Joulu: suoritettu.
Parasta: Se, että meidän ei tarvinnut matkustaa minnekään. Se, että jouluna oli vieraita, mutta että he yöpyivät kuitenkin muualla.
- Iltayölliset siivous-, leipomis- ja digiboksintyhjennystalkoot joulunalusviikolla. Lapset nukkumassa, vain me kaksi, viinilasilliset ja helvetisti hommaa jota sai tehdä rauhassa. Siinä pulssi rauhoittui, hartiat laskeutuivat korvista. Mikä parasta, kumppanin kanssa sai kommunikoida kokonaisilla lauseilla ja asiayhteyksillä. Toinen tuntui taas ihan mukavalle.
- Pitkät aamu-unet: koko perheellä vähintään puoli yhdeksään saakka. Bonuksena Siipparakas on ottanut joka aamu lapset kainaloonsa ja häipynyt hippailemaan alakertaan; kerran nukuin jopa kymmeneen!
- Yhteinen kylpyläreissu puolison kanssa: vain me kaksi kolmen tunnin ajan.
Summa summarun: joulusta tuli perhe- ja parisuhdekeskeinen, mikä taisi olla juuri sitä mitä eniten tarvittiinkin.
Heikointa: Oma flunssa. Pienimmäisen korvatulehdus. Lahjatulva.
Rajoitteemme toimivat vain osittain. Aikuisille jaettava krääsätulva oli hieman vähentynyt: en saanut pyyntöjeni lisäksi kuin kasvo- ja vartalorasvoja ja kuusenkoristeita ja outoja kirjoja. Mitään niistä en aio käyttää. Mies sai ei-ihan-mutta-melkein -toiveidensa lisäksi kalsarit, kaljapullon aukaisijan (meillä ei kukaan juo olutta), kuorimaveitsen (on jo ennestään kolme) ja outoja levyjä. Kalsarit kai päätyvät käyttöön, mutta ovat toistaiseksi ainakin vielä avaamattomina paketeissaan jossain vaatehuoneen lattialla.
Lasten kohdalla mummi oli taas revennyt. Toiveidemme lisäksi lapset saivat
villasukkia (pienimmäiselle kolme paria!), pörrösukkia, lautasia (kahta kokoa molemmille), lusikoita, kirjoja (yksi niistä oli jopa sama kuin synttäreillä), yöpukuja, rakennuspalikoita (taas uutta sarjaa, entisiä on jo noin puoli kuutiollista)….
Jos lahjadieetti olisi onnistunut, lahjoja olisi ollut kummallekin lapselle yksi. Nyt niitä oli esikoiselle kymmenen ja pienemmälle kahdeksan. Yksistään mummilta.
Ihan piruillessani en siivonnut näitä lahjoja koko joulun aikana lattioilta minnekään, että näkisi, miten paljon tavaraa hän oli kotiimme tuonut.
Laskin muuten, että esikoisella oli 12 lahjanantajaa. Siis 12 henkilöä/tahoa, jolta hän sai joululahjan. Eli ei siinä todellakaan tarvita kuin yksi paketti kultakin, niin kuusen alla on jo röykkiö.
Yritän nyt vähitellen päästä tuosta lahjaketutuksesta eteenpäin. Mutta luulen, että tulevan vuoden aika vahvana pohjavireenä on kodin tavaroiden vähentäminen ja krääsästä poispääsy. Olen seuraillut viime aikoina useampia aiheeseen liiitttyviä keskusteluja ja kirjoituksia. Uudessa mustassa oli taas hyvä kirjoitus:
http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/12/30/hetki-jolloin-tavarasta-tulee-rasite.html
Olen lukenut tuon jutussa mainitun Anne te Velde-Luoman kirjoittaman Kaaoksen kesyttäjä -kirjan ja insipiroiduin siitä kovasti.
Hmm.. nyt voisi tehdä vaikka asian tiimoilta uuden vuoden lupauksia…
Kirjoittanut Unikas | Julkaistu 31/12/2010 klo 17.18
LUPAAN lukea Kaaoksen kesyttäjän
Kirjoittanut pilami | Julkaistu 01/01/2011 klo 19.39
Mä olen kerran katsellut lapsuudenkodissani ympärilleni ja pohtinut kauhulla, että “mä en ikinä halua periä tätä kaikkea”. Mulla on nyt kaikki mitä tarvitsen. Sinänsä olen vielä ollut “tavaranhankkimisvaiheessa”, kun näin kolmekymppisinä ostettiin ekaa kertaa esim. huonekaluja (jotenkin se opiskeluaikainen 120 cm sänky ei vaan enää vastannut käsitystä hyvästä nukkumispaikasta ja kunnon ruokapöytäkin oli ihan jees saada), kun hommattiin eka omistuskämppäkin. Yritettiin löytää vanhoja ja kierrätettyjä, mutta niissä on se huono puoli, että ei ne silleen vaan osu kohdalle ja puolityhjässä asunnossa ei ole kiva kovin pitkään asustaa. Astioitakin mulla on varmaan jonkun mielestä enemmän kuin tarvitsen, mutta mä tykkään kattaa kauniisti ja välillä eri astioilla. No, jokainen tyylillään. Muuten kyllä kamat lentää vauhdilla pois nurkista ja vaatteita omistan varmasti huomattavasti keskivertonaista vähemmän. Mut jos kerran joku oikeasti tienaa elantonsa sillä, että heittää muiden ihmisten kamoja pois, niin mulla taitaisi olla ihan synnynnäinen lahjakkuus kyseiseen hommaan. Pitäisköhän vaihtaa alaa…
Kirjoittanut Titi | Julkaistu 02/01/2011 klo 21.14
Sama tilanne lahjojen suhteen. Isovanhemmilla lähtee aina lapasesta vaikka sovitaan jotain, mutta ei kenenkään naama kovin surulliselta näyttänyt aattona, kun paketteja aivaltiin.
Oletko muuten ajatellut Otometriä korvatulehdukseen?
Kirjoittanut kukannuppu | Julkaistu 05/01/2011 klo 18.48
Onks Otometri se kotidignoosilaite? Hmmm.. vois olla kätevä? Onks jollain kokemusta?
Kirjoittanut kukannuppu | Julkaistu 05/01/2011 klo 18.51
Juu, Unikas, kannattaa. On tosi inspiroiva. Laittaa näkemään asiat ihan uudella tavalla.
Pilami, mäkin pelkään samaa asiaa. Mun äidillä on kaapit ja varastot ja kaikki paikata täynnä vaikka mitä. Viimeksi jotakin penkoessani löysin läjän vuoden 1991 jouluna tulleita joulukortteja. Se oli joidenkin keskeneräisten käsitöiden ja ompelulankojen keskellä monien lehtimappien takana … ja sellaisia kaappeja on joka huone täynnänsä. Joo, joku, ja useampikin todella tienaa tuolla rojunraivaamisella nyt rahaa. Ehkä pian mekin?