Matkalle mieli

Ollaan lähdössä pienelle kevätlomalle ensi viikolla. Jännittää, pääsemmekö ylipäätänsä lähtemään. Pelkään että tuttavapiirissä riehunut karrrrmea yrjötauti iskee juuri lähtöä edeltävänä yönä. Olen mahtikäskylläni kieltänyt miestä viemästä lasta perhekerhoihin tai muskariin tällä viikolla, jotta minimoisimme tartunnan lähteet. Harmi vain, että lauantaina joudumme osallistumaan Pöpöläisen pikkuserkun synttäreille. En keksi mitään hyvää tekosyytä olla poissa, enkä kehtaa esittää tätä varsinaistakaan syytä. Sieltä muiden samanikäisten joukosta se tauti kuitenkin tulee.

Samaan aikaan, kun en oikein usko, että pääsemme edes lähtemään, olen kuitenkin  yrittänyt saada itseäni matkustamismoodiin. Omat suosikit -blogista bongasin linkin Äitiharjoittelijan kirjoitukseen,  jossa kerrotaan kokemukseen pohjautuen, mitä pienten lasten kanssa ei kannata edes ajatella tekevänsä matkalla. Ja kiellettyjen asioiden listasta löytyi useampikin sellainen, mitä olemme matkallemme suunnitelleet: ajomatkoja pieniä polveilevia maanteitä pitkin, useampia kohteita yhdelle päivälle, keskiaikaisten kaupunkien läpikävelyä ja ihailua ja ravintolassa syöntiä iltakahdeksan jälkeen.

Uh huh. Hiki nousi otsalle. Uskon että Mies ja minä osaamme tarpeen tullen joustaa, jotta pienperheemme hyvä matkamieli säilyy. Toivottavasti myös matkakumppaninamme oleva lapseton ystävämme jaksaa ymmärtää pientä despoottiamme, jonka tarpeet sanelevat päiväohjemamme etenemisen. Muistan nimittäin, kuinka itse pari vuotta sitten vielä kovasti ihmettelin ja tuhahtelin sitä, miten lapsiperheet noudattavat niin orjamaisia tapoja ja aikatauluja.  Joku ystävistäni yritti valistaa minua kertomalla, että se on pitemmän päälle kaikkien etu. En ymmärtänyt, vaan ärsyynnyin siitä, kun kaikki oli niin vaikeaa ja mahdotonta: iltapäivätreffejä puistoon oli vaikea saada tehtyä, koska paikalle ei pääse, koska raitiovaunuun ei mahdu vaunuilla ja meidän Sakari nukkuu siihen aikaan päiväunet ja että sitten unien jälkeen pitäisi ensin syödä ja kotona pitäisi olla heti takaisin, koska iltapuuro pitää syödä jo seitsemältä.  Juupa juu. Nyt sitä sitten ollaan itsekin tässä samassa pisteessä: selitettelemässä muille, miksi asiat kannattaa nyt tehdä näin, jotta kaikilla voisi olla mukavaa…

4 responses to this post.

  1. Muista että äitiharjoittelijan juttu käsittelee (käsittääkseni) hieman vanhempia pilttejä. Aktiivisten taaperoiden ja leikki-ikäisten kanssa on meno omanlaistaan – varsinkin kun lapsia on enemmän kuin yksi. Minulla ei tokikaan ole kokemusta vähän päälle vuotisen kanssa reissaamisesta koska lapseni on vasta kymmenkuinen, mutta matkassa on oltu kolmesti ja kesäkuussa lähdetään taas.

    Jos pöpö on lahjakas vaunuissa/pienessä metelissä nukkuja, voi ravintolassa syönti onnistua ihan hyvin, kunhan löytää syömäpaikan jonne vaunujen kanssa on helppo mennä. Jos pöpö viihtyy kieseissään maisemia katsellen, en myöskään keksi mitään syytä, miksei keskiaikaisten kaupunkien läpikävely olisi mahdollista. Kolmivuotiaan kanssa tilanne onkin sitten aivan toinen…

    Jos johonkin pitää varautua niin siihen, että vauvan/lapsen huoltotoimia pitää hoitaa mitä alkeellisimmissa paikoissa ja että toivotunkaltaisia ruokia/juomia/korvikkeita/tarvikkeita voi olla vaikea löytää, jos ei ole tutustunut maan tarjontaan etukäteen.

    Vauvaperheiden tavoista vielä: tiedän, että monilapsisissa talouksissa rutiinien tärkeys nousee oitis potenssiin. Meidän kaoottisessa, yhden lapse perheyhteisössämme vauva on saanut tottua arvaamattomuuteen, ja tyyppi on hyvin joustava tapaus sen ansiosta – kunhan perustarpeet (seura, ruoka, uni ja vaippa) tyydytetään, on lapsi tyytyväinen ihan missä tahansa.

    Jotenkin minusta tuntuu siltä, että nykyjään on orjallisten rutiinien korostaminen mennyt hiukan liiallisuuksiin. Meillä ainoa kiinteä rutiinisarja liittyy nukkumaanmenoon, ja sen (puuro/pesu/valot/yöpy/laulu/zetaa) voi suorittaa aivan hyvin muuallakin kuin kotona. Elämämme ei ole mitenkään sekaisin ja lapsi on (toistaiseksi) iloinen ja tasapainoinen yksilö. Tiedostan kuitenkin myös sen, että jos perhe kasvaa, ei kakkosen/kolmosen/kuutosen kanssa voi enää elää samalla tavoin pellossa.

    Kaikki piltit ovat toki yksilöitä, ja vanhempien pitää lastensa asiantuntijoina toimia harkintansa mukaan, jälkikasvun tarpeita kunnoittaen, sovittaen toimet omiin jaksamisiinsa ja toiveisiinsa.

    Vastaus

  2. Äh, unohdin paasaukseltani toivottaa: tsemppiä yrjötaudin pakoiluun, ja hyvää matkaa!

    Vastaus

  3. Posted by A:n äiti on 28/04/2008 at 17.14

    Mikä on pahinta mitä matkalla voi tapahtua, mitä kotona neljän seinän sisällä ei voisi tapahtua? Lähtekää avoimin mielin matkalle, niin hyvin kaikki sujuu. Hyvää matkaa!

    Vastaus

  4. Yrjötauti vältetty, toistaiseksi! Otan kuitenkin varuiksi Osmosalit matkalle mukaan.
    Kiitos tsemppauksista molemmille!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: