Mahdollisuuksien viikko

…Ja kuinkas sitten kävikään?

Mahdollisuuksien maanantai alkoi mukavasti. Kun me Pöpön kanssa heräsimme, mies oli jo lähtenyt töihin. Koska jääkaapissa oli edellisiltana leivottua omenapiirakkaa, kutsuin naapurin yksinasuvan papan luoksemme aamukahville. Mikäpä sen kivempaa: aurinkoinen kiireetön aamu, tuoretta kahvia, omenapiirakkaa ja kivaa kahviseuraa.

Mutta sitten iltapäivällä mies tuli töistä kotiin ja valitti kipeytynyttä polveaan. Terveyskeskuspäivystyksen ja seuraavan aamun lääkärissäkäynnin jälkeen ukkoparka passitettiin sairaalaan niveltulehdusepäilyksen vuoksi. Olemme siis saaneet pärjäillä Pöpön kanssa kahdestaan. Ensimmäiset päivät menivätkin hiukan kurjissa tunnelmissa. Huolta ja murhetta riitti, kun sairaalassa ei tunnuttu saavan edes diagnoosia tehtyä. Voi kuinka pitkiltä päivät tuntuvatkaan, kun ei tiedä, milloin toinen pääsisi takaisin kotiin.

Selvisimme kuitenkin alkuikävästä ja ukko on nyt jo paremmassa kunnossa, vaikkakin edelleen siellä sairaalassa. Olemme Pöpöläisen kanssa yrittäneet tavata joka päivä kavereita, tehdä kauppareissuja ja keksiä pieniä menoja, jotta aika kuluisi jouhevammasti. Kävimme kertaalleen sairaalallakin, mutta koska kyseessä on infektiotautien osasto, siellä ei kannata vierailla lapsen kanssa.

Lisäväriä tilanteeseen toi keskiviikkoiltana nikottelemaan alkanut pyykinpesukone. Masiina on muutenkin jo saattohoidossa, on kovin vanha ja pieni ja onneton linkoamaan, joten tilanne ei tullut yllättäen eikä pyytämättä. Mutta ajankohta on ehkä hiukan heikko. Nyt on sitten pika pikaa metsästettävä uusi sopiva kone ja tilattava se tuonteineen ja asennuksineen.  Ja sitä ennen pestävä pyykkiä naapurissa.

Kotihommat ovat kasautuneet aika lahjakkaasti: pyykit, tiskit, lehdet, lelut ja puklurätit  ajelehtivat pöydillä, lattioilla, nurkissa. Tänne saisi tilata puskutraktorin joka raivaisi lattiat tyhjiksi. Ketään ei kehtaa kutsua kylään ja itsekin on kohta paettava tätä näkyä.

Toinen pari käsiä olisi lapsosen kanssa väliin aika tarpeen… yksin lapsen kanssa ollessa kun ehtii siivota vain viisi minuuttia kerrallaan. Pöpöläinen tuntuu tällä haavaa tarvitsevan vielä aikaisempaa enemmän seuraneitiä: kaveri kun on varsin nokkela kääntämään itsensä  mahalleen, mutta ei pääse vielä omin avuin takaisin selälleen. Sätkyttelevä koppakuoriainen tarvitsee jatkuvaa päivystäjää auttamaan maailman jälleen oikein päin paikoilleen. 

Mutta vaativuudestaan huolimatta tämä viikko on jollakin jännällä tavalla lähentänyt minua lapseeni. Alkuviikon ahdistus on haihtunut ja olen jo paljon paremmalla mielellä. Ehkä tämä totaalinen kahdestaan jääminen on osoittanut minulle, että vastoin odotuksiani pärjäänkin lapseni kanssa. Että me osaamme olla toistemme kanssa. Että ei tässä olekaan mitään hätää.

6 responses to this post.

  1. Posted by pistekartalla on 24/08/2007 at 11.06

    Myötätunto terveiset Monzasta! Mies on työmatkalla pallon toisella puolella jo kahdeksatta päivää, melkein 4kk poikanen oppi tällä viikolla kääntymään masulleen muttei vielä takaisin, alakerran kylppärin viemäri haisee päivä päivältä pahemmalta… Kyllä sitä yllättäen selviää tästäkin!

    Pieniä hyviä hetkiä teillekin! Ja paranemista!

    Vastaus

  2. Voi sentään, toivottavasti mies pääsee pian kotiin ja saatte kenties viettää yhteistä aikaa sairasloman merkeissä…? Sellainenkin voi olla ihan antoisaa, jos toinen ei ole kovin särkyinen.

    Tykkään lukea näitä juttujasi kun kerrot asiat sellaisina kuin ne ovat – meillä on lapsiperheaika vielä edessäpäin, mutta mieli askartelee kovasti siinä, mitä tapahtuu lapsen kotiintulon jälkeen (vaikka mitään tietoa ei vielä olekaan, koska tuo tapahtuu). On mukavaa, kun kaikki eivät kirjoita pelkkää lässytystä tai hehkutusta.
    Jaksamista! 🙂

    Vastaus

  3. Posted by elanor on 24/08/2007 at 13.41

    Paranemisia miehellesi ja tsemppiä ”yh”-elämään! Meillä opittiin onneksi tuo takaisin-selälleen-kääntymisen jalo taito tuossa taannoin, ja nyt lattialla viihdytään vähän paremmin. Riippuen toki päivästä. Hyvin seurankipeitä täälläkin silti ollaan aina vain. Mutta se näille pienille suotakoon… ❤

    Vastaus

  4. Posted by hna on 24/08/2007 at 19.29

    Kato kyllä se nainen kaiken klaaraa! Kurjaa vaan, että Mies on sairaalassa. Toisaalta vaikka se olisi purjehtimassa, niin 24h kaksistaan olo on eri kuin vaan 10 tunnin kaksistaan olo per päivä.

    Miehelle pikaista paranemista ja toivottavasti ne pesukoneentuojat tuo oikkeen hianon koneen! Hyvä pesukone on IHANA asia!

    Vastaus

  5. Posted by Äippä on 26/08/2007 at 12.41

    Voimia sinne, onpa kurja tilanne! Toivottavasti miehesi pääsisi kotiin pian ja saisit pesukoneenkin helpottamaan arkea.

    Vähän kyllä ihmettelen, että tarvitaan molempia aikuisia siivoamaan jne. Onko se sitten minun vauvani helppo luonne vai mikä, mutta kyllä minä saan siivottua vallan hyvin, vaikka olisin lapsen kanssa yksin. Silti ehdin lattialle leikkimään ja hakemaan pois paikoista, jonne ei ole hyvä kiivetä. Tehokkuutta, uusia leluideoita ja jaksamista se kysyy, sitä en kiellä. Itse asiassa mieheni on niin paljon töissä, että välillä olen oikeasti aamusta yöhön asti yksin.

    Kun vauvani oli kuukauden ikäinen, jouduin olemaan hänen kanssaan kuukauden verran ilman isän apua. Eli niinhän se kai sitten on, että kun on pakko, jaksaa kyllä… Silti se ei kyllä minusta ollut mitenkään kamalaa, ikävää kylläkin.

    Vastaus

  6. Äippä:

    En ole mikään järin luonnonsiisti tyyppi, joka laittaisi tavarat paikalleen aina niitä käytettyään tai veisi mennessään ja toisi tullessaan.

    ”Tehokkuutta, uusia leluideoita ja jaksamista se kysyy…” – Niinpä, niitä ei ole täällä viime aikoina liialti ollut. Ja kun lapsi on jossakin välissä ottanut nokoset, olen siivoamisen sijaan istunut alas ja juonut kahvia tai lukenut lehteä.

    Totta puhuakseni tuo siivoaminen on ollut tärkeysasteikossa niin alhaisella sijalla, että lähes kaikki muu, varsinkin omaan virkistykseen liittyvä, on jyrännyt sen ylitse. Mutta tällekin sottapytylle tulee aina lopulta se hetki, kun kaaos ympärillä alkaa ärsyttää ja viedä voimia. Ja sitten on siivottava. Mielellään nopeasti ja tehokkaasti. Tapana on ollut laittaa mies ja lapsi kauppareissulle ja huhkia puolitoista tuntia kaikki paikalleen.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: