Terveisiä työpaikalta

Täällä sitä roikutaan perjantai-iltana klo 16. Työaika ainakin älyllisessä mielessä lienee ohi, joten voin tehdä hetken jotakin muutakin. Sitten lähden kotiin.

Ensimmäinen työviikko on sujunut todella paljon kivuttomammin kuin mitä luulin. Mies ja Pöpöläinen ovat nauttineet toistensa seurasta, kiinteä ruoka on maistunut (viime viikolla sitä ei mennyt juuri ollenkaan), päiväunet ovat onnistuneet…. Pöpöläinen on jo päässyt ”miesten hommien” makuun vierailemalla K-raudassa ja osallistumalla serkkupojan huoneen tapetointiin.  Iltaisin kotiin tullessani Pöpöläinen pirauttaa pienen itkun mutta leppyy heti, kun pääsee syliini. Ja koko ilta nuhjataankin sitten ihan yhdessä.

Ajatukseni tosin tahtovat kotona olla työpaikalla ja työpaikalla ollessa kotona. Tätä kun vielä oppisi hallitsemaan, niin elämä helpottuisi. Irtopää olisi kova sana. Sen kun jättäisi kotiin tullessa naulakkoon takin viereen ja asentaisi kotipään paikalleen. Eipä olisi työasioita kiusana. Mutta toisaalta, en haluaisi työpaikalla olla ihan kokonaan ajattelematta kotiasioita. Että olisiko tuo nyt sittenkään kovin hyvä asia.

4 responses to this post.

  1. Posted by hna on 30/11/2007 at 20.26

    Sä oot niin reipas ja rohkee. Mua ihan karmii toi ajatus. Helmikin on niiin pieni vielä… Ei! Mä taas lopetan ton asian ajattelun!! Ei pysty – Liian hapokasta.

    Vastaus

  2. Posted by Mona on 30/11/2007 at 20.42

    Yhden hirvittävän päivän iltana mies totesi että ajattele, vajaan vuoden päästä voit viedä lapsen jo hoitoon (olen ajatellut palaavani töihin kun lapsi on 1 v 3 kk). Tuntui aika kamalalta ajatus. Ja aina olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että tietenkin menen hyvissä ajoin töihin. Ei musta ole kolmeksi vuodeksi kotona makaamaan.

    Miten teillä menee nyt yöt?

    Vastaus

  3. Posted by Nimetön on 01/12/2007 at 14.56

    Anonyymi innokas lukijasi täällä utelee myöskin, miten yönne menevät? Oletko lopettanut imetyksen kokonaan? Oma kasikuiseni kun kuulostaa hyvin samanlaiselta tapaukselta kuin sinun beibisi. Viime yökin varsinaista horroria. huoh.

    Vastaus

  4. Yhdyn hna:n kommenttiin, todella ihailtavan hienosti olet jaksanut ensimmäisen viikon! Arvostaako sitä lapsen kanssa oloa vielä enemmän, kun se on rajoitettua??

    Ja tuo mainitsemasi ongelma lienee niin tavallinen, ja juuri naisille tyypillinen – aina on huono omatunto, kotona töistä ja töissä kotiasioista… pitäisi olla sellaiset lokerot aivoissa, että voi vaan aina päättää, että nyt otan esille tämän lokeron ja nämä työasiat, eikä sieltä muista lokeroista sitten hyppäisi esiin pöpöläiset ja muut kotijutut ihan miten sattuu kutsumatta 😉

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: