Sittenkin…

On tullut se historiallinen hetki, kun voin kirjoittaa kauan toivomani sanat:
Nyt se kävelee!

Konttaus-moodista on nyt vihdoinkin siirrytty kävelymoodiin. Päivä päivältä kävelymatkat pitenivät, ja sitten sunnuntaina, maanantaina rupesimme jo panemaan merkille, että näyttäisi ihan siltä kuin kävelystä olisi tullut pääasiallinen liikkumismuoto. Tänään se oli sitten selvää: kompastumisenkin jälkeen Pöpöläinen nousee reippaasti pystyyn ja jatkaa kävellen. Ikää lapsella on nyt 1 vuosi ja 4 kuukautta. Eli kiirettä ei ole pidetty. Itse olin hätähousu-luonteellani kävellyt tuossa iässä jo puolen vuoden ajan…

( Mutta kun ei tässä vielä kaikki: Melkein voin jo sanoa nämäkin:

Ja nukahtaa itsekseen!
Ja nukkuu!

Tätä ei voi kirjoittaa ilman sulkuja, koska seuraava yö menee ihan keturalleen, jos tuollaisen asian sanoo ääneen. Lumous haihtuu, eikö?)

Viimeiset kaksi-kolme viikkoa meillä on noudatettu tarkkaa päivärytmiä, johon on kuulunut

  • vain yhdet noin kahden-kolmen tunnin päiväunet mielellään klo 12-15 välillä ja hätätilassa toiset puolen tunnin torkut joiden tulee päättyä viimeistään klo 17,
  • itsekseen omaan sänkyyn nukahtamisen opettelu ja
  • ehdoton yötisukielto.

Tiukkuus on kannattanut. Yksillä päiväunilla pärjätään, jos iltaan keksitään tarpeeksi hauskoja ulkoaktiviteetteja. Pöpöläinen nukahtaa omaan sänkyynsä muutaman taputtelukeikan jälkeen noin puolen tunnin-kolmen vartin sisällä ja voin tuolla aikaa hääräillä viereisessä huoneessa. Yötisunkaan kanssa ole tullut enää rähinöitä, vaikka olen jo palannut samaan makuuhuoneeseen. Päiväruokailut sujuvat nyt hyvin, kun maha ei ole yösyöpöttelyistä pullollaan.

On vaikea löytää sanoja kuvaamaan sitä, miten tämä kaikki on vaikuttanut kotimme ilmapiiriin ja mielialoihimme. Meidän kaikkien mielialoihimme.

Mies herää aamulla niin, ettei sängystä pääsemiseksi tarvitse kerätä silmäpusseja polvien seudulta roikkumasta. Päivisin ei tarvitse enää tapella ruoan kanssa, vaan Pöpöläinen saattaa jopa itse kävellä syöttötuolilleen ja ilmaista olevansa nälkäinen.

Pöpöläinen on itsekin monta kertaa iloisempi, kun pieni kroppa on täynnä energiaa oikeaan aikaan.

Ja minusta tuntuu, ensi kertaa sitten äitiyslomani loppumisen, että osaan, uskallan, jaksan olla lapseni kanssa. Osaan keskittyä siihen, mitä hänellä on asiana. Jaksan leikkiä hänen kanssaan. Uskallan jäädä hänen kanssaan kaksistaan kotia. Tuntuu, kuin ensi kertaa pitkään aikaan arki sujuisi ja osaan hallita sitä.

Juhannuksena olimme flunssassa ja jouduimme jäämään vastoin alkuperäisiä suunnitelmiamme kotiin. Vietimme siis nelisen päivää yhdessä tässä pienessä talossamme melkeinpä kokonaan neljän seinän sisällä. Aikaisemmin olisin pelännyt moista – olenhan tässä jo koko kevään pelännyt sitäkin, miten jaksan kesäloman ajan tätä kotielämää.

Mutta tiedättekös mitä:

Meillä oli mukavaa.

8 responses to this post.

  1. Posted by niina on 25/06/2008 at 8.36

    Hei!

    Millä saitte lopulta pöpöläisen jäämään sänkyynsä itsekseen? Antakaa joku vinkki epätoivoiselle!:)

    Vastaus

  2. Posted by elanor on 25/06/2008 at 9.29

    Voi miten ihanaista! Paljon onnea kävelyn sekä ENNEN KAIKKEA nukkumisen jalosta taidosta!! (Niinan kysymykseen viitaten, mua taas kiinnostaisi miten te saatte sen nukkumaan niillä yksillä päikkäreillään jopa kolme tuntia. Meillä ollaan edelleen kaksilla päikkäreillä, koska E on jo aamukympiltä ihan univalmis ja saattaa kyl hyvällä säkällä nukkua kaks tuntia mut ei tod. yhtään sen kauempaa, ja sitten kahdestatoista sinne iltakasiin, puol ysiin on hiukka pitkä aika. Toisaalta kahdet unet ei haittaa, koska laps nukkuu silti yöllä n. 20.30-07 tällä hetkellä, mut ois vaan ehkä helpompi järkkäillä päiväohjelmaa jos ois vaan yhdet unet. Tulipa selostus!)

    Vastaus

  3. Luulen, että nämä kaksi asiaa (yhdet pitkät päiväunet) sekä itsekseen nukahtaminen liittyvät meillä toisiinsa.

    Päiväunia alettiin myöhäistää päivä päivältä 15-30 minuuttia kerrallaan. Parhaiten päivä onnistuu kun aamulla menee puistoon, jossa on muitakin lapsia ja kiinnostavaa tekemistä. Silloin uni ei ehdi tulla silmään liian aikaisin.

    Kahden tunnin unilla on pärjätty ihan hyvin, jos taas illalla siinä 17-19 välillä on pidetty huoli siitä, että kiinnostavaa tekemistä riittää. Puistoon, kylään, kauppaan: mitä tahansa paitsi ei kotona sisällä nyhjäämistä. Jos kotiin erehtyy jäämään, väsymyksestä johtuen leikit eivät luista ja tulee vain kränää lelujen kanssa. (Meillä siis ulkoillaan nykyään aika paljon, myös sateella!)

    Illalla ulkoilun jälkeen maistuukin iltapuuro, ja sen jälkeen tulee iltapesu, yökkärin pukeminen ja pienen leikkihetken jälkeen sänkyyn lähtö. Pöpöläinen tuntuu jo tietävän, mitä on luvassa, sillä lähtiessämme yläkertaan hän vilkuttaa iloisesti isälleen ja sanoo: hei-hei.

    Yläkerrassa
    1) iltatisuttelemme ja laulan iltalaulun ja nostan Pöpöläisen omaan sänkyynsä,
    2) laitan hänet pitkälleen ja nostan unilelut kainaloon ja silittelen jonkin aikaa.
    3) Sitten lähden huoneesta. Kuulen, kuinka lapsi nousee seisomaan ja alkaa puuhailla omiaan: juttelee, leikkii lelujen kanssa. Olen viereisessä huoneessa ja Pöpöläinen voi nähdä minut oven raosta. Yleensä laitan pyykkejä kuivumaan, silitän vaatteita tai teen joitakin pieniä askareita. Jossakin vaiheessa Pöpöläinen alkaa kiukustumaan, mutta en mene vielä siinä vaiheessa väliin. Saatan hyräillä tai kuiskata, että ”Nyt nukutaan!”.
    4) Vasta kun kiukku on muuttunut hätäiseksi itkuksi, menen huoneeseen ja laitan lapsen taas makuulle sänkyynsä. Nykyään Pöpöläinen sukeltaa patjalleen heti minun tullessani huoneeseen .
    5) Sitten jään taas hetkeksi silittelemään. Kun lapsi pysyy makuullaan, lähden joko taas pois viereiseen huoneeseen tai jään itse omalle sängylleni Pöpöläisen pinnasängyn viereen pötköttämään. Jos Pöpöläinen päättää nousta taas hillumaan ja tuntuu olevan vielä virtaa täynnä, pistän hänet taas makuulle sänkyynsä ja poistun huoneesta. Sitten homma jatkuu kohdasta numero 2.

    Toistojen määrä alussa oli noin kaksikymmentä, nyt enää yksi tai kaksi.

    Vastaus

  4. Posted by elanor on 25/06/2008 at 13.39

    Kerropa vielä (vai enks mä puusilmä vaan hokannu jos se luki jossain) että moneltako Pöpöläinen menee illalla nukkumaan ja koska herää aamulla?

    Meillä kun on huomattu sellainen jännä ilmiö, että vähemmän unta päivällä on myös vähemmän unta yöllä. Friikkiä. Ja samoin vaikka luulis että myöhäistetty nukkumaanmeno aiheuttais aamu-unien pitenemistä, niin eipä tosiaan. Päinvastoin. Nii että tällä hetkellä meillä on niin, että mitä enemmän nukutaan niin sitä enemmän nukutaan. 😀 Ja samoin sänkyyn nukahdetaan ite. Joskus pitää vähän itkeskellä, joskus vaan höpötetään kunnes uni tulee. Tosin, luulen että sitte kun jossain vaiheessa jaksetaan ruveta sitä tutin imuttelua vähentämään/lopettamaan, niin voipi tulla ihan uudennäköisiä ongelmia… :/

    Vastaus

  5. Joo, oon lukenut tuosta samasta ilmiöstä jostain lapsenhoitokirjasta: hyvät unet päivällä takaavat hyvät unet yöllä.

    Meilläkin on useita omakohtaisia kokemuksia siitä, että myöhään nukahtaminen ei lisää aamu-unia, vaan lähinnä päiväunien tarvetta. Keskenjäänyt yö korjataan nukkumalla pitkät päikkärit. Se taas vaikuttaa tuhoavasti seuraavan yön uneen: sitten on liian virkku nukahtaakseen ja taas valvotaan lisää.

    Pöpöläinen nukahtaa nyt illalla noin 21-21.30 ja herää aamulla 7-8 aikoihin.

    Vastaus

  6. Posted by pistekartalla on 26/06/2008 at 23.56

    Niin totta! Meitäkin piinaa välillä juuri tuo katkonaisten, huonojen ts. ei väsymyksen ehdoilla nukuttujen unien noidakehä. Hyvät unet poikii lisää hyviä unia!

    Parempia unia nassikoille toivoopi Saara

    Vastaus

  7. Posted by Elina on 02/07/2008 at 20.50

    Aivan ihana blogi! Miten ihmeessä en ole tänne ennen eksynyt?? Olen ollut jo vähällä lopettaa itse koko blogini pitämisen, mutta jokin sinun blogissasi innoitti minuakin. Ehkä en vielä unohdakaan omaa blogiani. Piti ilmeisesti vaan löytää uusia lukututtavuuksia. Kiitos sinulle siis kirjoituksistasi! Tulen aivan varmasti uudelleen.

    Vastaus

  8. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan, Elina! Kiva kuulla että tänne eksyy vielä uusiakin tuttavuuksia. Näin kesäloman kynnyksellä toivon, että ehtisin kirjoittamaan jatkossa hiukan useammin…

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: