Temppu ja sen tekeminen, II

No niin. Edellinen postaukseni, aidossa hädässä kirjoitettu, ei oikein herättänyt kovin laajaa vastakaikua (jotakin keskustelua se herätti muilla rajatuimmilla areenoilla) -taidatte olla yhtä kyllästyneitä aiheen käsittelyyn kuin mitä täälläkin päässä ollaan. 

Ja kyllästymisestä seurasi, että suunnittelusta, puhumisesta ja epätoivoisista satunnaisista yrityksistä oli siirryttävä todelliseen tekemisen vaiheeseen. Unikoulu alkoi eilen, yksi yö takana. Homma kulkee nyt niin, että Pöpöläinen nukutetaan iltatisujen jälkeen omaan sänkyynsä, joka sijaitsee meidän makuuhuoneessamme. Nukkumaanmenoaika on kahdeksan pintaan. Iltayhteentoista asti Pöpöläinen saa niin halutessaan tisutella, mutta sen jälkeen tarjolla on vain isän tarjoamaa taputtelua, painelua, hyräilyä, lempeitä sihiseviä sanoja ja vaikean paikan tullen kanniskelua. Isä on valmistautunut urakkaansa kantamalla pinnasängyn viereen mukavan nojatuolin sekä uskottelemalla itselleen, että hänen ei ole tarkoituskaan yrittää saada unta koko yönä.

Äidin osana on kärvistellä toisessa huoneessa korvatulpat korvissa ja yrittää nukkua. Viiden jälkeen Pöpöläinen saa taas tarvitessaan tissiä.

Viime yö ei sitten ollutkaan täysi katastrofi. Pöpöläinen heräsi kolme kertaa, ja jokainen tyynnyttelykeikka vei reilun tunnin verran. Kahdella ensimmäisellä kierroksella desibelit eivät edes nousseet ennätyslukemiin eivätkä kitarisat vielä vilkahdelleet. Kolmannella kerralla lapsiparka oli selvästi kiukkuisempi, pyrki pois nukkuma-asennostaan eikä rauhoittuminen tahtonut onnistua. Nähtävästi kullakin kerralla uni lopulta korjasi pienen kiroilevan turkkilaisen.

Huutoa oli kammottava kuunnella, mutta olimme tätä unikoulukertaa varten onnistuneet vakuuttamaan itsemme siitä, että kerran aloitettuamme paluuta vanhaan ei voi olla. Tissin antaminen itkun lopettamiseksi ei ole enää mahdollista, se olisi vain lapsen kiusaamista. Silloinhan olisimme huudattaneet lasta oman heikkoutemme takia turhaan. Olemme myös tajunneet, ettei lapsella voi olla huudostaan huolimatta kuolemanhätää silloin kun hän on koko ajan kosketus- ja/tai ääniyhteydessä hänestä huolehtivaan ja hänelle tärkeään vanhempaan. Häntä lohdutetaan – ei ehkä juuri sillä tavalla, jota hän haluaisi eniten, mutta tavalla, jota hän toivottavasti osaa yö yöltä vastaanottaa paremmin.

Aamulla Pöpöläinen heräsi aurinkoisena ja täynnä tarmoa. Olin valmistautunut kohtaamaan kiukkuisen pettymykselle haisevan lapsosen, mutta katin kontit: paremmalla tuulella tänään on oltu kuin moneen muuhun päivään. No, päiväunet tuntuivat kelpaavan sekä lapselle että silmät ristissä kuljeskelevalle isällekin.

Kymmenen pistettä miehelle, joka jaksaa päivähoitovuorojensa lisäksi tehdä nyt nämä yövuorotkin. Toivottavasti muutama yö riittäisi tällä erää. Jännityksellä odotan, mitä tänä yönä tapahtuu.

4 responses to this post.

  1. Tsemppiä teille! Minäkin jännityksellä odotan raporttia miten on mennyt! Tiedän kyllä, että ei ole helppoa tosiaankaan kuunnella oman lapsen itkua.

    Vastaus

  2. Posted by Katta on 08/01/2008 at 7.50

    Kovasti jaksellusta teille unikouluun! Esikoisen (10/04) ajalta kyllä hyvin muistan mitä se on kuunnella viereisestä huoneesta kun isä tekee parastaan että saisi lasta nukkumaan… Kun tietää että jos itse menisi sinne tissiensä kanssa niin lapsi nukahtaisi samantien.

    Meidän juniorin kanssa (03/07)tehtiin niin että minä ja esikoinen lähdettiin evakkoon mummilaan viikonloppuna öiksi ja iskä hoiti taas hommat. Se menikin tosi hienosti ja hyvin oppi muutamassa vähän levottomammassa yössä olemaan ilman lohtumaitoa. Mutta sitten tuli korvakierteet yms taudit ja parin kuukauden ajan taas suosiolla lämmiteltiin maitopulloa öisin että edes vähän nukkuisi. Yötissistä me vieroitettiin hänet loppusyksystä (7,5kk) kun heräilytahti oli vakiintunut siihen että joka toinen tunti vähintään oli saatava tissiä että nukahtaisi. Pahimmillaan oli puolen tunnin välein tankkaamassa No, onneksi tottui nopsaan pullollekin kun oli sitä jo aikaisemminkin harjoitellut.

    Nyt joulusta ollaan taas nukuttu kunnon öitä ja ilman maitoa ja jopa ihan oma-aloitteisesti. Mutta kauhulla odotellaan koska esikoinen alkaa kantamaan taas pöpjä tarhasta ja saadaan korvatulehduskierre päälle..

    Anyway, siis tämän sekavan kommentoinnin pointti oli nyt vain pikastoorina kertoa miten meidän kuviot meni. Mitään yleispäteviä ja konkreettisesti kaikilla toimiviksi osoittautuneita neuvoja ei ole aiheesta tullut vastaan (paitsi tietty ne neuvolalippusten jargonit ”vauva olisi hyvä totuttaa nukahtamaan omaan sänkyynsä” Plaah!) koska tuntuu että mikä pätee yhden kanssa, ei toimi toisella. Kukin tyylillään ja tavallaan. Esikoisen kanssa me tehtiin kaikki ns.oppikirjojen mukaan, ja tuntui etten siitä syystä oppinut kunnolla tuntemaan lastani vauva-aikana, ns.lukemaan häntä. Mutta nyt kakkosen kanssa on väkisinkin joutunut menemään siitä missä aita on matalin ja mihin kulloinenkin tilanne sallii. Ja on ollut hassua huomata että tällä tavoin on siinä samalla tullut kuunneltua vauvaa ja hänen viestejään paljon paremmin kuin oppikirjojen mukaan toimimalla.

    Laitan tähän linkin meidän vanhaan blogiin missä on tallella vielä postauksia noistakin ajoista viime kesältä ja alkusyksyltä kun meillä vielä pähkäiltiin näitä uni- ja maitojuttuja akuutimmin: http://www.heihulinaa.vuodatus.net/blog/category/Myyr%E4

    Vastaus

  3. Katta, mäkin mietin tuota ”poistumisvaihtoehtoa”, mutta kuinka siinä sitten käy, kun maidolta tuoksuva äiti palaa takaisin kotiin ja samaan makuuhuoneseen, jopa samaan sänkyyn? Meinaan vaan että riittääkö muutama yö koko elämän kestävän tavan unohtamiseen – ja herättääkö vanha tuttu äiti vanhan tutun kaipauksen?

    Vastaus

  4. Posted by Katta on 11/01/2008 at 13.24

    Tuohon en valitettavasti osaa sanoa oikein mitään järin viisasta meidän kokemuksiin pohjautuen. Meillä nimittäin se tissistä erkaneminen tapahtui aika lailla pitkällä tähtäimellä, ensin päivätissitykset siirtyivät kuin itsekseen pulloon ja tutteliin, sillä minun pakertaessani gradun kimpussa, oli pieni mies paljon aikaa mumminsa kanssa päivisin viime syksynä. Eli meillä tosiaan oli vaan noi yötissitykset joista haluttiin sitten myös eroon, kun olivat vaan tapatissittelyä. Meillä samaan vieroitusviikonloppuun ympättiin muutto pois meidän makuuhuoneesta – meni siis samaan rytinään nuo kaksi muutosta. Siirtyi nukkumaan isoveljensä kanssa poikien huoneeseen. Eli ei ollut enää öisin tissietäisyydellä. Aateltiin että kaikki päästään helpommalla kun tehdään nuo molemmat muutokset samassa, muutto lastenhuoneeseen kun olisi ollut edessä pian anyway. Ja täytyy sanoa että meillä parani yöt ihan kerta heitolla kun siirtyi nukkumaan muualle. Ollaan kaikki niin herkkäunisia että reagoitiin aina pitkin yötä toistemme tuhinoihin. Sama päti aikoinaan esikoisen kohdalla joka siirtyi omaan huoneeseen 6kk iässä, samalla loppuivat yösyönnit.

    Pari kertaa juniori tuon tissittelyn jälkeen hoksasi hamuilla rintaa kun oli lähistöllä, mutta oli itsekin vähän ihmeissään että mikäs se tuo on joka tuoksuu tutulta mutta on kuitenkin jo vähän outo juttu 🙂

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: