Takaisin

Kotona & arjessa jälleen! Kaikki meni hienosti, paljon hienommin kuin odotin!

Asiaa auttoi mitä suurimmissa määrin se, että Pöpöläisen mukavuuksista oli vastaamassa vähintään kolme aikuista: mies, minä ja ystävämme Pöpöläisen kummisetä. Lapsettomaksi ihmiseksi kummisetä tuntui ymmärtävän yllättävän paljon lapsen (ja sitä kautta meidän kaikkien) viihtyvyyteen vaikuttavista asioista. Ja kyllä Pöpöläinenkin ihan selvästi tsemppasi: jaksoi istua rattaissa huomattavasti pitempään kuin uskalsin kuvitella (luultavasti maisemat ja tapahtumat, joita tarkkailla olivat keskivertokauppareissua kiinnostavampia), sieti epäsäännöllisiä päiväuni- ja ruoka-aikoja ja nukkui kun nukutti, oli paikkana sitten turvaistuin, sohva, syli, tai rattaat, ei saanut lentokoneraivareita eikä, HUOM, yhtään autoraivaria, mikä oli suorastaaaaaaan kummallista.

Yksin en silti lapsen kanssa kaupunkilomalle lähtisi. Siitä ei nauttisi tämän perheen äiti eikä  varmasti lapsikaan. Uh huh huh.

Eilen kotiutuessamme Pöpöläinen kävi vanhaan tapaansa läpi kaikki rakkaat lelunsa ja kaappinsa ja komeronsa ja puhua pulputti omaa kieltään innostuneella äänellä, luultavasti tervehtien tavaroitaan ja leikkikavereitaan ja selostaen näille kaikkiea, mitä oli kokenut ja nähnyt. Liikuttavaa.

Mutta yksi pahe pääsi taas luikertelemaan perheeseemme: yötissi. Pöpöläinen tuppasi heräämään joka yö pari-kolme kertaa. Jotta koko muu talo ei olis joutunut kuuntelemaan kaunista kirkasta sopraanoääntä kello yksi, kolme tai puoli kuusi, niin oli parasta ottaa lapsi rinnalle. Se kun hiljensi kitisevän lapsen nanosekunnissa ja auttoi myös koko perhettä jatkamaan uniaan nopeammin kuin mikään tassutus tai suhina. Mutta nyt kun olemme taas takaisin omassa arjessamme, eivät moiset lomaherkut voi jatkua.   Olemme siis taas vaihteeksi, olisikohan noin neljännettä kertaa, yötissivieroituksen tarpeessa. Ja ihan omaa syytämme…