Aamutuimaan

Aamunhetki kullan kallis.

Eilen aamulla Pöpöläinen päätti herätä jo 6.25. Jotta reissuun lähdössä oleva Mies saisi nukuttua edes karvan verran pidempään, otin lapsen kainalooni ja lähdimme aamupuuhiin alakertaan. Saatuani Pöpöläiselle vaatteet päälle suuntasimme pihalle klo 7.09. Itselleni en välittänyt vaihtaa vaatteitani, mitä nyt hupparin laitoin yöpuvun päälle lämmikkeeksi.

Hiekkalaatikon reunalle istahtaessani kuulin kipakan rusahduksen housuistani. Suloisen pehmoisiksi kuluneet yöhousuni repesivät haaroista vaatimattomalta kahdenkymmenen sentin matkalta. Joo.o, kyllähän sitä on pullaa tullut kesälomalla syötyä, mutta että noin paljoa?

Pöpöläinen jatkoi leikkejään enkä jaksanut irrottaa häntä lapionvarresta korjatakseni vilautuslookkiani. Päätin jatkaa laatikkoilua, ja mietin, että täytyypä muistaa olla turhaan pyllistelemättä, ettei aidan toiselta puolen mahdollisesti kulkeva naapurin koiranulkoiluttajarouva kohtaisi epätoivottavaa näkyä.

Tätä tuumiessani Pöpöläinen olikin jo noussut lähteäkseen leikkimökille. Syöksyin hänen peräänsä avustamaan hieman hankalassa portaikossa jolloin… tulin vilkaisseeksi aidan yli naapurin tontille. Siellähän se naapurinrouva, ikkunassaan tähyilemässä meidän puolellemme. Syöksyin matalaksi leikkimökin lattialle perälistoni peitellen. Toivottavasti punainen pyrstöni ei näkynyt hänelle saakka.

Samalla tajusin, mikä näky oli piirtynyt verkkokalvoilleni: naapurin rouva oli ikkunansa ääressä ilkoalasti kiinnittämässä rintsikoitaan. Eipä tainnut rouva arvata, että pieni poikamme työskentelee jo toimistossaan.

Kannattaa herätä aikaisin. Uskomattoman paljon ehtii tapahtua jo kahdeksaan mennessä.

Lisääntymisiä

Kun ympärillä on yks sun toinen on raskaana, yrittää tulla raskaaksi, on juuri tullut raskaaksi, miettii, milloin yrittää tulla raskaaksi tai on juuri synnyttänyt, niin eipä ihme, että

yhtenä yönä näin unta että meille tuli vauva.

Unessa olimme mieheni bussimatkalla Lapissa ja jo paluumatkalla. Kyseessä oli jonkinlainen tilausajo, mikähän lie ruskaretki – muut matkalaiset olivat eläkeläisiä. Olin viimeisilläni raskaana (varmaan mukavaa olla pitkällä automatkalla, joo) ja Haukiputaan kohdalla supistukset tulivat niin kovina että minut jouduttiin viemään sinne sairaalaan synnyttämään (hiukan epäloogista, joo, eiköhän puttaalaiset synnytä Oulussa?).

Mikä parasta: synnytys oli nopea, helppo ja kivuton. Aloinkin heti kovasti miettimään, millä täältä pääsisi kotiin.

Jälkeläisestä ei tosin jäänyt mitään mielikuvaa. Ehkä tyttö.