Osaamista

Appivanhemmat ovat kylässä ja toivoin saavani tästä itselleni ns. vapaapäivän anopin vaihtaessa leikittäessä, nukuttaessa ja vaihtaessa vaippoja Pöpöliinille. Mutta mutta. Joudun olemaan jälleen kerran tulkkina Pöpön eleille ja ilmeille. ”Se varmaan toivoo, että se otettaisiin syliin”. ”Nyt taitaa olla jo nälkä”.  Ja kun vekara herää (yllätys, yllätys) 30 minuutin unen jälkeen itkien, anoppi aukoo vaunun verhoja ja väittää että Pöpö haluaa jo herätä. ”Ei se halua”, ilmoitan, laitan verhot kiinni ja ryhdyn heijaamaan vaunuja rivakalla otteella. Kohta kaveri jo saakin unen päästä uudelleen kiinni.

Niin kiusallista kuin kaikki tämä vapaapäivän viettäjälle onkin, on mukava kuitenkin huomata, että joistakin vastoinkäymisistä (kuten uniongelmista) huolimatta näytämme Pöpön kanssa ymmärtävän toisiamme ihan hyvin.

Toisenlaista osaamista. Alunperin perheemme suunnitelmana oli, että palaisin töihini lokakuun lopussa ja mieheni jäisi tuolloin vanhempainvapaalle sekä sen jälkeen  hoitovapaalle. Suunnitelmasta kuullut ystävä vihjaisi, että yli kymmenen vuotta työelämässä olleena mieheni kannattaisi ottaa selvää mahdollisuuksistaan jäädä vuorotteluvapaalle, sillä siitä maksetaan hoitovapaata enemmän. Ja nyt näyttääkin, että voisimme todellakin hyödyntää vuorotteluvapaata Pöpön kotihoitoon.

Yksi sudenkuoppa systeemissä on: vuorotteluvapaalle jäävä ei ole saanut olla edellisen 13 kuukauden aikana 30 päivää enempää palkattomalla vapaalla (esim. isyysloma, vanhempainvapaa). Eli vaikka isiä kannustetaan ottamaan osaa lastensa hoitamiseen, systeemi potkii itseään varpaille. Kokonaisen isyysloman ja isyyskuukauden viettäneen isän on vietettävä vuosi töissä, ennen kuin voi jäädä hoitamaan lastaan vuorotteluvapaan avulla. Periaatteessa yhteiskunta siis tarjoaa mahdollisuuksia työn ja perhe-elämän joustavampaan yhteensovittamiseen, mutta todellisuudessa erilaisten joustojen yhteensovittaminen ei olekaan mahdollista.

Monellekohan lastensa hoitoon orientoituneelle ja täydet perhevapaat viettäneelle  isälle tuo tieto tulee liian myöhässä?

3 responses to this post.

  1. Posted by hna on 11/07/2007 at 16.17

    No voi PERSE! Just niiiin Tota, että vähänkö kusi maistuu kielellä! Hyvä systeemi, paikoin vain mätä.

    Vastaus

  2. Posted by A:n äiti on 11/07/2007 at 20.48

    Meillä anoppi ei ole edes vaihtanut vaippaa! Saati paljon muutakaan tehnyt, ja jaksaa ihmetellä, että miksiköhän lapsi vierastaa. Joo-o, minä en ihmettele.

    Vastaus

  3. A:n äiti:
    Uuh, eikö?? Jaa-a, enpä ole koskaan tajunnut tästä etuudesta anoppiani kehua (edes hiljaa mielessäni). Terv. Kiittämättömyytään katuva miniä.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: