Yöllistä puhetta

Pöpöläisen aina niin vilkas unielämä näyttää olevan yksivuotismerkkipaalun kunniaksi murroksessa. Pöpöläinen ilmiselvästi tutkiskelee, olisiko vielä kaksien vai jopa kenties vain yksien päiväunien taapero. Varhaiset aamupäiväunet ovat jääneet pois kokonaan. Useimpina päivinä lapsukainen jaksaa lounaalle saakka, jonka jälkeen hänet on varsin helppo saada nukahatamaan makeasti vaunuihin. Ongelmana on , että joinakin päivinä unta ei riitä kuin tunnin verran. Vaunuista alkaa kuulua onnellista hölpötystä ja Pöpöläinen haluaa palata leikkiensä pariin. Selväähän on, ettei tuommoisella unimäärällä koko päivää jakseta puuhata. Niinpä kiukkuiseksi apinaksi muuttumassa oleva kaveri on nuijanukutettava neljän aikaan uudelleen. Silloin lisäunta vedetään palloon tunti, hyvässä tapauksessa toinenkin.

Öisin Pöpöläinen heräilee edelleen kolme-neljä kertaa yössä ja hankalin vaihe näyttää osuvan kello kolmen-neljän kohdalle. Jo useampana yönä olemme heränneet kun lapsi kiljuu kuin hengenhädässä eikä mikään rauhoittumiskeino tunnu auttavan. Ei silitys, ei puhe, ei isän kainalo, ei äidin kainalo, ei kanniskelu… (Yksi tietysti auttaisi, mutta siitä huumeesta yritämme päästä oikeasti eroon) Niinpä viime yönäkin päädyin aika brutaalilla tavalla lähes makaamaan lapseni päällä, jotta huitominen, heiluminen, huutaminen saataisiin loppumaan ja vanhemman läheisyys, laulu ja hiljainen uniloru saisivat lapsen rentoutumaan. Huutoa kesti puolisen tuntia, valvontaa sen päälle vielä kolme varttia. Juuri kun olin pimahtaa pimeydessä, pieni käsi tarttui minua ja ääni sanoi: ”Äi-ti”. Jaksoin taas silittää.

Äiti on muuten nyt virallisesti Pöpöläisen ensimmäinen sana. Se on kuulunut sanavarastoon marraskuun lopulta lähtien. Joskus tulee myös ”hyvä”, mutta en usko, että sen merkitys olisi lapselle vielä selvä. Sen sijaan viime viikolla kuvioihin tuli ”isi”, joka oikeammin tulee lausuttuna [ i-englantilais-islantilainen soinnillinen th-i].

Mietin tuossa äsken, mitä tuttua on tässä päivämäärässä. Ihan kuin tänään olisi joku tärkeä päivä…. pian tajusin, mikä: tänään on vuosi Pöpöläisen lasketusta ajasta.

Mutta vuosi sitten Pöpöläinenhän oli ehtinyt ihmetellä tätä maailmaa jo viikon verran.

One response to this post.

  1. Posted by elanor on 05/03/2008 at 15.08

    Tippa tuli silmään. 🙂 Kummasti vaan niin ”pienet” asiat auttaa estämään pimahtamista.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: