Archive for kesäkuu 14., 2009

Huomiota

Juuri kun olen saanut itseni aamulla töihinlähtökuntoon ja olen hiippailemassa ulko-ovelle, yläkerrasta kuuluu pienen pojan ääni: “Äidin syliin!” En raaski kurvata ovesta ulos, vaan jään hellittelemään pienen unilämpöisen pojan kanssa. Istumme sylikkäin pitkään ja hartaasti. Ihanaahan se on. Ja ehtiihän sitä seuraavallakin bussilla.

Viikonloppuaamuisin lapsi vaikuttaa epäilevältä. Tukkaa en saa kammata enkä vaatteita pukea, etten vain vaikuttaisi töihin lähtevältä. Vakuuttelemme Miehen kanssa kilpaa, että tänään äidillä on vapaapäivä, eikä äiti mene minnekään vaan on koko päivän kotona Pöpöläisen ja Isin kanssa. Jossain vaiheessa aamua lapsi sitten uskoo, mitä hänelle on yritetty sanoa, ja vapautuu leikkimään itsekseen.

Muutenkin viime aikoina Pöpöläinen on osoittanut tietynlaista äiti-kapinaa.  Pissakupla otsassa kiemurteleva lapsi ei suostu menemään potalle, jos minä häntä sinne kannan, mutta isin kanssa pissat suhisevat pottaan milloin vain.  (Minun syliini on sen sijaan pissattu melkein päivittäin.)

Mietin, mistä oikein on kyse. Teen pitkiä päivä: lähden kahdeksalta ja tulen puoli kuudelta, mutta olen kaikki illat kotona lapsen kanssa. Viikonloppuisinkin olen melkein aina Pöpöläisen seurassa, nytkään en ole edes kaupassa käynyt.  Omaa kahdenkeskistä aikaa Miehen kanssa meillä on viimeksi ollut … hetkinen… kun jätimme Pöpöläisen lastenvahdin huomaan yhdeksi illaksi kolme kuukautta sitten.

Vanhempiensa huomiota tämä lapsi mielestäni saa, onhan hän ollut koko ikänsä kotihoidossa. Mutta mistä tämä viime aikoina tullut uusi “ripustautuminen” kertoo? Enkö huomioi häntä täällä kotona ollessani tarpeeksi? Ovatko ajatukseni jossakin muualla, vaikka olisin fyysisesti läsnä?  Milloin olen viimeksi ihan varmasti keskittynyt häneen, enkä vain leikkinyt leikkimistä?

Miten muut vanhemmat pystyvät tarjoamaan lapsilleen riittävästi huomiota, jos molemmat vanhemmat käyvät töissä, perheessä on muitakin lapsia ja vanhemmat haluavat tehdä joskus jotakin ilman lapsiaan?

Vai mistä tässä on kyse? Onko taas menossa jokin uusi Vaihe, josta en tiedä?

3 comments kesäkuu 14, 2009


Aiheet

ahdistusta arkea huomioita iloa isyyttä juhlaa jännitystä kauhua kohellusta kysymyksiä neuvola pelkoja sukua surua unia uutta vointia väsyä ystäviä

Kommentit

Eniten luettuja

Tästä lukemista edellisiltä kuukausilta

kesäkuu 2009
ma ti ke to pe la su
« tou   hei »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930  

Blogroll

edelliset turinat

Sähköposti:

kukannuppu(at)postiloota.net

Et ole yksin