Yöelämää

Edellinen postausyritykseni päättyi siihen, että matolla kieriskellyt Pöpöläinen löysi tietokoneen keskusyksikön sinisenä hohtavan virtanappulan – ja painoi sitä. Johan loppui  äiteeltä koneella roikkuminen!

Meillä eletään värikästä yöelämää, yhä. Pöpöläinen menee unille puoli kahdeksan – kahdeksan aikaan illalla, rauhoittuu tisuttelulla, saattaapa siihen torkahtaakin. Syöminkien hiipuessa nostan hänet unisena omaan sänkyynsä, jonne hän yleensä helposti nukahtaa. Alkuyö meneekin yleensä hyvin, mutta puolenyön jälkeen alkavat herätykset. Ensimmäiset tulevat kahden tunnin välein ja aamuyöstä unet senkuin lyhentyvät vain puolentoista, jopa tunnin pätkiksi.

Useimmiten pinnasängystä kuuluu nyyhkytystä tai suoraa itkua, jota yritän aluksi rauhoittaa tassutuksella ja suhisemalla. Joskus, ehkä kerran yössä, se auttaakin, mutta tuolloin uutta herätystä saa odottaa varsin pian saapuvaksi. Paras unentuoja on tietenkin tisuttelu: jo muutaman minuutin ahnas imeminen rauhoittaa ja vie höyhensaarille. Joskus, kun en millään jaksa enää nousta sängystäni, Pöpöläinen jää vielä hetkeksi kainalooni, mutta silloin nukumme molemmat huonosti. Kääntymisiään harjoitteleva Pöpöläinen huomaa nopeasti tilanpuutteen  ja alkaa kiehnätä entistä enemmän, eikä kellään ole sen jälkeen enää unta silmäkulmissaankaan.

Yöt ovat siis yhtä sänkyjen välillä ravaamista. Välillä, kesken makeimman unen herättyäni jalat ovat yhtä metrilakua, eikä askel tunnu ihan heti kantavan. Pari viikkoa sitten kokeilimme, josko uniin auttaisi, että Pöpöläisen sänky olisi ihan oman sänkyni vieressä. Eipä auttanut. Heräilin entistä useammin jokaiseen huokaisuunkin eikä pinnojen välistä luikerteva lörpsähtänyt käteni taikonut lasta sen paremmin uneen. Tissiä sen on oltava, perhana!

Välillä olemme yrittäneet rauhoittaa tilannetta ”isä hoitaa” -metodilla. Joskus kesällä se vielä  auttoi venyttämään unipätkiä noin kolmen tunnin mittaisiksi. Valitettavasti metodi on kokenut inflaation eikä enää toimi. Oikeastaan se vain pahentaa asioita: itkua tihuttava unen pöpperöinen lapsi saa hurjan itkukohtauksen ja herää täyteen valmiuteen tajuttuaan, kuka hänen sänkynsä vierellä EI huojukaan.

Pari viikonloppua sitten päätimme unikouluttaa Pöpöläistä. Sovimme, että mies silittelisi, taputtelisi, kanniskelisi ja yrittäisi uudelleennukuttaa lasta vierelleen. Yhdeltä yöllä alkoi tulikasteemme. Minuutit menivät, myös varttitunnit. Vakavana kuuntelin, kuinka Pöpöläinen itki: väliin surkeasti, väliin komentaen, väliin loukkaantuneella äänellä, lopulta jo henkeään haukkoen ja yökkäillen. Mies teki parhaansa, ensin silittäen (ei mitään vaikutusta), sitten kantaen (rauhoitti hetkeksi), sitten vierellään pitäen (itku alkoi uudelleen). Tunnin kuluttua pyysin, että lopettaisimme: jos kerran lapsi ei tuossa ajassa rauhoitu, en usko että kannattaa jatkaa. Päästyään kainalooni Pöpö nukahti heti -puhkiväsyneenä ei muistanut edes tissiä vaatia.

Meillä ollaan siis tissiriippuvaisia. On käynyt juuri se mistä unikirjoissa varoitetaan: lapsi on oppinut nukahtamaan illalla ja yöllä vain rinnan avulla. Päivisin uni kyllä tulee vaunuihin ja kantoliinaan ilman rintaa, mutta öisin tarvitaan äitiä. Ja eletäänhän meillä vielä kaiken kukkuraksi kahdeksan kuukauden iässä alkavaa eroahdistuskauttakin.  Että silleen. Tueksi ja turvaksi sopii ainoastaan äiti.  Ja äidistä erityisesti se tissi.

Väillä olen niin kettuuntunut koko maitorauhasiini, että haluaisin lopettaa koko imetyksen. Mutta sen aika ei taida olla vielä – juuri niistä samoista syistä, minkä takia sitä haluaisin. Millä hitsillä meillä sitten saataisiin nukuttua?

Nyt vain yritämme selvitä yön kerrallaan. Kai tämä tästä joskus jollakin tavalla. Väsymys painaa joka ruumiinjäsenessä ja eniten mielessä: pinna palaa herkästi, kiukuttaa, surettaa. Olisi mukavaa, jos tästä kuuluisan lyhyestä vauva-ajasta jäisi muitakin kuin harmaankalpeita muistoja.

5 responses to this post.

  1. Posted by Mona on 25/10/2007 at 14.12

    Vitsit. Ihan kuin meillä. En jaksa edes tuosta tissiassosiaatioon opettamisesta kauheasti syyllisyyttä kantaa. Se oli meillä oikeasti viimeinen keino saada lapsi nukkumaan ilman monien tuntien huutoja ja kanniskeluja.

    Olen päättänyt kyllä lapsen unikouluttaa. Tuttavalta sain tsempitystä. Heillä jopa puolen tunnin välein tissille herännyt lapsi oppi nukkumaan kokonaisia öitä parissa yössä. Eka yönä oli kyllä itkenyt kolmatta tuntia 😦 , seuraavana vain vartin.

    Kyllä mulla sydän jo etukäteen kärvistelee edessä olevan huutodraaman tuskassa, mutta kun päivänukutuksetkin ovat käsityötä, enkä siis voi silloinkaan nukkua, niin pakko on edes yöt yrittää rauhoittaa. Ehkä sinunkin kannataisi lujittaa mieltäsi ja kokeilla uudelleen? Eikös sinilla ole pian töihinlähtökin edessä? Toisaalta, kyllä kai kaikki lapset joskus tissistä vierottuvat 🙂

    Ja ihan samaa jaksamiseen liittyvää tuskaisuutta ja lyhytpinnaisuutta minäkin poden. Joskus, kun vauva herää vain puoli tuntia nukuttamisesta, tulee tuska- ja harmistusitku: enkö minä edes yhtä tuntia saa istua ihan rauhassa.

    Vastaus

  2. Posted by Nimetön on 25/10/2007 at 14.38

    Ja niin kuin meilläkin! Kai tämä tästä jotenkin, vaikka jo hermostuttaakin, että miten traumaattisesti.

    Vastaus

  3. Posted by neena on 26/10/2007 at 9.01

    kuulostaa ihan tissitakiaiselta. alussa ruttunaama söi kello 1 ja kello 5, tarkasti. abaut kaksikuisena, nelikuisena ja puolenvuoden tienoilla se vaati rintaa öisin jatkuvasti. aamulla oli olo mulla enempi tai vähempi sekalainen. ja musta ei kyse ollut siis ”nälästä”, koska se vaan nappasi nuina öinä rinnan suuhun ja jumitti siinä.

    meillä kyllä ilman kouluja meni nuo ohi. se on vaan sitä turvallisuuden tunnetta kun se tankkaa. tai tilaa lisää maitoa.

    9kuisena puolisoni alkoi vastata huutoon yöllä (kun lapsi ei fysiologisesti tarvitse ruokaa enää edes). ja kahdessa viikossa ilman turhia huutoja alkoi ruttu yönsä kokonaan nukkumaan.

    tämä ihan rohkaisuna. tee niinkun tuntuu itsestä hyvälle ja toimivalle. ohjeita sataa monelta suunnalta, ja joka oppaalla on omansa. luota vaan siihen mitä susta itsestä tuntuu. tsemppiä!

    Vastaus

  4. Niin, se töihinlähtö on tosiaan edessä – tasan kuukauden päässä. Oishan se kivempi istua toimistossa omalla koneella, jos silmät pysyis auki. Toivon, että öihin tulis tolkkua ennen sitä. Taitaa olla korkeemmas käress.

    Vastaus

  5. Voi huhhuh, kuulostaa tosi kurjalta.. meillä on vielä selvitty tähän mennessä aika hyvin, mutta tyttö nukkuukin äitin/isän vieressä ja itseä hirvittää ajatus tytön pinnasänkyyn siirtämisestä. On lisäksi niin helppoa vaan yöllä kiepauttaa vauva rinnalle ja takaisin eikä itse tarvitse kuljeskella mihinkään… Mutta pitäähän se jossain vaiheessa vierottaa…

    Haastoin muuten sut, tsekkaa mun blogi (ethän ollut tätä vielä tehnyt?)!

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: