaus

  10. Posted by Suvi on 09/12/2008 at 10.29

    Lohdutuksena voin kertoa yhden selviytymistarinan: omalla äidilläni todettiin munasarjasyöpä 90-luvun alkupuolella hänen ollessaan vajaa viisikymppinen. Syöpä saatiin hoidettua eikä se uusinut. Nykyään äidilläni on jo pitkään virallisestikin ollut ”terveen paperit” eli ymmärtääkseni syöpään sairastumisen riski on hänellä tällä hetkellä sama kuin kenellä tahansa.

    Itse olin tuolloin äitini syövästä kuultuani samoissa tunnelmissa kuin sinä nyt, sillä kokemukseni syövästä oli yhtä huono: isäni kuoli paksunsuolensyöpään nelikymppisenä.

    Vastaus

  11. Posted by Ellipsi on 09/12/2008 at 15.34

    Haluan lähettää sinulle virtuaalisia voimahaleja. Elämä osaa tuon potkimisen taidon. Toivoa pitää silti aina olla.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: