Kysyn vaan

heinäkuu 20, 2008

Kaikkialla imetysmyönteisissä tiedotusvälineissä korostetaan, että yöimetyksen pois jättäminen ei välttämättä eheytä lapsen yötä ja takaa, että yöunet siitä paranisivat. Meillä tämä piti kirjaimellisesti paikkaansa. Lapsi heräsi edelleen parin tunnin välein kokeilemaan, josko sitä mammaa saisi, tosin tyyntyi kerta kerran jälkeen vähemmin tyynnytyksin, mutta jatkoi silti tarkasteluaan viikkotolkulla.

Mutta nyt, kun päiväimetyksetkin ovat jääneet minimiin (taikajuomaa kaivataan päivittäin enää aamulla herätessä, joinakin päivinä myös päiväunilta herätessä ja yleensä myös iltaunille mentäessä), yöunet paranivat kuin taikaiskusta. Kolmen vähädrinkkisen päivän jälkeen nukuimme yhtäjaksoisesti jo aamukuuteen. Imemisen tarve lienee siis niin vahva, että vauvaa ei voi vierottaa vain öistä, vaan on vieroitettava sekä yö- että päiväimetyksistä.

Imetysmyönteisenä (1 v 5 kk ja pauttia rallaa 3500 imetyskertaa takana) olen nyt aivan hölmistynyt. Tästäkö siis kaikki on johtunut?

Olisimmeko nukkuneet jo monta kuukautta hyvin, jos olisimme vähentäneet rinnalla käyntiä jo aikaisemmin?

Minä kun luulin tekeväni lapselleni hyvää imettämisellä. Ja varmaan teinkin, mutta kaupan päälle sain unettomia öitä, itkuisia kiukkukohtauksia, sekavia aamuja, laahaavia päiviä. Ja oliko rintamaidosta saatavan tyydytyksen määrä riittävä kumoamaan hermostuneen äidin ja väsyneen isän lähettämät negatiiviset väreet? Aaaaaarghhh.

Entry Filed under: arkea, kysymyksiä, uutta. .

3 Comments Add your own

  • 1. hna  |  heinäkuu 21, 2008 at 10:02 am

    Mä luulen, että tässäkin asiassa ollaan aika yksilöllisiä. Helminen nukkui yöt ihan hyvin, vaikka yösyötö olikin lopetettu. Mennyt on mennyttä. Turha siitä on itteään piiskata. Koska jossittelua voi jatkaa loputtomiin.

    Vastaa
  • 2. elanor  |  heinäkuu 21, 2008 at 4:22 ip

    Aamenet. Yksilöllistä varmaanniin on. Kyllä meilläkin lopetettiin yötissittelyt suht menestyksekkäästi jo kuukausia ennen kuin päivätissittelyt. Mutta olen kuullut aiemminkin niin sitkeistä tapauksista, että ainoastaan imetyksen totaalilopetus on tuonut öihin tolkkua.

    Vastaa
  • 3. kukannuppu  |  heinäkuu 21, 2008 at 5:00 ip

    Sitkeä Tapaus. Siitä varmasti on kyse.

    Vastaa

Leave a Comment

hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Aiheet

ahdistusta arkea huomioita iloa isyyttä jännitystä juhlaa kauhua kohellusta kysymyksiä neuvola pelkoja sukua surua unia uutta väsyä vointia ystäviä

Kommentit

Eniten luettuja

Tästä lukemista edellisiltä kuukausilta

heinäkuu 2008
ma ti ke to pe la su
« kes   elo »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Blogroll

edelliset turinat

Sähköposti:

kukannuppu(at)postiloota.net

Et ole yksin