Iso ja Pieni

On se vaan niin iso jo…

– Ensimmäiset vauvanvaatteet on jo aika päivää sitten palautettu takaisin lainaajilleen. Joistakin lutuisimmista ja pehmoisimmista oli suorastaan haikea luopua. Onneksi omia vaatteita ehti myös kertyä, että jotakin jää muistoksikin. Huokaus.
– Ensimmäiset lelutkin on jo annettu takaisin. Leikkimattokin. Mitäpä sillä neliön kokoisella pläntillä enää, kun koko talo toimii paljon kiinnostavampana leikkimattona.
– Viime päivinä olen huomannut, kuinka pystymme Pöpöläisen kanssa ymmärtämään toisiamme yhä paremmin ja paremmin. Osaamme jo leikkiäkin yhdessä: vierittää palloa toisillemme, tehdä inkkarihuutoja yhdessä.

Mutta on se silti niin pieni…

– Maailmassa on monta kummallista juttua. Kovia ääniä, kuten imurissa tai tehosekoittimessa. Kirkkaita valoja, kuten kaupoissa tai liikenteessä. Pimeitä marraskuun iltoja
– Maailmassa on niin monta tavoittamatonta paikkaa. Tuo olohuonekin on vielä suurilta osilta tuntematonta seutua. Vielä on monta ovea ja monta laatikkoa ja tavaraa, jota Pöpöläinen ei ole koskaan päässyt tutkimaan.
– Väsy tulee yhä niin helposti. Äsken vielä leikittiin, mutta sitten kohta tuleekin jo  lohduton itku. Eikä silloin auta muu kuin äidin pehmoinen syli.

One response to this post.

  1. Se on hurjaa, miten pian ensimmäiset lainatut vaatteet joutuu antamaan takaisin omistajalleen. Ja miten ihan harmittaa, kun jotkut niin kivat vaatteet ei enää mahdu… onneksi tosiaan tuli ostettua joitain itsekin, että on joitakin vaatteita muistona siitä, että oliko meidän pieni joskus todella noin PIENI!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: