Hoitoa

Pari kirjoitusta sitten Mari-Johanna kysyy kommettilootassa:

Miksi on ikävää viedä lapsi päiväkotiin alle 2,5 vuotiaana? Jos siis ei perustu siihen, että itse haluaa olla kotona, mihin tämä ei käsittääkseni teillä perustu (ainakaan täysin). Haluan vaan taas kerran kyseenalaistaan suomalaista ajattelutapaa & kotonahoitamisen myyttiä, että lapsen pitäisi olla kotona 3vuotiaaksi asti.

Okei, vedetään henkeä sisään ja vastataan. Ennen kuin poistat varmistimen pyssystäsi, muistutan, että on erilaisia perhetilanteita ja -kokoonpanoja, taloustilanteita ja tulevaisuuden ennusteita, jaksamistasoja ja mielenterveyden tiloja ja NIINPÄ kaikki on suhteellista ja jokainen perhe tekee itse omat johtopäätöksensä jne…

Ja  vastaan tähän nyt siltä kannalta, mitä MEIDÄN perheessämme on ajateltu lapsen kehittymisen, kasvun, vanhempien ja lasten  jaksamisen, perheen talouden ja työtilanteen yms. kannalta.

- Uskomme kiintymyssuhdeteoreetikoihin, jotka sanovat että alle kaksivuotiaana lapsi elää sitä kiintymyssuhteen muodostamisen kannalta tärkeää aikaa ja hänelle on silloin hyväksi että häntä hoitavat hänelle tutut, läheiset, turvallisina koetut ja pysyvät henkilöt.

Päiväkotihoito ei pysty ainakaan pääkaupunkiseudulla tarjoamaan pientä ryhmää ja pysyviä hoitajia, koska täällä työntekijöiden vaihtuvuus on suurta ja sijaiset päivittäistä seuraa. Olemme molemmat työskennelleet päiväkodissa – Mies 11 vuotta ja tämä on tilanne havaintojemme mukaan.

Onpa jossakin tutkittu, että alle 3-vuotias pystyy rakentamaan kiintymyssuhteiden opettelun kannalta merkittävän suhteen vain kolmeen aikuiseen yhtä aikaa. Jos kaksi näistä suhteista on vanhempiin, niin…ehkä sitten perhepäivähoito olisi alle 3-vuotiaalle se paras päivähoitomalli kotihoidon lisäksi.

- Alle kolmivuotias on vasta sosiaalistumassa, opettelee elämän arjen sääntöjä ja siksi on hyvä, että hän saa niitä opetella mahdollisimman pienessä hoitoryhmässä, tuttujen ja pysyvien lasten ja hoitajien kanssa.

Monesti päiväkodissa esimerkiksi ei ehditä puuttumaan lasten välisiin kinasteluihin ja arjessa on tavallista, että vahvempi jyrää pienempäänsä. Joukko tuttuja lapsia aloitti elokuussa päivähoidon. Nyt näissä perheissä on huomattu, että lapsi on syksyn aikana oppinut myös kiroilemaan, lyömään, tönimään, nappaamaan leluja muilta… ja nyt perheissä käydään keskusteluja päiväkodin hoitajien kanssa, jotta hoitajat yrittäisivät parhaansa mukaan kitkeä näitä taitoja pois. Vanhemmat tekevät vastaavaa kasvatustyötä sitten omalta osaltaan kotona, mutta tehtävä on toivoton, jos lapsi saa 8-10 tuntia hereilläoloajastaan yhdensuuntaista mallia ja vain 4 tuntia toisenlaista.

- Meillä ainakin lapsi oppi vasta kahden -  kahden ja puolen vuoden iässä ilmaisemaan itseään sen verran hyvin, että luotan hänen pystyvän selittämään ajatuksiaan, tarpeitaan ja tunteitaan myös muille kuin meille vanhemmille. Tuntuisi yksinkertaisesti pahalle viedä oma lapsi hoitoon isoon lapsiryhmään silloin, kun hän ei pysty vielä ilmaisemaan itseään ja kysymyksiään.

- Päiväkodissa tiukka arkirytmi, jota täytyy niin suurella porukalla toki noudattaa,  ovat tekijöitä jotka voivat stressata lasta. Kotihoidossa/perhepäivähoidossa on mahdollista joustaa esim. lapsen vireystilojen mukaan. Esim. kun lapsi on yöllä nukkunut huonosti, nähnyt painajaisia tms. hänen väsymyksensä voi ottaa päiväohjelmaa paremmin suunnitellessa huomioon.  Sama tilanne esim. kun lapsi on toipumassa flunssasta, ikävöi vanhempiaan, on alakuloinen muuten vaan….

- Kun molemmat vanhemmat ovat haastavassa työssä ja päivähoitopaikka ei jousta aukioloajoissa, arki on yhtä kellokalleilua. Nyt työssä ollessani näen lastani noin 3 tuntia arki-iltoisin ja tunnin verran aamuisin. Niistä neljästä tunnista ainakin kaksi on sitä ankeinta syö nyt – kiire jo on – pue – pitää olla jo menossa – syö nyt – pesulle – nyt nukkumaan – pää takaisin tyynyyn -kiristelyä.  Arkeen ei mahdu montaa leppoista yhdessä olon hetkeä.  Meillä ainakin lapsi monesti toivoo: Äiti, älä lähde minnekään. Jäädään kotiin. Ollaan yhdessä kotona.

- Infektioiden määrä päiväkotilapsilla: alle 3-vuotias vielä rakentaa vastustuskykyään ja päiväkotien suuret lapsiryhmät altistavat lukuisille infektioille. Meillä lapsi oli 2 vuoden ikään  erityisen altis kehittämään jokaisesta nuhasta korvakierteen, ennen kuin korvien putkitus ja kitarisaleikkaus  sitten paransivat tilanteen eikä jokainen flunssa johda enää jälkitauteihin.

Lisäksi haluaisin vielä sanoa jotakin siitä, että  vanhemman tulee jotenkin erityisesti haluta olla kotona. Elämässä on paljon asioita, jotka vetävät yhtä aikaa eri suuntiin. Toisaalla on työ, toisaalla väsy arjen kiireeseen. Toisaalla omat sosiaaliset tarpeet, toisaalla lapsen sosiaaliset tarpeet. Toisaalla palkka, toisaalla niukempi talous. Toisaalla tämä hetki, toisaalla tulevaisuus.

Ei kaikkea, mitä päätetään oman perheen tulevaisuuden kannalta, tarvitse erityisesti haluta. On asioita, joita tehdään enemmän järki- kuin haluperustein. Toki lapsen kanssa kotiin jäävän hoitajan tulee olla tehtävästään sen verran motivoitunut ja riittävillä voimanrippeillä varustettu, ettei vanhemman omat ongelmat nollaa kotihoidon muita etuja.

Meillä on kaiken ylläolevan ja monen, monen muunkin asian valossa järkeilty noin.