Valintoja

Tuttavajoukossani on monta perhettä, jotka ovat joko saaneet adoptiolapsen, jonottavat jo monennetta vuotta tai vasta harkitsevat adoptioon ryhtymistä.

Monesti mietin, miten lujille vanhemmat joutuvat adoptioprosessin sisältämien valintojen myötä.

Yksi näistä on adoptiomaan valinta. Valittavana ei ole vain lapsen kulttuuritausta, vaan se, minkä ikäisestä, millaisella taustalla varustetusta ja miten terveestä tai sairaasta lapsesta saattaa olla kyse. Ja tietenkin myös siitä, miten kauan jonon eteneminen vie.

Ulkomailta adoptoitaessa lapsi on useimmiten vähintään parivuotias perheeseen tullessaan. Mitä vanhemmaksi lapsi on ehtinyt, sitä enemmän hänellä saattaa olla takanaan vaikeita kokemuksia vaihtelevista perheoloista, lastenkodeista ja muista laitoksista. Se voi tarkoittaa takkuista alkutaivalta yhdessä, fyysisiä ja jopa psyykkisiä sairauksia vielä vuosikymmeneksi.

Ylipäätänsä koko ulkomainen adoptio – onko se adoption ylevin laji, ja olisiko kaikkein tärkeintä adoptoida kaikkein köyhimpien maiden sairaita lapsia – voiko ajatella, että juuri he eniten tarvitsisivat suomalaisia vanhempia, jotka voivat tarjota rakkauden lisäksi myös mahdollisesti tarvittavan hoidon ja terapian?

Uskaltaako tuollaisen ajatuksen jälkeen koskaan myöntää, että kaikkein eniten haluaisi ihan pienen ja suomalaisen näköisen lapsen, joka ei olisi joutunut kokemaan kovia ja joka ei joutuisi erivärisen ihonsa takia kiusatuksi koulussa?

Tai, jos valitsee kotimaisen adoption, niin mitä tehdä, jos kysytäänkin, haluaako ottaa vastaan FAS-/FAE-lapsen, joka on vammautunut raskauden aikaisen alkoholinkäytön seurauksena? Lapsi, joka on joutunut äitinsä pahoinpitelemäksi – saako häntä hylätä? Entä jos häntä ei kukaan ottaisi, mitä hänelle sitten tapahtuisi? Saako itsekkäästi toivoa, että haluan sellaisen lapsen, joka on mahdollisimman terve?

Miten kukaan voi koskaan pystyä päättämään, mitä vastata tällaisiin kysymyksiin?

Minunkin elämässäni oli vaihe, jolloin olin kiinnostunut kansainvälisestä adoptiosta. Seurattuani näitä lähellä olleita adoptioprosesseja en enää ole niinkään varma adoption mielekkyydestä oman perheeni kohdalla. Olen onnellinen niiden perheiden puolesta, jotka ovat adoptioon ryhtyneet ja lapsensa saaneet, mutta luulen, että minulla ei olisi näiden kysymysten jälkeen vastauksia.