Pitkiä päiviä

… on edessä sekä koti- että ulkorintamalla. Olen ensimmäistä kertaa sitten työhönpaluuni lähdössä työmatkalle, vieläpä heti kerralla kolmeksi viikoksi.

Joskus kesällä, kun matkasta piti päättää ja lähtöön oli vielä kuukausitolkulla, tällainen matka tuntui vielä ihan mahdolliselle. Nyt, kun lähtöön on kaksi vuorokautta, haluaisin peruuttaa typerän suunnitelmani heti.

Tunnen hirvittävää syyllisyyttä lähdöstäni. Miten Pöpöläinen pärjää, kun tajuaa parin yön jälkeen, ettei äiti ole vieläkään tullut? Miten Mies jaksaa pitkät päivät ja pimeät raskaat illat lapsen kanssa? Tämä tulee olemaan meille kaikille kamala ravistus irti vauva-ajan symbioosista. Seuraavat kolme viikkoa merkitsevät paitsi ensimmäistä poissaoloani Pöpöläisen luota, myös imetyksen loppumista. Koska Miehellä tulee olemaan matkani aikana myös omia menojaan, Pöpöläinen joutuu ajoittain uusien lastenhoitajien hoiviin. Edessä on  myös ensimmäinen mummolaviikonloppu pelkästään isovanhempien hoidossa.

Joka ilta Pöpöläistä nukuttaessani itken pienet itkut: taas on yksi päivä yhteistä aikaa vähemmän. En tiedä, miten kestän katsoa hänen nukahtamistaan tulevana sunnuntai-iltana: pieni väsynyt poika antaa unen tulla luottaen siihen, että hän voi herätä aamulla turvalliseen ja iloiseen päivään. Mutta maanantaiaamuna äiti ei olekaan kotona –  eikä tule pitkään aikaan.  Päivät varmaan sujuvat omalla painollaan, mutta mitä tapahtuu yöllä, kun Pöpöläinen tapansa mukaan herää huutaen äitiä, ja haluaa päästä kainalooni, mutta en olekaan siellä.  Mitenkähän kauan menee, ennen kuin Pöpöläinen lakkaa odottamasta minua takaisin?

Saapa nähdä, ketkä kaikki tästä traumatisoituvat. Tai jäävät yleensä henkiin.

Kun tulen takaisin, adventtikalenterin ensimmäinen luukku on jo aukaistu.

5 responses to this post.

  1. Posted by Tiitu on 08/11/2008 at 0.11

    Täällä kovin samoissa tunnelmissa. Niisk. Minä tosin olen lähdössä työmatkalle vain viideksi päiväksi ja pikkuinen saa koko sen ajan olla isänsä ja/tai isovanhempiensa kanssa. Vaikealta tuntuu silti lähteä.

    Kaikella todennäköisyydellä kaikki kuitenkin menee hyvin, niin teillä kuin meilläkin. Toivottavasti et koko kolmea viikkoa kieriskele itsesyytöksissä: matkalta käsin et paljoa voi tehdä kotijoukkojen hyväksi (paitsi tietysti olla hengessä mukana), eikä kenenkään oloa helpota se, että sinä kärsit. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.

    Itse olen määrätietoisesti päättänyt pyrkiä myös nauttimaan siitä, että saan todennäköisesti nukkua yöni keskeytyksettä sekä siitä, että voin iltaisin keskittyä kirjojen lukemiseen ja leffojen/sarjojen katseluun. Katsotaan, onnistuuko. Vai itkenkö iltaisin/öisin silmät päästäni valokuvien ääressä maitoa pumpaten (tarkoitus on olla lopettamatta imetystä matkan takia).

    Hurjasti tsemppiä niin sinulle kuin miehelle&Pöpöläiselle!

    Vastaus

  2. Posted by A:n äiti on 10/11/2008 at 9.32

    Elämänne vaikuttaa kaikin puolin tasapainoiselta ja vakaalta, joten kaikki jäävät henkiin, eikä kukaan traumatisoidu poissaolostasi. Hämmentävät fiilikset varmasti kaikilla. Älä kuitenkaan pode syyllisyyttä työmatkastasi. Olet päättänyt reissuun lähteä, niin ota kaikki ilo siitä irti. Hyvää matkaa!

    Vastaus

  3. Posted by Nimetön on 05/12/2008 at 14.24

    1 yö poissa lapsen luota / ikävuosi kestää turvallisuuden tunne… 1 v. 1 yö
    3 viikkoa = 21 v.!

    Vastaus

  4. Näinhän sitä sanotaan…

    Vastaus

  5. Posted by mutta on 11/12/2008 at 12.05

    …miksei muka isää laskettaisi tuohon ikävuosiyhtälöön? Eri asia, jos molemmat vanhemmat lähtisivät useaksi viikoksi pois. Inhottavaa tuollainen tahallinen syyllistäminen.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: