Piikkiä

lokakuu 30, 2009

…. ja sikainfluenssapiikki tuli sittenkin otettua tänä aamuna. Kun kuulin että työkaveri on menossa viikonlopuksi Pohjois-Suomen sikainfluenssasta kuuluisille alueille käymään, tuli kiire jonon jatkoksi neuvolaan.

Anoppi ehtikin tällä viikolla ja kahteen otteeseen kysellä, että joko olen piikin saanut (eilen oli vasta eka päivä, kun niitä annettiin).

Hieman vain ajatteluttaa se, että tätä(kään) rokotetta ei tietenkään ole testattu raskaana olevilla (no, kuka siihen testiin ilmoittautuisi?).

Entäs jos, jos kyse onkin jostakin meidän sukupolven talidomidi-tapauksesta…. Että muutaman kuukauden päästä, kun niitä sikainfluenssarokotettujen äitien vauvoja alkaa syntyä, huomataan yhtä sun toista kummallista….Tai vasta vuosien päästä todetaan, että näille lapsille on kehittynyt jokin yhteinen syndrooma…

 

 

Entry Filed under: kysymyksiä. .

2 Comments Add your own

  • 1. Pööpöti  |  lokakuu 30, 2009 at 8:51 ip

    Hei,

    kiitoksia kovasti loistavasta blogistasi! Olen jo pidemmän aikaa lukenut sitä, kun olemme aika samanlaisessa elämäntilanteessa: minulla 2v 2kk poika, ja nyt raskaana vkolla 36.

    Halusin kommentoida tätä kirjoitusta, itsekin kävin eilen piikittäytymässä, heti ensimmäisten joukossa. Välillä takaraivossa kytee pelko ja huoli vauvan hyvinvoinnista, mutta itse näen kuitenkin taudin sairastamisen riskit tässä vaiheessa raskautta paljon suurempina, kuin mahdolliset riskit vauvalle. Meidän on pitänyt tehdä vaikea päätös, ja ei kai kukaan osaa sanoa, miten olisi pitänyt toimia. Ei kai edes jälkikäteen :|

    Kovasti muutenkin pohdimme samoja asioita: meilläkin tämä tuleva lapsi saattaa jäädä viimeiseksi, ja siksi on kovinkin vaikea päättää, kuinka kauan sitä kotona haluaa/jaksaa olla. Aloitin esikoisen päivähoitoon mennessä (hän oli silloin 1v 4kk) todella kivassa ja haasteellisessa työssä, josta vähän haikein mielin jäin pois. Toisaalta sinnehän sitten olen myöhemmin palaamassa, ja siellä ehdin töitä tehdä vielä monta vuotta. Kotona ja lasten kanssa vietettyä aikaa ei ole kuin rajallisesti, joten siltä kantilta päätös tuntuisi olevan kovinkin helppo.

    Tsemppiä pohdintoihin ja hyviä vointeja! Toivottavasti jaksat jatkossakin päivittää blogiasi, itse luen sitä ainakin suurella mielenkiinnolla.

    Vastaa
  • 2. kukannuppu  |  marraskuu 2, 2009 at 3:32 ip

    Tervetuloa lukemaan, Pööpöti! Sulla onkin toinen raskaus jo pitkällä, mulla vasta vko 23 menossa. Kysymykset on kuitenkin samoja. Onnea loppumetreille!

    Vastaa

Leave a Comment

hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Aiheet

ahdistusta arkea huomioita iloa isyyttä juhlaa jännitystä kauhua kohellusta kysymyksiä neuvola pelkoja sukua surua unia uutta vointia väsyä ystäviä

Kommentit

Eniten luettuja

Tästä lukemista edellisiltä kuukausilta

lokakuu 2009
ma ti ke to pe la su
« syy   mar »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031  

Blogroll

edelliset turinat

Sähköposti:

kukannuppu(at)postiloota.net

Et ole yksin