Puuskia

Tänään töissä puhuin puhelua eräälle naiselle, joka hoiti kotonaan lapsia, ja puhelun aikana yksi hoitolapsista putosi portaista ja parahti rankasti itkuun. Sydämeni oli pakahtua kun kuulin puhelimeen pienen tutun itkun. Ui, se olisi voinut olla äänestä päätellen vaikka meidän Pöpöläinen.

Heti kohta sain forwardina karmean kuvan vähän yli vuoden vanhasta palovammaisesta tytöstä, jolle kerättiin kuntoutusrahoja. En kärsinyt katsoa kuvaa, sillä olin näkevinäni siinä tutut pienet pyöreät silmät ja suppusuun. Kun vielä hetken katselin työpöydälläni olevia Pöpöläisen valokuvia, oli kohta jo soitettava kotiin ja päästävä juttelemaan lapsosen kanssa. Puhelunvälittäjänä toiminut Mies kyllä ehti utelemaan, että eikö olisi yhtään ikävä myös häntä. 

Koskaan ennen en ole ollut näin herkkänä vauvojen ja pikkulasten seurassa. Nyt jalkani ovat sulaa vahaa ja sydän muljahtaa rinnassa, kun näen jossakin toisen pikkutaaperon pyöreine päineen, uteliaine silmineen ja huojuvine olemuksineen. Tuleekohan minustakin vanhaksi ehtiessäni yksi niistä lukuisista tädeistä, jotka kurkistelevat kaupungilla lastenvaunuihin ihastuksesta voihkien?

Enpä olisi pari vuotta sitten vielä uskonut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: