Kemutusta

Kyselin alkuviikosta kavereiltani vinkkejä ykkösynttäreiden pitoon. Ruokaohjeiden lisäksi ystävä evästi muistuttamalla, että kaaoskin on hyvä lopputulos. ”Nopeasti liikkuva hurrikaani” olisi myös ollut hyvä ohjeistus.

Pöpöläinen-reppana taitaa kärsiä ylähampaiden tulosta, koska on ollut itkuinen, kiukkuinen ja syömähaluton pari viimeistä päivää. Haaveilin, että juhlahumu syrjäyttäisi ruumiilliset vaivat ja toisi lapsoselle juhlamieltä, mutta ei siinä ihan niin käynyt… Olisin niin (omista itsekkäistä tarpeistani lähtien, myönnetään!) toivonut, että vieraamme olisivat voineet nähdä lapsosen hurmaavan hymyn, riemusta räkättävän naurun, todistaa omin silmin Pöpöläisen uusia liikkumistaitoja ja kuulla, miten hienolta kuulostaa ”äiti”, mutta…pieni sylitakiainen viihtyi suurimman osan aikaa vain minun sylissäni, parahti kovaan itkuun naapurinsedän nähdessään (vaikka ovat jokapäivissä tekemissä), ei juurikaan jaksanut kiinnostua uusista leluistaan, joutui poistumaan välistä päikkäreille ja lopulta menemään iltaunille, kun vieraat vielä jatkoivat muksu-naksujen nassutusta alakerrassa.

On muuten aika vaikeaa suunnitella, mihin aikaan päivästä tuon ikäisiä voi olettaa tapaavansa. Suurin osa vieraista nukkuu enää vain iltapäiväunia, jonnekin tuonne kolmeen saakka. Synttärisankari sen sijaan tarvitsee vielä kahdet päiväunet, joten hän joutui käymään kesken kemujensa, kello viiden ja kuuden välillä, kolmen vartin tirsoilla. (Vieraiden juhlamieli ei tosin päivänsankarin puuttumisesta vähentynyt!) Ja koska Pöpöläinen on viime aikoina muutenkin mennyt nukkumaan heti seitsemän jälkeen, ei juhlapäivä tässä suhteessa tehnyt rutiineista poikkeuksia. Niinpä muiden jäädessä vielä juhlimaan kannoin kiukkuista kaveria yläkertaan nukkumaan. Kun pääsin vihdoin palaamaan muiden pariin, sain huomata lähes kaikkien jo lähteneen ja viimeistenkin vieraiden jo lukevan bussiaikataulua.

Olisin niin suonut lapselleni hauskat yksivuotissynttärit, jonka iloa pursuavia kuvia katselisimme kotialbumista vielä kymmeniä vuosia. Nyt musitikortilta taitaa puhkua ennemminkin kiukkua ja potkua. That’s life too.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: